Tv-viikko 26: Väkivallan vihollinen 3, Uusi uljas geenitekniikka, Kilimanjaron lumet

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Väkivallan vihollinen 3 la 29.6. klo 23.20 Nelonen ****

TOIMINTAELOKUVA Elokuva ei ole koskaan vain sitä, mitä tekijät toivoivat. Monien teosten lukeminen hieman epätavallisesta kulmasta on hedelmällisempää kuin analyysi siitä, onko leffa onnistunut tavoitteissaan.

Väkivallan vihollisessa (1974) Charles Bronsonin näyttelemä Paul Kersey kosti katujengeille vaimonsa kuolemaa ja tyttärensä rais­kausta. Jatko-osassa Kersey lähti kaduille, kun tytär kuoli.

Kolmosta käsikirjoitettaessa uskottavuudella ei enää ollut väliä: Kersey saapuu New Yorkin laidalle, jossa käydään sotaa kunnon kansalaisten ja punkkarien välillä. Hän tilaa postimyynnistä asearsenaalin ryhtyäkseen tappamaan.

Kolme ensimmäistä Väkivallan vihollista ohjasi britti Michael Winner, joka ei peittele inhoaan nuorisoa ja vaihtoehtokulttuureja kohtaan.

Huohottavat ja läähättävät rikolliset eivät edes pysy hetkeä aloillaan.

Nämä perverssit pyrkivät rikkomaan kaiken, mikä ei ole omaa. Sanoma on yksinkertainen: pahat, poikkeavat ja useimmat nuoret ihmiset on ammuttava tavattaessa.

Heidän kantaansa Kersey harventaa kolmososassa noin 40 yksilön verran. En ole varma, onko huippukohtaus se, jossa Kersey kehittää ansan ottamalla olalleen ison kameran, jonka punkkari oitis ryöstää kadulla.

Ilmeenkään värähtämättä Kersey ampuu kikattavan miehen selkään valtavan reiän. Vai se, jossa kunnon kansalaiset hyppivät tapettujen punkkarien ruumiiden ympärillä ilosta tasajalkaa.

Elokuvaa voi katsoa kuin nerokasta paro­diaa. Tekijä oli sarjastaan ylpeä. “Väkivallan vihollinen oli ensimmäinen elokuva, jossa sankari oli toisia siviilihenkilöitä tappava siviili.

Se on kaikkien aikojen matkituin elokuva”, Winner kertoi Vice-lehdelle 2009.

Kalle Kinnunen 

(Death Wish 3, USA 1985) 86 min. O: Michael Winner. P: Charles Bronson, Martin Balsam, Gavan O’Herlihy.

Kilimanjaron lumet su 30.6. klo 18.00 Teema ***

DRAAMAELOKUVA kirjailija Harry Street (Gregory Peck) makaa haavoittuneena Afrikassa Kilimanjaro-vuoren juurella.

Muistikuvissa alkoholisoitunut mies palaa elämänsä käännekohtiin, joissa naissuhteet ja kirjailijanura näyttäytyvät epäonnistumisina. Elämän suuri rakkaus Cynthia (Ava Gardner) jää toiseksi, kun aiheita kirjoihinsa etsivä mies laittaa kokemusten metsästämisen naisen edelle. 

Ernest Hemingwayn novelliin perustuvassa elokuvassa on paljon omaelämäkerrallista. Pariisi ja Afrikka ovat tuttua Hemingwayta. Espanjan sisällissodassa Street tarttuu aseeseen. 

Draama sen sijaan menee hieman teennäisen tunteilun puolelle. Loppuratkaisu poikkeaa ratkaisevasti alkutekstistä – siinä haisee Hollywood aika vahvasti.

Yli sadan filmin Henry King ohjaa kasvottomalla rutiinilla. 

Onnimanni Liukkonen

(The Snows of Kilimanjaro, USA 1952) 109 min. O: Henry King. P: Gregory Peck, Ava Gardner, Susan Hayward.

Prisma: Uusi uljas geenitekniikka ma 1.7. klo 19.00 TV1

DOKUMENTTI Bodarin näköinen lehmä vaappuu nurmella. Liharotu belgiansinisen massasta riittää teuraaksi kymmeniä prosentteja enemmän kuin peruslehmästä. Vaikka lihaeläin näyttää vappupallolta, ihmiset pop­sivat sen pehmeää lihaa kuola valuen.

Prisman japanilais-eurooppalais-kanadalainen dokumentti esittelee kiehtovia tapauksia geenitekniikalla muokatuista ruuista, mutta vaikuttaa ajoittain tiedepropagandalta.

Tekijät kutsuvat geenimuunneltuja eläimiä superruuaksi tai ”olioiksi, jotka ihminen on uudelleensuunnitellut”.

Värimaailmaltaan liioiteltu dokumentti näyttää Juhan af Grannin ufoelokuvilta: kuvat välkkyvät, pilipalimusiikki soi ja möreä ääni jauhaa faktoja.

Eri ruokalajit käydään läpi muovisen perheen dramatisoiduilla koh­tauksilla, joilla on tarkoitus todistaa geenimuokkauksen maistuvan jokaisella aterialla. 

Dokumentti käsittelee eettisiä kysymyksiä pelottavan vähän. Siinä esimerkiksi ylpeillään, kuinka liian isoiksi kasvavat belgiansinis­vasikat saadaan keisarinleikkauksella syntymään turvallisesti.

Tai iloitaan, kuinka mak­rillien hedelmöityksellä saadaan sushipöy­dät taas täyteen muuten loppuun kalastettua tonnikalanlihaa.

Sarja ei hetkeäkään pohdi, pitäisikö ihmiskunnan muuttaa ruokatottumuksiaan. Tai mieti, voimmeko vain kananmunanhimomme takia muokata kanoista munansa hylkääviä ruokakoneita.

Tiistaina dokumentin jälkimmäisessä osassa kerrotaan, miten lemmikkejä voidaan nykyään kloonata. Suosittelen katsomaan ohjelmaa kopiokoirista omalla vastuulla. 

Tero Kartastenpää

Aatamin puvussa ja vähän Eevankin ti 2.7. klo 13.00 TV1 **1/2

KOMEDIAELOKUVA Farssinikkari Agapetuksen romaaniin pohjautuva Aatamin puvussa ja vähän Eevankin ei tyydyttänyt Matti Kassilan (Palmut, Elokuu) kunnianhimoa.

Hän ehdotti aihetta vasta, kun filmiyhtiö oli vuodessa torjunut 14 Kassilan ehdotusta! Niissä oli pari aihetta sekä Veijo Mereltä että Mika Waltarilta.

Reilusti uudistetussa versiossa mainio päivän kasvo Heikki Kinnunen ja Juha Hyppönen ovat rentoja lomailijoita, joiden vaatteet vankikarkuri (räväkkä Risto Mäkelä) kähveltää. Marja-Leena Kouki ja Tuire Salenius ajelevat kylillä rättisitikalla. Kassila vähensi sankarien hätäpukeutumista naisten vaatteisiin ja lisäsi alasti vipeltämistä.

Suomessa riehui 1970-luvulla erikoinen ”viuhahdus”-villitys. Siitäkö johtui, että leffa teki TV2:n kotimaisten elokuvien ennätyksen 2,1 miljoonalla katsojalla. Kassilan taiteellinen kurssi taas kohosi vielä 1980-luvulla uuteen nousuun.­ 

Jussi Karjalainen

(Suomi 1971) 84 min. O: Matti Kassila. P: Heikki Kinnunen, Juha Hyppönen.

Dok: Räväkkä pakkaus koomikoksi to 4.7. klo 22.00 Fem

Joan Rivers oli ensimmäisiä menestyneitä naispuolisia stand up -koomikoita. Rivers veti 1980-luvulla omaa talk­showtaan ja on yhä hyvin tunnettu.

Hänellä on pikkurooli esimerkiksi elokuvateattereissa paraikaa pyörivässä Iron Man 3:ssa.

Erinomainen henkilökuvadokumentti Räväkkä pakkaus koomikoksi (2010) esittelee räävittömän viihdealan ammattilaisen, jonka itseironia on loputonta.

Siihen on syytäkin. Riversin julkinen persoona on vastaanotettu ristiriitaisesti, ja hänen kasvonsa ovat plastiikkakirurgian tuloksena varsin rajun näköiset.

”Lopulta minusta tuli vitsi”, hän toteaa leikkauksistaan, joista hän on kirjoittanut myös kirjan. Riversin – dokumentin tekoaikaan 76 vuotta – mutkikas suhde kroppaansa ja hyväksynnän haku ei ole vain naisasiaa, vaan pohdintaa koko ihmisyydestä.

Sääli, että suomenkielinen käännös sieventää Riversin hävyttömyyksiä sekä lavalla että arjessa, eikä dokumentin suomalaisnimikään iske: ovatko koomikot yleensä muuta kuin räväköitä?

Kalle Kinnunen

X