Teksti:
Seuran toimitus

Prinsessa Madeleinen häät la 8.6. klo 16.35 TV1

ERIKOISLÄHETYS Kun Madeleine sanoo tahdon Tukholman kuninkaanlinnan kirkossa, tilanne ei ole vakava. Bileprinsessa tuskin koskaan perii kruunua, joten Ylen lähetyksessä ei keskitytä yhteiskunnallisuuteen.

Hääjuontaja Marjukka Havumäki uskoo, että trenditietoinen Madeleine houkuttelee häiden ääreen nuoria katsojia. Hääpukujen suunnittelijana mainetta kerännyt Teemu Muurimäki kommentoi erityisesti vieraiden vaatteita ja koruja.

Tyylit kiinnostavat. Kuninkaallisia häitä on televisioitu niin runsaasti, että mediatapahtumista on tullut unelmahäiden malli, joita kopioidaan muun muassa Nelosen hääsarjassa Kuninkaalliset häät.

Maan virallinen hääselostaja Havumäki on antanut tosi-tv-ohjelman vetäjille – vanhoille työtovereilleen Riku Riihilahdelle ja Teri Niitille – pienen neuvon.

”Puhukaa vähän vähemmän.”

Hänen mukaansa hääselostajan pitää välillä antaa katsojien nauttia rauhassa juhlista.

”Kun pappi puhuu tai lauletaan virsiä, pitää ehdottomasti olla hiljaa.”

Hääselostajan tärkein tehtävä on ihmisten tunnistaminen. On suuri moka, jos Havumäki ei tunnistaisi esimerkiksi Silvian veljiä tai Euroopan kuninkaallisia. Hän toivoo voivansa kertoa jotain sulhasen Christopher O’Neillin lähipiiristä.

Viime aikoina on heitetty kannanottoja, ettei Yleisradion kannattaisi televisioida kuninkaallisia seremonioita.

”Katsojaluvut puhuvat puolestaan. Ihmiset kaipaavat kauneutta ja pakoa satumaailmaan”, Havumäki sanoo.

Viktorian häitä seurasi yli miljoona ihmistä ja muillakin monarkialähetyksillä on ollut mittavia lukuja.

”Eiväthän nämä ihmiset voi olla väärässä.”

Tero Kartastenpää

Naurun tasapaino alk. la 8.6. klo 21.00 TV2

VIIHDEOHJELMA ’Stand up -komedia, viihteen vaikein laji”, julistetaan Naurun tasapaino -ohjelman alussa. Lauseessa on perää, sillä stand up -koomikko on lavalla aivan yksin. Hän käsikirjoittaa, ohjaa, puvustaa ja näyttelee pääosaa omassa esityksessään. Tavoitteena ei ole mitään sen vähempää kuin saada yleisö ulvomaan naurusta.

Kymmenen eri ikäistä koomikkoa on tämän vaikean tehtävän edessä Ylen uudessa viihdeohjelmassa, jossa etsitään stand up -komiikan mestaria. 

Brittiformaattiin perustuva konsepti on yksinkertainen. Jokaisen jakson alussa kilpailijat viedään esiintymispaikkaan, jossa he saavat tietää tulevan yleisönsä. Sen jälkeen heillä on viikon verran aikaa kirjoittaa tuolle yleisölle suunnattu, viisi minuuttia pitkä vitsikimara. 

Esitysten jälkeen kolmihenkinen tuomaristo ratkaisee, ketkä pääsevät jatkoon ja kuka putoaa pois. Voittaja saa  20 000 euroa ja laajan Suomen kier­tueen yhdessä alan konkarin kanssa.

”Ympäristö määrittää sen, keille koomikot esiintyvät. Esimerkiksi kakkosjaksossa ollaan näkövammaisten toimintakeskuksessa. Koomikoiden piti siis löytää vitsiensä aiheet sieltä ja esiintyä viikon lopuksi keskuksen näkövammaisille asiakkaille”, ohjelman käsikirjoittaja Kaisa Pylkkänen kertoo.

Ensimmäisessä jaksossa yleisönä ovat Ylen työntekijät. Jakson alussa katsojaa muistutetaan siitä, että Yle on verovaroilla toimiva tv-yhtiö. Koomikot viedään paikan päälle ja heidän mukanaan katsoja pääsee tutustumaan Ylen toimintaan ja näkemään, mitä verovaroilla tehdään.

”Stand up on hieno laji, ja se on tehnyt hyvää suomalaiselle huumorille”, kisan juontaja ja itsekin stand upia aikoinaan kokeillut Sanna Stellan sanoo.

”Kyse ei ole vain perinteisestä puskafarssista, vaan koomikoiden esityksissä on monesti mukana nerokkaita yhteiskunnallisia näkökulmia.” 

Stellanin lisäksi ruudussa nähdään vakiotuomarit Ilari Johansson ja Janne Ruusuvaara. Kolmas tuomari vaihtuu joka jaksossa –  mukaan ovat lupautuneet muun muassa Ismo Leikola, Krisse Salminen ja Sami Hedberg.

Suomalaista stand upia ei ole televisiossa pitkään aikaan nähty, ja Naurun tasapaino on jo siksikin tervetullut tapaus. 

Aloitusjakson perusteella konsepti näyttää toimivalta. Ohjelma voisi olla vielä haastavampi ja mielenkiintoisempi, jos kunkin jakson yleisö eli vitsien kohde saisi päättää voittajan. 

Henri Waltter Rehnström

Bomb Girls alk. ma 10.6. klo 21.00 TV2

DRAAMASARJA Kotirintama-aihetta ja naisnäkökulmaa toiseen maailmansotaan käsitellään pommitehtaaseen sijoittuvassa sarjassa. On vuosi 1941, ja Kanada on jo sodassa akselivaltioita vastaan. Yhdysvaltojen liittyminen sotaan on vielä edessä.

Gladys (Jodi Balfour) on rikkaan perheen tyttö, joka kohtaa työväenluokan. Huipputaitava Betty (Ali Liebert) on kaappilesbo. Kate (Charlotte Hegele) on loistava laulaja, mutta pitää kynttiläänsä vakan alla. Tehtaassa on alituinen räjähdysvaara, mutta vielä raskaampia ovat huonot uutiset pojista tai puolisoista rintamalta. Lorna (Meg Tilly) on vastuussa tuloksista, turvallisuudesta ja tavallaan myös tyttöjen mielenterveydestä.

Pommityttöjen tyylilajina on kevyt melodraama. Tytöt ja nuoret miehet ovat kuvankauniita: roolittamisessa näyttelijänlahjoja keskeisempää on ollut ulkonäkö. Valaistuskin on mainosmainen. Lesboaihe lienee lisätty laimeaan soppaan samalla logiikalla kuin aikoinaan amerikkalaissarjojen pakolliset mustat roolihahmot: vähemmistö on täten huomioitu.

Sarjaan voi suhtautua kahdella tavalla. Lempeästi sanottuna se on siivoa ja sota-aihepiirin huomioiden mutkatonta historiallista viihdettä. Toisaalta kaikkea alleviivataan uuvuttavasti, ikään kuin kohdeyleisö olisi jäänyt katselutottumuksissaan jonnekin 1980-luvun alun sarjaviihteen maailmoihin.

Eniten mättää ajankuvan yleinen epäuskottavuus ja teennäinen postikorttimainen nostalgisuus. Ei swing-jazz riitä miljöötä luomaan. En ole aikoihin nähnyt vanhanaikaisempaa ulkomaista sarjaa.

Kalle Kinnunen

Luvattu maa alk. ti 11.6. klo 21.00 TV1

DRAAMASARJA Laadukas brittisarja perehtyy kahdella aika­tasolla mahdottoman tuntuiseen ongelmaan: Israel­in ja palestiinalaisten vastakkainasetteluun. 

Luvatun maan käsikirjoittaja-ohjaajaa Peter Kosminskya ei voi syyttää ainakaan taustatyön laiminlyömisestä. 

Kehittelyprosessin aikana hän luki yli 40 aihetta käsittelevää kirjaa ja kävi läpi päiväkirjoja, arkistoja sekä sotilasraportteja brittijoukkojen toiminnasta Palestiinassa vuosina 1946–48. Tuolloin juutalaiset ryhtyivät asuttamaan maata ja perusta Israelin valtiolle luotiin. 

Syntyi neljästä puolentoistatunnin jaksosta koostuva, tarkkaan harkittu draamasarja, jossa yksilöiden tunteet kohtaavat ihmisryhmien kärsimykset ja intressit. 

Aikuisuuden kynnyksellä oleva Erin  (Claire Foy) matkustaa ystävättärensä kanssa Israeliin ja tutustuu samalla isoisänsä päiväkirjaan. Isoisä oli vapauttamassa juutalaisia Bergen-Belsenin keskitysleiriltä, myöhemmin hän oli mukana valvomassa juutalaisten maahanmuuttoa Palestiinaan. 

Sarjassa nähdään kuinka tiukat protokollat määräävät juutalaisten elämää läpi vuosikymmenten. Toisaalta jo ensimmäisessä jaksossa Erin tutustuu ystävättärensä veljeen, aktivistiin joka ajaa oikeudenmukaista linjaa palestiinalaisia kohtaan. 

Jakson päätös jättää vaikutelman mahdottomasta yhtälöstä. 

Onnimanni Liukkonen

Elisabeth kohtaa alk. to 13.6. klo 21.30 Fem

HAASTATTELUOHJELMA Todennäköisesti hyvin harva suomalainen saisi haastattelua Ruotsin kuningattarelta Silvialta. Elisabeth Rehn sen kuitenkin sai. Lopputulos nähdään tänään, kun Elisabeth kohtaa -ohjelma jatkuu. Sarjasta tulee kesällä kaikkiaan kolme uutta jaksoa.

Kuningattaren haastattelun saamiseen vaikutti ennen kaikkea se, että sitä pyysi nimenomaan Rehn, maailman ensimmäinen naispuolustusministeri ja kansainvälisesti tunnettu ihmisoikeusraportoija.

”Tuskin olisi moinen onnistunut rivitoimittajalta. Elisabeth kävi varta vasten Tukholmassa asiaa pohjustamassa”, tuottaja Henrik Lindberg sanoo.

Puolituntinen lämminhenkinen haastattelu ei sisällä mitään suuria uutisia. Lähinnä kyse onkin kahden maailmaa monelta kantilta nähneen naisen mielenkiintoisesta keskustelutuokiosta.

Silvia kertoo muun muassa työstään 1999 perustamassaan World Childhood Foundationissa, lasten olojen parantamiseen keskittyvässä hyväntekeväisyysjärjestössä.

Tietenkin puhutaan myös kuninkaallisesta perheestä. Miehensä Kaarle XVI Kustaan ja presidentti Urho Kekkosen erityisen lämmintä suhdetta muistellessaan kuningatar tulee paljastaneeksi, mitä UKK antoi prinsessa Victorialle kastelahjaksi.

Vanhimman lapsensa tulevaisuuteen isänsä seuraajana Silvia suhtautuu luottavaisesti.

”Victoriasta tulee erinomainen kuningatar”, hän uskoo.

Elisabeth kohtaa -sarjan seuraavia jaksoja hallitsee Balkanin sota. Haastateltavina ovat Srebrenican julmuudet pikkutyttönä kokenut Almasa Salihovic ja Serbian ex-presidentti Boris Tadic. 

Tuomo Kiisseli

X