TV-viikko 29: 70´s Show, Niken perustaja Phil Knight, Teiniäidit, Marilyn Monroen Niagara

Suomen tie jatkosotaan, LA 19.7. klo 11.10 TV1

DOKUMENTTI Uusintana nähtävä, vuonna 2009 valmistunut dokumentti käy yksityiskohtaisesti läpi välirauhan ajan tapahtumia. Talvisodan päättäneen Moskovan ”pakkorauhan” ankarat ehdot ja jatkuva painostava ilmapiiri enteilivät koko ajan uuden yhteenoton syttymistä.

Dokumentissa kotimaan sisäpolitiikka ja suhde Neuvostoliittoon saavat rinnalleen maailmanpoliittisen kontekstin. Se on perusteltua, koska niin moni asia vaikutti pienen Suomen kohtaloon.

Aina ei tiedosteta, kuinka lähellä Suomi oli kokea Baltian maiden kohtalon. Dokumentissa nostetaan esille kolme neuvostomiehityksen estänyttä seikkaa. Ensin vihollinen torjuttiin Talvisodassa. Toiseksi brittien voitto saksalaisista taistelussa Englannista jarrutti Stalinin etenemistä. Lopulta Saksan muuttunut suhde Suomeen pakotti Neuvostoliiton varovaisuuteen.

Vaikka dokumentin haastattelukaarti on aika suppea, kertaa se historian suuret linjat selkeästi. Kertojanäänenä toimivan Lars Svedbergin kohtalokas nuotti säestää komeasti historiallisia käännekohtia.

Onnimanni Liukkonen
 

Niagara, SU 20.7. klo 18.00 Teema
 

ELOKUVA Menestyselokuva Niagara (USA 1953) nosti 26-vuotiaan Marilyn Monroen paitsi tähtinäyttelijäksi myös viihdekulttuurilliseksi ikoniksi, jolla ei enää ollut paluuta tavallisen kuolevaisen elämään. Kymmenen vuotta myöhemmin Marilyn oli kuollut – arvoituksellisissa, monia epäilyksiä herättäneissä olosuhteissa.

Marilyn esittää seksuaalista vetovoimaa uhkuvaa vaimoa, joka saa Korean sodasta ja hoitolasta vapautuneen puolisonsa (Joseph Cotten) kärventymään mustasukkaisuuden kiirastulessa. Niagaran vesiputouksilla riitelevä pariskunta kohtaa häämatkalaiset (Jean Peters ja Casey Adams), jotka temmataan mukaan julmaan ihmissuhdesoppaan. Richard Allan näyttelee murhasuunnitelmiin äityvää rakastajaa.

Ohjaaja Henry Hathaway antaa intohimojen ja pettymysten velloa, ja ammentaa luonnosta ja ympäristöstä kerrontaa tukevaa symboliikkaa. ***

Arto Pajukallio

Teiniäidit, SU 20.7. klo 11.45 TV2
 

DOKUMENTTI Uusintana esitettävä kahdeksanosainen dokumenttisarja kertoo, millaista on tulla äidiksi keskellä omaa nuoruuttaan.

Vaikka Teya, 16, Sarita, 17, Tanja, 16, ja Sanna, 19, ovat jo äitejä, he ovat yhä myös teinejä teinien juttuineen. Ulkonäkö ja itsensä laittaminen on tärkeää, mielipiteet vaihtuvat nopeasti, aikuisuus ahdistaa.

Silti tytöistä jokainen on tehnyt ison ja kauaskantoisen päätöksen: he pitivät lapsensa, vaikka kaikki ympärillä kannustivat heitä aborttiin. Tuo päätös vie tyttöjä tilanteisiin, joista ikätoverit eivät tiedä mitään: neuvolaan, lastenvalvojalle, pitkien katseiden kohteeksi.

Aloitusjakso keskittyy tyttöjen esittelyyn. Aiemmin anoreksiaa sairastanut Teija synnyttää vahvassa epiduraalipöllyssä. Nelikuisen

Niklas-pojan äiti Sarita kertoo tehneensä seitsemän raskaustestiä ja pudonneensa polvilleen, kun varma tieto terveyskeskuksesta saapui. Tanja käy tatuoijalla ja palaa kotiin tyttärensä nimi ja syntymäaika kädessään. Parivuotiaan Emran-pojan äiti Sanna on matkalla lastenvalvojan luo saadakseen lapsensa yksinhuoltajuuden.

Marja Kurikan ohjaamat tarinat ovat todistusvoimaista, hienoa ajankuvaa ja varmasti hyödyksi muille samassa tilanteessa oleville teineille.

Iina Alanko
 

70´s Show, TI 22.7. klo 18.05 TV5

SARJA Point Place, Wisconsin 1976, Eric Formanin kellari.

Kuudella teinillä oli hauskaa aivan uudella, mutta samaan aikaan tutulla tavalla. He polttivat pilveä, puhuivat seksistä tai lähinnä sen puutteesta.

Komediasarjan alkuperäisnimi That 70’s Show antoi katsojalle avaimet: kaikki tämä hauskuus tapahtuu kuin siinä kliseisessä seitkytlukulaisessa maailmassa, jossa kasetti on yhtä kova juttu kuin miespermanentti. Sarja oli ironiaan kasvaneen sukupolven Onnen päivät.

Vuonna 1998 alkaneessa sarjassa muisteltiin 22 vuoden takaisia tapahtumia, joten nostalgia maistui sopivan tuoreelta. Kahdeksan kauden aikana edettiin toukokuusta 1976 vuoden 1979 viimeiseen päivään, mutta koska tekijät yllättyivät menestyksestä, ajankulkua hidastettiin oudosti, ettei vuosikymmen loppuisi kesken.

Kun sarjan alkutunnuksessa kaverukset laulavat autossa Big Starin kappaletta

In The Street, tuntuu, että kaikki on hetken kohdillaan. Oma auto edustaa vapautta, kykyä liikkua pois vanhempien hallinnasta rockkeikalle, kun rockissa oli vielä vähän vallankumouksellisuutta.

Siellä ei määrännyt isä-Red, joka kodissaan uhkaa tunkea jalkansa kaikkien häntä vastaan uhittelevien persuuksiin. Pohjimmiltaan maailma on erittäin turvallinen. Hahmot eivät kyseenalaistaneet vanhempien auktoriteetteja kuin hetkittäin.

Vino nostalgia vapautti sarjan hulluttelulle ja yllätyksille. Hahmot saattoi laittaa tanssimaan diskoa yhteiskohtauksissa tai pukea heidät Star Wars -asuihin. Sarja esitteli tv-komediaan uusia tehokeinoja: kameralle puhumista, tyhmiä välipätkiä, hassuttelevaa tarinankerrontaa.

Karikatyyrimäisyydestään huolimatta heidän syvistä tunteistaan pysähdyttiin aina hetkeksi huolehtimaan.

Nostalgialla ratsastus ei kestänyt pitkään. Britit tekivät versionsa sarjasta nimellä

Days Like These, mutta lämmittely floppasi, kuten kävi yhden kauden pyörineelle That 80’s Show’lle, jota oli kasaamassa moni alkuperäissarjan taustavoimista. Yleisesti television nostalgia ei ole kuollut, siitä on tullut vain kalliimpaa. Mad Men ratsastaa uusissa jaksoissa samoilla ruskeuden, isojen kuvioiden ja muovisuuden teemoilla kuin 70’s Show.

Sarjaa voi muistella yhtenä viimeisenä suurena tilannekomediana. Lajityyppi on suuressa alamäessä, koska samat hassuttelutemput eivät tepsi, eikä asetelmallisuus toimi elokuvallistuneessa nykytelevisiossa.

Viimeisellä kaudella katsojaluvut puolittuivat huippuvuosista. Ei ihme, sillä sarja teki laimeaa nostalgiaa alkuvuosistaan.

Ashton Kutcher suostui enää vierailijaksi, ja Topher Grace vieraili vain loppujaksossa. Kaikesta huokui halu, että kunpa tämä kaikki olisi pian ohi, vuosikymmen ja komediasarja.

Tero Kartastenpää

Uranuurtajat, PE 25.7. klo 8.00 MTV3

Uranuurtajat-sarjan toisen henkilödokumentin pääosassa on Niken perustaja Phil Knight. Hän harrasti nuorena kilpajuoksua. Samaan aikaan lenkkeily alkoi liikuttaa yhä suurempia joukkoja. Kaupunkimaratonit New Yorkissa, Lontoossa, Tukholmassa ja muualla maailmassa keräsivät yhä suurempia massoja lähtöviivan taakse.

Saksalaiset Adidas ja Puma hallitsivat juoksukenkämarkkinoita myös Yhdysvalloissa. Kengät olivat useimmiten tasapohjaisia, eikä niiden ulkonäköä tai teknologiaa ollut vaikea haastaa.

Knight alkoi tuoda USA:han eurooppalaisia edullisempia Tiger-juoksukenkiä Aasiasta. Ne muistetaan myös Lasse Virenin voittotuuletuksesta Montrealin olympiakisoissa 1976.

Knight ryhtyi valmistamaan aikaisempaa persoonallisempia juoksukenkiä, ja perusti vuonna 1972 amerikkalaisen urheilualan yrityksen. Sen nimeksi valittiin nimikilpailun jälkeen Nike. Suunnittelija loihti päivässä tuotemerkin, Swoosh-raidan, joka on tänään yksi tunnetuimpia maailmassa.

Nike loi maineensa hyödyntämällä näyttävästi mainoskampanjoissaan kapinallisia ja menestyneitä urheilijoita kuten Steve Prefontaine, John McEnroe, Michael Jordan ja Eric Cantona. Knightin ja Niken mainetta ovat tahranneet lapsityövoimaskandaalit Niken Aasian tehtailla. Skandaalit jopa puolittivat yhtiön tuloksen. Samalla ne aiheuttivat valtavan imagotappion, jonka seurauksena yhtiö alkoi korjata epäkohtia. Yleisö antoi anteeksi.

Tänään Phil Knight on yksi maailman rikkaimpia miehiä. Urheilukenkien sampo jauhaa kiihtyvällä tahdilla tossuja maailmalle, jossa harrastuslajien kirjo on vain kasvamaan päin.

Marko Lysmä