Tv-viikko 38: Sarasvuo, Sata lasissa ja Silta

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Sarasvuo, to 26.9. klo 22.00 Nelonen

KESKUSTELUOHJELMA Jari Sarasvuon mielestä hänen uuden ohjelmansa mainonta ammentaa kiusallisista Sarasvuo-kliseistä. Mainoksissa pukumies Sarasvuo hieroo käsiään yhteen ja tuijottaa tiukasti kameraan. Sarasvuota naurattaa. 

”Ilmoitin, että tuo en ole minä, mutta ei se haittaa. Olen aika paljon herkempi, mukautuvampi ja tilannetajuisempi. Minulla on kyky elää epävakaassa tilanteessa, eikä minun tarvitse puskea läpi maskuliinisella uholla”, hän kertoo puhelimessa.

Omapäisyys on selvästi edelleen Sarasvuon tavaramerkki, mutta hänen ääneensä on tullut rauhallisuutta. 

Sarasvuo on huomannut ajattelevansa suurimmasta osasta asioita eri tavalla kuin esimerkiksi asiantuntijat. Se johtuu osittain valmennusyritys Trainers’ Housella rikastuneen miehen asemasta.

”En ole riippuvainen mistään. En ole oikeistolainen, en vasemmistolainen, en kuulu mihinkään, en tule mistään.” 

Televisio-ohjelmaa Sarasvuo ei ole vetänyt 15 vuoteen. Vuonna 2005 hän etsi työntekijää Suomen ensimmäisessä Diilissä, mutta viimeisin asiaohjelman oli talk show Minä ja Sarasvuo vuosina 1995–1998.

Ihmisten tiivis mediasuhde luo Sarasvuon mukaan koomisen harhan, että kaikki tapahtuu julkisuudessa.

”Moni kuvittelee, että sen aikaa kun en ole ollut televisiossa, olen ollut syväjäädytettynä jossain kryokaapissa tai syljeskellyt viinirypäleitä kuppiin divaanilla. Olen törmännyt tähän ainakin 20 kertaa.”

Sarasvuo ei seuraa odotuksia. Yle Puheellakin hän piti keväällä pitkiä, käsikirjoittamattomia monologeja ajankohtaisista aiheista. 

”Tehtäväni ei ole mukautua, vaan määritellä tämän ajan vaatimukset”, Sarasvuo sanoo uhmakkaasti.

Hän tuntee oman saarnanuottinsa ja taipumuksensa opettaa kanssakulkijoitaan. 

”Se on helvetin koomista”, Sarasvuo nauraa hiljaa pirullisesti, mutta nostaa hetkessä äänensä kirkkaaksi: ”Opetuksista on ollut tuhansille hyötyä.”

Uuden ohjelman studiossa ei ole saarnastuolia, mutta Sarasvuon mukaan tilanne voi lähteä käsistä kuin Alien-elokuvassa, jossa kesken rauhallisen keskustelun vatsan sisältä purskahtaa outo olento.

Ohjelmassa tehdään erilaisia muotokokeiluja (”jotka todennäköisesti menee vituiksi”), ja jokaisessa lähetyksessä paljastetaan yli tuhannella ihmisellä teetetty tilastotutkimus. 

Sarasvuolle tärkeitä aiheita ovat oikeamielisyyys, eettiset asiat, työn arvostus ja muuttuva sosiaaliturva, mutta hän ei pyri ohjelmallaan suureen muutokseen.

”Olen väsynyt ajamaan yleishyödyllisiä aiheita. Minulla ei tällä hetkellä ole mitään tietoista agendaa. En kirjoita päiväkirjaan unelmia yhteiskunnallisesta muutoksesta.”

Tero Kartastenpää

Uuno Turhapuro, la 21.9. klo 19.30 MTV3  ****

KOMEDIA Maailmanhistorian ensimmäisen Uuno -elokuvan alussa koko kansan rakastama xxx (Vesa-Matti Loiri) menee naimisiin Elizabethinsä (Marjatta Raita) kanssa. Sitten vaimoa viedään suonikohjuleik­kaukseen ja Uuno paiskii korttia Härskin (Spede Pasanen) ja Lettusen (Simo Salminen) seurassa.

Monen myöhemmän Uunon  tavoin  elokuva on lähinnä kokoelma irrallisia sketsejä. Juoni käynnistyy vasta elokuvan loppupuolella: Uuno saa valmiiksi tee-se-itse-viulun ja kohoaa maankuuluksi soittajaksi, mutta saa kokea myös suosion varjopuolen.

Kiinnostavinta elokuvassa on Uunon hahmo.  Hän on patalaiska, mutta saa kaiken haluamansa mahdollisimman vähällä vaivalla – supersankari, joka onnistuu kaikessa ja kykenee kesyttämään naisenkin loputtomalla selittämisellään. Uuno-leffojen nerokkuus onkin siinä, että ne eivät selkeästi paljasta, onko Uunon hahmo parodiaa vai tekijöiden todellinen haavekuva täydellisestä miehestä. 

Henri Waltter Rehnström

(Suomi 1973) 87 min. O: Ere Kokko­nen. P: Vesa-Matti Loiri, Marjatta Raita, Spede Pasanen, Simo Salminen.

Neljäs tie, la 21.9. klo 21.00 Teema

NÄYTELMÄ Kansallisteatterin Neljäs tie pääsi pian ensi-iltansa jälkeen otsikoihin, kun Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti Apunen poltti päreensä. Hänestä oli kauheaa, että näytelmässä tunteiltiin politiikasta ja naurettiin monille päättäjille.

Sotienjälkeisen Suomen politiikkaa seuraavan Neljännen tien televisioesityksen osuminen muutama viikko Nokia-kauppojen jälkeen on kuvaavaa. Pääoman liikkeet ratkaisevat asioita, joita ennen puolustettiin kivääri kädessä. Esa Leskisen ohjaama ja Sami Keski-Vähälän kirjoittama näytelmä kertoo humoristisesti ja huikealla tahdilla, kuinka kaikki myytiin.

Näytelmän mukaan uuden suomalaisen politiikan takana ovat taloustieteilijä Milton Friedmanin näkemykset. Tasaisen vaurastumisen aika jäi historiaan. Markkinoista tuli jumala, jolle yhteiskuntarauha uhrataan.

Dialogista osa on virallisista papereista ja mukana on oikeiden poliitikkojen haastatteluja. Siksi näytelmää on kutsuttu dokumentti­teatteriksi. Se on myös agitaatiota, tunteisiin vaikuttamista. Lopussa pelotellaan mellakoilla, jos kuvitteellisen rahan päälle rakennettu pankkitalous romahtaa. Onko pelottelu aiheetonta?

Karikatyyreineen Neljäs tie naurattaa. Samalla se on pessimistinen. Näytelmä siirtyy televisioon epätasaisesti. Kansallisteatterin lavan se täytti oopperamaisella paatoksella heti alun Oi kallis Suomenmaa -laulusta lähtien ja videokuvan käyttö muka kulissien takaa oli tehokasta. Televisioruutuun mahtuu nyt pienempi näkemys, ja videokuva-idea ei tässä iske. Muiden muassa Juha Variksen Esko Aho, Sari Mällisen Kalevi Sorsa ja Jukka Puotilan Sauli Niinistö ovat hillittömiä näinkin. 

Kalle Kinnunen

Kotikatsomo: Sata lasissa, su 22.9. klo 21.05 TV1 

DRAAMASARJA Pulkkinen-sketsisarjalla  (1999–2002) nimensä tv-historiaan ikuistanut Jari Salmi on saanut valmiiksi neliosaisen draamasarjan Sata lasissa, jossa on virkeä ja jopa surrealistinen ote. Salmi on käsikirjoittanut ja ohjannut sarjan ja myös esittää sen pääosaa, eksynyttä näyttelijää Jarkko Saukkoa.

Saukon ura on jumissa. Hommat tamperelaisen teatterin vakavasti otettavissa osissa päättyvät, mutta näyttelijä  vastustelee palaamista aikoinaan luomaansa sketsihahmoon, joka oli jättihitti.

Kun tätä hahmoa kaivetaan esille, Saukon varjopersoona Aine (erinomainen Kari Sorvali) puhuu ”Pulliaisesta”. Mutta kyllä se on kuin onkin Pulkkinen, joka suorittaa kolmosjaksossa välähdyksenomaisen paluun!

Sata lasissa tapahtuu kahdella taholla. On myös Saukon viimainen, punaisten perinteiden lapsuudenkaupunki pohjoisessa: lomauttava paperitehdas, pikkuveli Olli (Toni Harjajärvi) ja äiti (Soili Markkanen). Jarkon vaimoa esittää Mari Posti, veljen vaimoa Minka Kuustonen. 

Sarja käsittelee ennen kaikkea ihmisten henkilökohtaisimpia asioita, jotka ovat jääneet puhumatta ja selvittämättä – ja uhkaavat jäädäkin. Paperiehtaan työläisinä on näyttelijöitä Tommi Raitolehdosta Ilkka Koivulaan ja Tomi Salmelaan.

Sarja sai alkunsa Salmen viisi vuotta sitten tekemästä sketsipilotista Skets­UP, jossa oli ”tunnekapseloituja karikatyyrihahmoja”. 

”Siinä oli kaveri, joka ei osannut sanoa mitään muuta kuin ”niin”. Naispuolinen henkilöstöpäällikkö tapasi miehen aina juomapisteellä ja kiinnostui hänestä”, Salmi muistelee.

Ylen silloinen ohjelmapäällikkö tekikin tilauksen – mutta tilasi draamaa, ei sketsisarjaa.

”Totesin, että on aika kirjoittaa syvemmän draaman kautta. Sata lasissa on balladi, jossa ihmistä katsotaan lämmöllä, mutta tarkasti. Henkilöillä on ääretön kaipuu toiseen ihmiseen, ja toivon heidän itseankaruutensa sulavan.”

Päähenkilö Saukolla on ollut epäonnistumisen kokemuksia  ja kykenemättömyyttä päästä kirjoittamisen alkuun. 

Salmen mukaan hän itse ei ole sellaista kokenut. Sarjassa hän  kuitenkin viittaa Spede-elokuvaan Näköradiomiehen ihmeelliset siekailut, joka kertoi nimenomaan koomikkouden kääntöpuolesta.

”Spedeen minulla on viha-rakkaus-suhde. Myyttisellä Spedellä oli mökki Pallaksella, jossa myös Kemin työläiset kävivät laskettelemassa vuokrasuksilla. Näin Speden punaisen Mustangin ovella, mutten häntä itseään. Myöhemmin Spede oli raadissa valitsemassa minua näyttelijäkouluun.”

Salmi uskoo, että vakavan ja hauskan tekeminen rinnakkain voi nyt onnistua.

”Sata lasissa -sarjan tekeminen auttoi. Tätä se huusi. Nyt kirjoitan sketsiohjelmaa, joka tuntuu yhtä vapauttavalta kuin Pulkkisen purskahtaminen pullosta.”

Samalla Salmi kirjoittaa uutta, vielä vakavampaa juttua. ”Siinä on Peltirummun hurjuutta.” 

Jussi Karjalainen

 

Silta, su 22.9. klo 22.00 TV1

RIKOSSARJA Alkukohtaus on uhkaava ja suurellinen. Rahtilaiva, jota ei ohjaa kukaan, seilaa kohti Juutinrauman siltaa, eikä varoituksista huolimatta pysähdy. Sillan kakkoskauden alussa on samaa hyytävää tunnelmaa, joka teki ruotsalais-tanskalaisen dekkarin ykköskaudesta (2011) maailmanlaajuisen ilmiön.

Laivassa viruu Tanskan ja Ruotsin kansalaisia, joten Martin Rhoden ja Saga Norénin on tietenkin jälleen ryhdyttävä yhteistyöhön. Kun hiukan teennäinen alkuasetelma on käyty läpi, johtolangat imevät mukanaan. Jos ei ole nähnyt ykköskautta, ei kannata hypätä jatkuvajuoniseen sarjaan keskeltä.

Luoja Hans Rosenfeldt kertoi kesällä Tv-maailmalle, että kakkoskaudella syvennetään pääparin ystävyyttä ja sosiaalisesti väkinäisen Sagan taustoja. Sofia Helinin hämmentyneesti esittämä mestaritutkija on entistäkin robottimaisempi, kun taas harmaantuneen Kim Bodnian näyttelemä tanskalaisäijä huokuu arvaamattomuutta.

Yksi kysymys. Jos Tanskan ja Ruotsin yleisradiot tekevät rahaa laatusisällöllä, miksei Suomessakin pystyttäisi samaan?

Tero Kartastenpää

 

X