Teksti:
Seuran toimitus

Temple Grandin la 14.7. klo 19.20 TV2

TV-DRAAMA Temple Grandin on professori, kirjailija ja luennoitsija. Hän on myös autisti. Claire Danes esittää Grandinia tv-draamassa, joka käy läpi hänen älyllistä ja henkistä kilvoitteluaan ei-autistien maailmassa.

Mick Jacksonin ohjaama HBO:n tv-draama (2010) alkaa vuodesta 1966, kun Grandinin on määrä lähteä collegeen. Siitä tarina hyppii eteen- ja taaksepäin käyden läpi naiselle kasattuja esteitä. Oivaltavat leikkaukset alleviivaavat päähenkilön yksityiskohtiin takertuvaa valokuvamuistia, ja Danesin veikeä roolityö tasapainottaa tunteikkuutta hienovaraisella huumorilla.

Draama sivuaa sitä, kuinka autismi saatettiin 1950-luvulla laskea johtuvaksi äidin välinpitämättömyydestä. Tv-elokuva tulee itse osallistuneeksi toisenlaisen äitimyytin rakentamiseen: äidinrakkauden kaikkivoipaisuuden ylistykseen. Grandinin äitiä näyttelevä Julia Ormond osaa onneksi annostella kipakkuutta kyyneleiden lomaan.

Temple Grandinistä on tehty myös dokumentti Lehmäkuiskaaja (The Woman Who Thinks Like a Cow, 2006), joka sekin on näytetty Suomessa.

Kaisu Tervonen

New Yorkin kuningas la 14.7. klo 21.00 Nelonen *****

RIKOSELOKUVA Abel Ferrara on taipumattomasta elokuvallisesta näkemyksestä, katolisesta syyllisyydestä ja päihdeongelmista kärsinyt amerikanitalialainen kulttiohjaaja. Tuottajien vaatimuksia ja itseään vastaan taistellessaan hän tekee vuoroin erinomaisia, vuoroin sisäänpäin kääntyneitä elokuvia. New Yorkin kuningas on Pahan poliisin rinnalla ohjaajan paras.

Christopher Walken esittää huumebisneksen haltuunsa ottavaa gangsteripomoa Frank Whitea, joka näkee itsensä myös hyväntekijänä. Whitellä on taito nousta etnisten ryhmien riitojen yläpuolelle. Alaiset ovat mustia, etunenässä Laurence Fishburnen esittämä kuolemanenkeli Jimmy. Whiten vastavoimaa, veteraanipoliisia, näyttelee monista New York-kuvauksista tuttu Victor Argo. Virkavallaltakaan ei kannata odottaa rehtejä otteita.

Verisyyksien takana Ferrara saa gangsterijuonesta irti lukuisia ristikkäisiä moraaliasetelmia. Hänelle New York on yön kaupunki, jossa väkivalta johtaa väkivaltaan. Walkenin aavemainen rooli on huippunäyttelijän uran parhaita.

Kalle Kinnunen

(King of New York, USA 1990) 99 min. O: Abel Ferrara. P: Christopher Walken, Laurence Fishburne, Wesley Snipes.

Kivinen tie Lontooseen su 15.7. klo 16.35 TV2

DOKUMENTTI Painin olympiapaikkamme ovat olleet jyrkässä laskussa. Edellisiin kisoihin selviytyi vain Jarkko Ala-Huikku. Tuottaja Vesa-Matti Savinen kertoo, että painidokumentin lähtökohta kiteytyikin kysymykseen, onko Lontoossa mukana yhtään suomalaista?

Kuvausryhmä vietti puolitoista vuotta maajoukkueen matkassa seuraten Ala-Huikun, Rami Hietaniemen ja Jani Haapamäen rankkaa harjoittelua.
”Olen ollut mukana dopingtestissä, pukukopissa juuri ennen ottelua ja heti ottelun jälkeen. Kaikki onnistumisen ja epäonnistumisen tunteet on koettu”, Savinen muistelee. Hyviä fiiliksiä herätti etukäteen heikoimmaksi arvioidun Hietaniemen olympiapaikan varmistuminen.

”Perheellinen, töissä käyvä ja rahapulasta kärsinyt kaveri saikin yllättäen menestystä amatöörinä painiammattilaisten seassa. Sitten tuli Jarkon valintakohu, joka lisäsi vielä draamaa.”

Paikan 60 kilon sarjassa paini Matti Kettunen. Ala-Huikulle annettiin vielä mahdollisuus todistaa kuntonsa Saksan turnauksessa. Kolmossija siellä ei riittänyt olympiapaikkaan.

Onnimanni Liukkonen

Prisma: Enkelit ja tiede ma 16.7. klo 19.00 TV1

DOKUMENTTI  Ateistienkaan ei Prisman amerikkalaisdokumentin jälkeen tarvitse enää kieltää satuolentojen olemassaoloa. Virren sanatkin voi hyvin vaihtaa muotoon: ”Enkeli aivon lausui näin: Miks hämmästyitte säikähtäin?”

Päälaen lohkon ja ohimolohkon yhteenliittymässä saattaa olla enkelikytkin. Kun sitä stimuloidaan, tuntuu kuin joku henkilö ilmestyisi viereen. Hengenvaarallisissa tilanteissa aivot käyttävät mekanismia, jolla ne ovelasti kannustavat kehoa taistelemaan selviytymisestä. Kannustava ääni tai hahmo on herättänyt monen elämänhalun.

Enkelikytkinteoria tuottaa pettymyksen romantikoille, jotka rakastavat tarinoita meitä suojelevista hahmoista. No, teorioita riittää, eivätkä aivotutkijat ole päässeet yhteisymmärrykseen ”kolmannen miehen” mysteeristä.

Selviytymistilanteet WTC:stä ja sukellusluolista on dramatisoitu kökösti, mutta tarinat ovat rohkaisevia. Kuin Solaris-tieteisklassikossa, aivot voivat tuoda tuttuja hahmoja lohduttamaan masentuneita astronautteja. Läheisyys on pelastuksemme.

Tero Kartastenpää

Espanjan varastetut lapset ti 17.7. klo 21.00 TV2

DOKUMENTTI  Espanjassa on vasta viime vuosina alkanut paljastua vanhemmiltaan vauvoina riistettyjen lasten kaupan laajuus. Tapauksia arvioidaan olevan jopa satojatuhansia. Ilmiön taustat johtavat Francon hallintoon, joka riisti antifasistien lapsia vanhemmiltaan ja aivopesi Francon kannattajiksi.

Kuulostaa suorastaan uskomattomalta, että vielä 1980-luvulla lääkäreillä ja papeilla oli sellainen valta, että he saattoivat yhteistuumin varastaa lapsia juuri synnyttäneiltä äideiltä. Fasistisesta hallinnosta periytyvä auktoriteetin pelko oli suuri – vanhemmat tyytyivät siihen, ettei heille edes näytetty vauvan ruumista. Lavastettuihin hautajaisiinkaan ei usein ollut asiaa. Vauvat myytiin paremmiksi katsotuille perheille. Katolisen moraaliopin rinnalla kannustimena oli raha.
Silmiä avaavassa ohjelmassa kuullaan sukulaisiaan etsiviä vanhempia ja sisaruksia siitä, kuinka valheen päälle rakentunut identiteetti vaikuttaa yksilöön. DNA-testeillä yritetään varmistaa katkenneita sukulaissuhteita.

Onnimanni Liukkonen

X