Tv-viikko 31: Kapinaa kirkossa, psykokinesiaa ja iskelmiä

Pussy Riot, kapina  kirkossa  ma 5.8. klo 21.30 TV1

DOKUMENTTI Vastakkainasettelu tuodaan esille jo ensimmäisissä kuvissa. Pussy Riot -ryhmän vihollinen ei ole ortodoksinen kirkko, vaan patriarkaalinen yhteiskunta ja Vladimir Putin.

Brittiläis-venäläinen dokumentti Pussy Riot, kapina kirkossa valmistui tammikuussa. Se tehtiin nopeasti: aktivistiryhmän performanssi Kristus vapahtajan kirkossa Moskovassa tapahtui helmikuussa 2012. 

Dokumentti ei ole tyhjentävä pohdinta aiheesta, vaan reportaasi ryhmän lähipiiristä ja kapinan syistä eli Venäjän henkisestä tilasta. Tapahtumia seurataan aikajärjestyksessä. 

Mukana on paljon paljastavaa materiaalia otsikoiden takaa ja eri näkökulmista. Rajuimmasta päästä on mustiin pääkallopaitoihin pukeutuneiden partasuisten ortodoksiaktivistien keskustelu autossa matkalla erikoisjumalanpalvelukseen, jossa on tarkoitus rukoilla Pussy Riotia vastaan.

”1600-luvulla heidät olisi poltettu, mutta meidän täytyy olla anteeksiantavia”, sanoo eräs miehistä

”Heistä vahvin on älykäs demoni”, toteaa toinen.

”He ovat noitia, jotka eivät kadu”, arvioi kolmas.

Ennen rukouksia monet Kristus vapahtajan kirkolle saapuneet uhoavat, että Pussy Riotin naiset pitäisi lynkata. 

Tällaisten asenteiden maassa performanssi kirkossa ei ollut ainoastaan mediatemppu. Henkilökohtainen riski oli tiedossa. Itse pidätys oli ”kauhistuttavaa teatteria”, kuten kolmikon johtaja Nadia sitä kuvailee. 

Venäjän hallitukselle kuuliaisella pääkanavalla televisioiduissa kuulusteluissa vangituilta naisilta tivataan, eivätkö he halua naimisiin ja eikö heille kotona opetettu ehtoollisen merkitystä. Tämä siis punk-aktivisteilta, joiden ryhmän nimi olisi suomeksi Pillumellakka, ja joka laulaa Putinin virtsaavan housuun. Ryhmän lakimies summaa, että vastakulttuuria ei Venäjällä hyväksytä.

”Olemme hovinarreja, pyhiä hulluja”, Nadia kuvailee oikeudessa ja kehottaa venäläisiä ”avaamaan ovet, riisumaan univormunne, maistamaan vapautta”.

Silti vastapuolen mielipide on voitu perustella tavalla, joka meiltä katsoen tuntuu oudolta: Pussy Riotia kuvaillaan suvaitsemattomaksi ryhmäksi, joka väkivaltaisesti loukkaa uskonnonvapautta.

Näytösoikeudenkäyntejä järjestettiin Venäjällä myös 1930-luvulla, dokumentti muistuttaa. Silloin ammuttiin toisenlaiset vääräuskoiset, trotskilaiset.

Kalle Kinnunen

Iskelmäprinssi la 3.8. klo 22.25 Teema ****

MUSIIKKIELOKUVA Iskelmäelokuvat olivat suosittu lajityyppi Suomessa 1950- ja 1960-lukujen taitteessa. Nopeasti kyhätyistä leffoista kuitenkin vain harva on kestänyt aikaa. 

Juha Tapanisen ohjaama Iskelmäprinssi (1990) on kunnioitus kyseisille filkoille. Elokuva on toteutettu esikuviaan paljon huolellisemmin. Siksi sitä voikin pitää parhaimpana kotimaisena iskelmäleffana.

Keskiössä ovat rallipoika Ramin (Tarmo Ruubel) ja baarityttö Bambin (Tiina Isohanni) sekä mannekiini Sinin (Saija Hakola) ja levykaupanmyyjä Martin (Mart Sander) väliset rakkauskuviot. Niiden lomassa kuullaan tiuhaan tahtiin vanhoja ja uusia iskelmiä muun muassa Pirkko Mannolan, Kai Lindin ja Paul Ankan esittäminä

Arkistokuvaa, väri- ja mustavalkofilmiä yhdistelevä kerronta tekee 60-luvun ajankuvan harvinaisen eläväksi. Kokonaisuus on höyhenenkevyt, mutta raikas kuin kesäinen sade

Henri Waltter Rehnström

(Suomi 1990) 111 min. O: Juha Tapaninen. P: Tarmo Ruubel, Tiina Isohanni, Saija Hakola, Mart Sander.

Mitä nyt  David Beckham? ma 5.8. klo 22.05 TV2

DOKUMENTTI Mitä nyt David Beckham? kysytään uunituoreen brittidokumentin (End It Like Beckham, 2013) suomenkielisessä nimessä.
Kysymykseen haetaan toki lopussa jonkinlaista vastausta, mutta enimmäkseen dokumentti keskittyy ylistämään brändiä nimeltä David Beckham. Syvällistä henkilökuvaa ex-jalkapalloilijasta on turha odottaa.

Viime keväänä uransa päättäneestä Beckhamista, 38, on tullut vajaassa parissakymmenessä vuodessa todella tärkeä muoti-ikoni ja myyntituote.

”Kun David antaa nimensä tuotteen käyttöön, myynti kohoaa välittömästi pilviin”, kuvailee professori, Beckham-tutkija Ellis Cashmore ja on eittämättä oikeassa.

Dokumentissa haastatellaan Cashmoren lisäksi Beckhamin lähipiiriläisiä, päähenkilöä itseään kuullaan vain lyhyissä uutispätkissä. Äänessä ovat muun muassa tähden kampaaja, tatuoija, pr-mies sekä liuta juorutoimittajia. Kaikki ylistävät Beckhamia esimerkilliseksi ihmiseksi ja loistavaksi perheenisäksi, joka on Spice Girls -tyttöbändistä tutun vaimonsa Victorian myötävaikutuksella noussut tyyliä arvostavien metroseksuaalien esikuvaksi.

Jalkapallofanille dokumentti ei paljon tarjoa. Turha siis odottaa väläyksiä keskikentällä pelanneen Beckhamin upealta uralta, johon mahtuu muun muassa kuusi Valioliigamestaruutta (ManU), yksi Espanjan (Real Madrid) ja yksi Ranskan (PSG) mestaruus sekä yli sata maaottelua Englannin paidassa.

Vaikka urheilu-ura siis on ohi, Beckham pysyy superjulkkisten ykkösketjussa. Rehdille miehelle on povattu jo pitkään ritarin arvoa. Alunperin perusteluina oli hänen ansiokas roolinsa Lontoon olympiaprojektissa. Nyt listaan voi lisätä toimimisen brittiläisenä, kymmenien miljoonien eurojen arvoisena brändinä – eikä kaverisuhde prinssi Williamiinkaan heikentäne mahdollisuuksia.

”Beckham on Sir David viiden vuoden kuluessa”, Cashmore uskoo. Jalkapallopelaajista Sir-arvonimen ovat toistaiseksi saaneet Bobby Charlton, Bobby Moore ja Geoff Hurst.

Tuomo Kiisseli

Uri Geller – ihmeidentekijä ti 6.8. klo 21.55 Teema

ELÄVÄ ARKISTO ’’Tunnen tässä maassa erittäin hyvää väreilyä”, 27-vuotias Uri Geller kehaisee Ylen Pasilan studiossa. 

Se lupaa hyvää tv:n äärelle tammikuisena vuoden 1974 iltana pakkautuneille suomalaisille. Israelilainen on jo varoitellut, että hänen psykokineettisiä voimia esittelevien temppujensa onnistuminen vaatii oikeanlaisen tunnelman.

Gellerin vieraillessa vuonna 1973 yhdysvaltalaisessa Tonight Show’ssa, temput ovat menneet pilalle juontaja Johnny Carsonin epäilevän asenteen (tai Gellerin ulottumattomissa pidettyjen temppuvälineiden) takia. 

Nyt esityksen valvojiksi hankitut tiedetoimittajat tai yleisössä istuvat Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen tutkijat ja parapsykologian harrastajat eivät pilaa israelilaisen fiilistä. Juontaja Erkki Vihtonen korostaa, ettei Gelleriä ole päästetty peukaloimaan rekvisiittaa ja että se toimitetaan VTT:lle jatkotutkimuksiin.

Geller turvaa vielä selustansa muistuttamalla Stanford Research ­Institutessa tehdyistä kokeista, joiden tulokset puoltavat hänen psyykkisten voimiensa autenttisuutta. Juuri tiedemiesten siunaus on nostanut israelilaisen silmänkääntäjien massasta maailmankuuluksi ihmemieheksi.

Nyt kyvyt pitäisi todistaa suomalaisille. Ja se onnistuu: Geller pystyy piirtämään kopion kuvasta, jota ei ole nähnyt. Sitten lusikka taipuu mielen voimalla. Juro yleisö on vakuuttunut.

Epäilys kasvaa vasta tulevina vuosikymmeninä. Geller jää toistuvasti kiinni huijaamisesta, SRI:n tutkimustuloksia kritisoidaan ja ­lusikkatemppu selitetään helpoksi trikiksi. Ihmemiehestä tulee mediateollisuuden kuolevainen, joka suostuu b-julkkisten tosi-tv-kilpailuun.

Elävän arkiston kolmiosaisen Rajatietoa-sarjan avauksena nähtävä Gellerin Pasilan esiintyminen on suomalaisen tv-historian outo helmi. Se kaipaisi kuitenkin kylkeensä israelilaisen myöhempiä vaiheita kartoittavaa ohjelmaa. 

Matti Rämö

Barabbas ti 6.8. klo 22.05 TV2 ****½

SEIKKAILUELOKUVA Richard Fleischer oli mestari ohjaamaan pienimuotoisia film noir -elokuvia (Ryöstö Los Angelesissa, Kauhujen juna n:o 63) ja psykologisia jännäreitä (Bostonin kuristaja, Rillingtonin kuristaja). Hän taisi kuitenkin myös historiallisen spektaakkelin.

Ruotsalaisen Nobel-kirjailijan Pär Lagerkvistin romaanista sovitettu Barabbas on Fleischerin parhaimpia historiallisia seikkailuja. Raamattuun perustuva tarina kertoo varkaasta ja murhamiehestä, jonka Juudean maaherra Pontius Pilatus armahti Jeesus Nasaretilaisen sijaan. 

Varmaa kuolemantuomiota odottanut Barabbas ei kuitenkaan pysty käsittelemään kohdalleen sattunutta armoa. Hän kuluttaa koko loppuelämänsä asian märehtimiseen. Kohtalo vie miehen pakkotyöhön Sisilian rikkikaivoksiin ja gladiaattoriksi Rooman Colosseumille.
Fleischer yhdistää hienosti intiimin luonnekuvauksen ja spektaakkelimaisen mahtipontisuuden.

Ohjaajalle tyypillisissä pitkissä, monesti liikkumattomissa laajakuvaotoksissa kiteytyy koskettavasti päähenkilön yksinäisyys maailman edessä. Monikerroksisen miljöön taitava kuvaus vahvistaa Barabbaksen päämäärätöntä harhailua.  

Ensin hänen matkaansa symbolisoivat Jerusalemin sokkeloiset kadut, sitten suolakaivoksen yhä syvemmälle ja syvemmälle haarautuvat onkalot. Loppupuolella Barabbas yrittää löytää sokkeloisesta luolasta tietä takaisin ihmisten ilmoille.

Aiheestaan huolimatta Barabbas ei ole suoraan tunnustuksellinen elokuva. Siitä puuttuu kokonaan Ben Huria ja monia muita aikakauden uskonnollisia spektaakkeleja vaivannut pateettisuus. Barabbaksen voi nähdä myös yleismaailmallisena kuvauksena siitä, miten vaikea rakkauden vastaanottaminen voi olla. Siksi monet valitsevat Barabbaksen tapaan rakkauden sijasta vihan.

Anthony Quinn esittää Barabbasta koko sielullaan. Rotevassa ja romuluisessa näyttelijässä yhdistyvät hienosti murhamiehen karskius ja lapsen viattomuus. 

Henri Waltter Rehnström

(Barabba, USA – Italia 1961) 132 min. O: Richard Fleischer. P: Anthony Quinn, Vittorio Gassman, Jack Palance.