Tv-viikko 22: Varesta ja uusia sarjoja
Boss alk. la 1.6. klo 20.00 TV2
VIIME vuosina politiikasta on tullut hyvin keskeinen osa perinteistä tv-draamaa. Loistavin esimerkki lienee tanskalainen Vallan linnake -sarja.
Yhdysvaltain käytäntöihin päästään tutustumaan Chicagon kunnallispolitiikkaa ruotivassa draamassa Boss (USA 2011).
Sarjan alussa pormestari Tom Kane (Kelsey Grammer) tapaa salaa lääkärinsä hylätyssä teurastamossa. Tohtori kertoo kaupungin isän sairastavan parantumatonta tautia, joka tulee tuhoamaan hänet muutaman vuoden kuluessa. Kane päättää pitää kaiken omana tietonaan ja jatkaa elämäänsä ja uraansa niin kuin ennenkin.
Melko tuntemattoman Farhad Safinian luoma sarja on ainakin ensimmäisen jakson perusteella hämmästyttävän hienoa tv-draamaa. Juonenkulussa tarjotaan jatkuvia yllätyksiä, kun henkilöistä paljastuu täysin arvaamattomia asioita.
Frasierina tunnettu Grammer tekee loistavan pääosan välillä revitellen, välillä pidätellen tunteitaan. Visuaalinenkin puoli on kunnossa. Ykkösjakson ohjauksesta vastaa nimittäin Gus Van Sant.
Henri Waltter Rehnström
Menneisyyden haavat alk. la 1.6. klo 21.15 TV1
Katuojasta vallan kamareihin mutkitteleva Menneisyyden haavat on klassinen valtapelin kuvaus, jonka voisi sijoittaa lähes minkälaiseen maaperään hyvänsä.
Vuonna 2011 valmistunut brittiminisarja viittaa jo talouskurimuksen seurauksiin, mutta jättää politiikan taustahälyksi.
Pattiin päättyneet vaalit ovat jättäneet Britannian ilman hallitusta. Mielenosoittajat päivystävät Lontoon kaduilla.
Moiselle selkänsä kääntävä renttujuristi Harry Venn (Philip Glenister) saa epäilyttävän keikan. Hänen on määrä etsiä mies, joka kytkeytyy 20 vuotta vanhaan murhavyyhtiin – rikokseen, joka vei Harryn isoveljen hautaan ja hänet itsensä epäiltyjen listalle.
Toisaalla ex-pääministeri yrittää pitää kiinni valtansa rippeistä median rökittäessä häntä talousepäselvyyksistä.
Iso ja pieni kuva kohtaavat tyydyttävällä tavalla trillerissä, jossa sivujuonet pidetään turhankin tiiviinä, mutta menneisyyden arvista muistuttavia takaumia yliannostellaan.
Sujuvan, mutta hieman persoonattoman kaksiosaisen sarjan heikoin kohta on Glenister, joka murjottaa roolinsa läpi yhdellä ja samalla, liikaa sitruunaa syöneen ilmeellä.
Matti Rämö
Firma alk. su 2.6. klo 21.00 TV2
Oikeussalidraama on televisiosarjalajityyppi, jossa joka jaksoon on aina tarjolla uusi hallitseva konflikti. Paremmissa juristidraamoissa päästään painavien moraalikysymysten äärelle. Valitettavasti Firman ensimmäiset jaksot antavat kuvan matlockmaisesta kevyen sarjan veivauksesta, jonka tulokset ovat aina arvattavissa.
Pohjana on lakimiesjännärikirjailija John Grishamin romaani Firma. Sen lukeneet tai siitä tehdyn Tom Cruise -leffan nähneet saattavat ihmetellä, kuinka trillerijuoni taipuu jatkosarjaksi, jossa käydään läpi erilaisia oikeusjuttuja.
Ei se taivukaan. Kyseessä on sankari Mitchell Y. McDeeren elämä kymmenen vuotta kirjan ja elokuvan tapahtumien jälkeen, eli oikeammin Firma kakkonen. Alkuperäistarinaan liittyen mafia on yhä McDeeren jäljillä, ja tavallaan hän taas päätyy murhasalaliiton osalliseksi sitä tietämättään.
Dynamiikkaa luodaan lähinnä ulkoisilla tehokeinoilla ja kerronta on rautalangasta väännettyä. Vaikutelma on ison rahan amerikkalaissarjaksi poikkeuksellisen kökkö.
Osasyynä on liiallinen luottamus Josh Lucasin karismaan. McDeereä näyttelevä Lucas on pelkkää pintaa.
Ehkä ajatus oli kopioida CSI-sarjojen konseptia ja toisteisuutta: takaumina näytetään paloittain sitä, mitä oikeussalissa puitavassa tapauksessa todella kävi. Veto vain puuttuu. Ei ihme, että muovisen tuntuisen Firman tekeminen loppui ensimmäiseen kauteen.
Sivuroolissa 1990-luvun tähti Juliette Lewis näyttelee McDeeren sihteeriä. Vaisu osa kielii Lewisin uran romahduksesta.
Kalle Kinnunen
Vares 3 – Pahan suudelma ma 3.6. klo 21.00 Sub ***1/2
Letkeän turkulaisen yksityisetsivän Jussi Vareksen ensimmäiset seikkailut muutti elokuviksi Aleksi Mäkelä. Hänen ohjaamansa Vares – yksityisetsivä (2004) ja V2 – Jäätynyt enkeli (2007) olivat Solar Filmsin tuotantoa ja kummassakin esitti pääosaa Juha Veijonen.
Hyvin katsojia keränneille elokuville haluttiin tehdä jatkoa. Vuosina 2011–2012 Solar Filmsiltä valmistuikin kaiken kaikkiaan kuusi pitkää Vares-elokuvaa.
Pääosan uusissa elokuvissa sai Antti Reini. Näyttelijävaihdoksen myötä hahmoa muokattiin fyysisestä toimijasta pohdiskelevampaan suuntaan.
Nyt nähtävä Vares 3 – Pahan suudelma (2011) on Anders Engströmin ohjaama ja uuden sarjan parhain teos. Siinä kuuluisaan telakkasukuun kuuluva nainen (Outi Mäenpää) pyytää Varesta tutkimaan tyttärensä murhaa, joka jäi poliisilta aikoinaan selvittämättä.
Uudesta elokuvasta puuttuu kokonaan Mäkelän elokuvien holtittomuus ja tyylillinen epätasaisuus. Oikeastaan ainoa asia, mitä ensimmäisistä elokuvista jää kaipaamaan on Pini Hellstedtin mestarillinen, pienetkin yksityiskohdat näkyväksi tekevä kuvaus.
Vaikka Pahan suudelma jää visuaalisuudeltaan vaatimattomaksi, kerronnan tasolla elokuva on vakaasti ja harkitusti tehtyä työtä. Eikä ihme, sillä Engström onkin ehkä kokenein suomalainen dekkariohjaaja, jolla on takanaan lukuisia rikossarjoja niin Suomessa (NDA – Salassapitosopimus) kuin Ruotsissakin (Wallander).
Pahan suudelman jälkeen Engström ohjasi vielä sarjan neljännen elokuvan Kaidan tien kulkijat. Neljä muuta teki Lauri Törhönen, valitettavasti. Engströmin käsistä niistäkin olisi saattanut tulla käypää rikosviihdettä.
Henri Waltter Rehnström
(Suomi 2011) 90 min. O: Anders Engström. P: Antti Reini, Anu Sinisalo, Ville Virtanen, Jasper Pääkkönen.
Pelin henki ti 4.6. klo 21.00 TV1
HBO-elokuva Pelin henki on huippuesimerkki siitä, kuinka politiikka voi aiheena inspiroida lähes trillerimäistä kerrontaa.
Kyse on Yhdysvaltain presidentinvaalikamppailusta, jossa republikaanien ehdokas John McCain on jäämässä Barack Obaman supersuosion jalkoihin. Koska Obama on eniten edellä naisten kannatuslukemissa, McCainin poliittiset neuvonantajat päätyvät etsimään varapresidenttiehdokasta republikaaninaisten riveistä. Kiire on kova.
Youtube-videoita tsekkaamalla löytyy Alaskan tuore kuvernööri Sarah Palin, joka vaikuttaa unelmaehdokkaalta: viiden lapsen äiti vastustaa aborttia, harrastaa metsästystä ja on konservatiivi henkeen ja vereen.
Viiden päivän pikatestien jälkeen innokas Palin valitaan tehtävään, vaikka epäilijöitäkin riittää ja riskit ovat kovat. Hän astuu julkisuuteen, odotuksien ja paineiden ristituleen.
Alkaa vertaansa vailla oleva vuoristorata, jossa Palin välillä hurmaa ja välillä sössii niin, että päätyy koko kansan naurunaiheeksi. Ilmenee, että hänen tietonsa historiasta, ulkopolitiikasta ja maantieteestä ovat alakoulutasoa. Julkisuus riepottelee myös hänen perhettään.
Taitava Julianne Moore venyy moneen tulkitessaan ristiriitaista, hermoromahduksen partaalla käyvää Palinia. Woody Harrelson on tikari kurkulla olevan poliittisen pelimiehen ruumillistuma.
Pelin henki on huikea kuvaus ihmisestä, jonka kunnianhimo ja henkilökohtaiset resurssit eivät kohtaa. Se tuo myös esiin politiikanteon tiimityöluonteen. Jos yksi framille nostettu mokailee kunnolla, pelissä on myös muiden uskottavuus ja elämäntyön valuminen hukkaan. Amatöörejä ei näille pelikentille kaivata.
Siitä, kuinka paljon Danny Strongin käsikirjoittama ja Jay Roachin ohjaama elokuva on totta ja kuinka paljon sepitettä, liikkuu erilaisia käsityksiä. Palin itse kertoi oman näkökulmansa bestselleriksi noussessa kirjassaan Going Rogue.
Iina Alanko