Tv-viikko 30: Onnenpeli 2001 ja Lars von Trierin komedia

Onnenpeli 2001 la 28.7. klo 21.00 Teema

LYHYTELOKUVA Aleksi Salmenperän (Lapsia ja aikuisia, Miehen työ) puolituntinen harjoitustyö on piristävä uusinta. Nimi Onnenpeli 2001 (2001) viittaa Risto Jarvan uuden aallon klassikkoon Onnenpeliin, puheliaaseen nuorten aikuisten yhdessäolokuvaukseen. Erikoisleffapaikka Kesäkino näyttää illalla molemmat elokuvat.

Onnenpeli 2001 panee sopivia ja epäsopivia aineksia pulloon ja sekoittaa. Tulos ei ole yhtä viimeisen päälle viilattu kuin Salmenperän myöhemmät pitkät leffat, mutta filmi pysyy mukavan poukkoilevana.

Juoni kertoo sinkkuuteensa turhautuneesta Reetasta (Minna Haapkylä), joka saa siskoltaan lahjaksi lipun hölmön tuntuiselle kantriristeilylle. Siellä riittää seksisotkuja, risteilyurpoja ja steelkitaran melankolista kojootin ääntä.

Miespuolinen ilopoika esiintyy Salmenperällä jo tässä elokuvassa. Ja vilkaiskaapa lopputeksteistä, millaista sittemmin ohjaajina kunnostautunutta porukkaa on ryhmässä: kuvaussihteerinä Zaida Bergroth! Tuotantoassistenttina Dome Karukoski! Leikkaajana Saara Saarela!

Jussi Karjalainen

Paluu Sodankylään su 29.7. klo 21.00 Teema

DOKUMENTTI Paluu Sodankylään -dokumentin perusteella elokuvaohjaaja Anssi Mänttäri pysyy hyvällä mielellä, vaikka julkisen säätiörahoituksen saaminen hankkeille näyttää muuttuneen hänen kohdallaan miltei mahdottomuudeksi. Tosin viime kesäkuussa Mänttäri onneksi sai elokuvasäätiön käsikirjoitustukea suunnitteilla olevalle elokuvalleen Jouluaatto.

Mänttäri on aina työskennellyt tuotteliaasti. Hänen uusimpansa, Kari Väänäsen esittämästä juoposta kirjailijasta  kertova Saunavieras (2012) on saanut arvostelijoiltakin kosolti rapaa niskaan. Toisaalta uusimmassa Filmihullussa on Saunavieraasta kahden kirjoittajan ymmärtävät kritiikit ja kansihaastattelu päälle. Myös Suomen Kuvalehdessä oli äsken laaja Mänttärin haastattelu, ja nyt tulee tämä napakka tv-henkilökuva.

On ilmeisen sopiva aika kiinnittää huomio takaisin kotimaisen elokuvan moniäänisyyttä lujittavaan Mänttäriin, jonka tuotantoa on juuri myös julkaistu dvd-sarjana. Mänttäri on vielä Sodankylän elokuvajuhlienkin alkuperäinen idean isä, mitä seikkaa Sanna Maari Tyystin ohjaama ja Niko Jekkosen kuvaama dokumentti hellyttävästi alleviivaa.

Jussi Karjalainen

Dokumenttiprojekti: Talouden madonluvut ma 30.7. klo 21.30 TV1

DOKUMENTTI Kannattaa olla varuillaan, jos talousdokumentti yrittää todistella heti alkuhetkillään, ettei se aio herättää salaliittoteorioita tai lietsoa pelkotilaa.

Brittidokumentin Talouden madonluvut alkuperäisnimi Four Horsemen viittaa Ilmestyskirjan pahaenteisiin hevosmiehiin. Tekijöiden tarkoitus on ollut luoda kapitalismin kriisin tiivistävä megaeepos, mutta he ovat haukanneet liian ison palasen. Dokumentti sotkee kulttuurihistoriaa, valtateorioita, psykologiaa ja talouslukuja fiilispohjalta. 

Ehkä paniikin lietsominen on vain taitavaa markkinointia. Debyyttiohjaaja Ross Ashcroft on ammatiltaan luovan mediafirman pomo.  Hänen mukaansa eliitti hallitsee meitä, emmekä me hallitut näe orjuuttamme. Ohjaaja saarnaa rappion aikakaudesta ja lukee nykykulttuuria kuin piru Raamattua. Julkkiskokit ovat esimerkiksi pätevä todiste länsimaiden lopunajoista. Haastatteluissa keski-ikäiset konservatiivimiehet jyrähtelevät totuuksia amerikkalaisten turmiosta.  Heitä kannattaa kuunnella täysin omalla vastuulla.

Välillä vaahto suupielessä vähenee, ja dokumentti selittää talouden tilaa harvinaisen selkokielisesti. Animaatiot antavat katsojalle hyvää pohjatietoa rahan liikkeistä. Asiantuntijat puhuvat suoraan ihmisen ahneudesta, joka johtaa enemmistön pahoinvointiin.

Dokumentti haluaa herättää meidät huomaamaan, että rahan lisääntymisen ja köyhillä ratsastamisen on loputtava. Länsimaiden on vihdoin otettava vastuu itsekkyytensä seuraamuksista.

Saarna alkaa väsyttää, kun asiantuntijat ovat jauhaneet jykevää totuutta puolitoista tuntia ja ruudulla pyörii vain hengetöntä kuvituskuvaa. Aidot köyhät eivät sano sanaakaan.

Tero Kartastenpää

Koko homman pomo ke 1.8. klo 21.50 Teema    ****

KOMEDIA Lars von Trier on hyvä esimerkki siitä, miten tietoisella provosoinnilla voi päästä hyvinkin pitkälle. Tanskalaisohjaajan elokuville tyypillinen rankkuudella mässäily on valloittanut sekä yleisön että kriitikot ympäri maailmaa. Mutta tarkemmin katsottuna von Trierin tapa tehdä taidetta on pelkkää isottelua, jonka takaa ei useinkaan löydy mitään kovinkaan suurta elokuvallista tai sisällöllistä näkemystä.

Näin ollen onkin hyvä, että Teeman Lars von Trierin elokuvien sarja alkaa ohjaajan parhaalla filmillä. Koko homman pomo on it-yritykseen sijoittuva komedia. Siinä pomo Ravn (Peter Gantzler) palkkaa työttömän näyttelijän Kristofferin (Jens Albinus) esiintymään koko konsernin ylipomona, jotta vaikea kauppa islantilaisten liiketuttavien kanssa saataisiin hoidetuksi. Ongelmat lähtevät käyntiin siitä, kun Kristoffer esittelee itsensä myös firman henkilökunnalle.

Koko homman pomon prologissa ohjaaja selittää, miten elokuvasta ei löydy mitään sen syvällisempää sanomaa. Elokuvan ainoa tarkoitus on huvittaa katsojia. Varinaisen ohjaamisenkin von Trier on jättänyt tietokoneelle, joka automaattisesti valitsee kuvakulmat ja kameran liikkeet. Elokuva ei siis yritäkään olla mitään suurta ja mullistavaa, joten tietoinen provosointi loistaa tällä kertaa poissaolollaan. Ehkä juuri tämän vuoksi Koko homman pomoa voi helposti pitää von Trierin parhaimpana elokuvana.

Henri Waltter Rehnström

(Direktören for det hele, Tanska 2006) O: Lars von Trier. P: Jens Albinus, Peter Gantzler, Friðrik Þór Friðriksson, Iben Hjejle.

R & A esittää: Hierro to 2.8. klo 21.00 Ava    ***

JÄNNITYSELOKUVA Roman Polanskin ja David Lynchin vaikutus näkyy nuoren espanjalaisohjaajan Gabe Ibanezin esikoispitkässä, jonka polttopisteessä on pakkomielle. Yksinhuoltaja Marian (Elena Anaya) poika katoaa lautalla Hierrolle, Kanarian lounaisimmalle saarelle. Todellisuus ja kuvitelmat sekoittuvat Marian mielessä.

Ibanez luo valkokankaalle mielenterveydeltään järkkyneen ihmisen kokemusmaailmaa samaan tapaan kuin Polanski Inhossa (1965) ja Vuokralaisessa (1976). Asioiden selittämättömyys ja päivänvalossakin painostava uhan tuntu muistuttavat myös Lynchin painajaismaisimmista elokuvista. On ehkä tulkinnanvaraista, tapahtuuko jotain yliluonnollista.

”Hierro ei ole kauhuelokuva, vaan psykologinen jännitystarina 1970-luvun tyyliin. Miltä häiriintyneestä ihmisestä tuntuu? Yritin luoda elokuvan todellisuuden pintaan säröjä, joita ei välttämättä huomaa. Liikkuivatko tuon maalauksen silmät? Katsoja ei tiedä, onko se elokuvassa totta vai, eikä tiedä Mariakaan”, Ibanez kertoi Suomen Kuvalehdelle elokuvan ensi-illan alla.

Tehokeinot ovat usein vakuuttavia ja kauhusävyisen tarinan suuntaaminen aikuisyleisölle on piristävää latteiden teinisäikyttelyleffojen aikakaudella. Silti kokonaisuus on hieman hapuileva. Vinksahtaneiden harhajaksojen ohella parasta on Anayan roolityö. Hän sai pian Hierron jälkeen naispääosan Pedro Almodovarin viimeisimmässä elokuvassa Iho jossa elän (2011).

Kalle Kinnunen

(Espanja 2009) O: Gabe Ibanez. P: Elena Anaya, Bea Segura, Kaiet Rodriguez.