Teksti:
Seuran toimitus

Teemalauantai: John Irving la 22.9. klo 21.00 Teema 

TEEMAILTA Urheilijan ja kirjailijan on toistettava samoja liikkeitä vuodesta toiseen ja pidettävä toistosta, väittää kumpaakin elämänaluetta läheisesti tunteva John Irving, 70. Nykykirjallisuuden Charles Dickensiksi kutsuttu jenkkiherra oli kilpapainija ikävuosinaan 14–34. Useassa hänen kirjassaan painitaan, tatuoidaan, toteutetaan valtavirran ulkopuolista sukupuolisuutta ja oleskellaan saksankielisissä maissa.

Kunnes löydän sinut -kirjassa käydään myös Helsingissä, mitä saksalaista yhteistuotantoa oleva henkilökuvadokumentti John Irvingin maailma (2012) ei tietenkään mainitse.

Suomen sijaan nähdään muun muassa käsikirjoituksen nimiölehti viime keväänä ilmestyneestä romaanista In One Person, jonka suomennosta odotellaan. Kirjan teemoja ovat biseksuaalisuus ja ristiinpukeutuminen.

Mistä lähteestä sporttiselta ja avomieliseltä vaikuttava Irving ammentaa tekstinsä? Jos menestyvien tiiliskiviromaanien kirjoittaminen vaatisi vain toistoa ja tarkkaa silmää absurditeeteille, maailma olisi puolillaan johnirvingejä. Taiteen syntyprosessia voi eritellä, muttei koskaan täysin ymmärtää.

Teemalauantain toisena numerona nähtävä Garpin maailma -romaanin filmatisointi (1983) on kirjalle uskollinen, vaikka jättää tietyt seksikohtaukset sanallisen kuvailun varaan. John Lithgow pukeutuu naiseksi, nimihenkilö Garp (Robin Williams) painii maailmassaan puoliksi hukassa, mutta shown varastaa Garpin feminististä sairaanhoitajaäitiä hillityn maanisesti esittävä Glenn Close.

USA:n itärannikko kylpee auringossa, mutta siirappisuus puuttuu leffasta lähes kokonaan – kuten se puuttuu myös Irvingin kirjoista.

Minna Kontkanen

Runoraati alk. su 23.9. klo 20.00 Teema

SARJA PALAA RUUTUUN Minna Joenniemi on luotsannut Runoraatia jo kymmenen vuotta. Se on pitkä aika mille tahansa tv-ohjelmalle. Mikä on Runoraadin pitkän iän salaisuus?

”Outous, runoilijoiden ja raatilaisten rohkeus ja inhimillisyys, runojen herättämät tunteet sekä pisteet”, Joenniemi vastaa ja muistuttaa, että Runoraadin äitipuolen Levyraadin formaatti on jo vuodelta 1956.

Tämäniltaisessa lähetyksessä näyttelijät Joanna Haartti ja Juha Varis vievät onnittelurunotervehdyksiä muille syntymäpäiviään viettäville. Mutta mitä Joenniemi toivoisi Runoraadille syntymäpäivälahjaksi?

”Toivon, että joku varastaisi synttärilähetyksemme idean ja perustaisi oikean runolähettipalvelun. Toivon Runoraadin ystävien levittävän sanaa: kun tähdet tanssivat sunnuntaisin, Teemalla on vaihtoehtoista ohjelmaa. Toivon, että katsojat järjestäisivät omia raatejaan ja kertoisivat kokemuksistaan blogissamme.”

Kun synttärit on juhlittu, Runoraadin syksyssä on luvassa muun muassa räppiä, sota-ajan uutiskatsauksia sekä tulevaisuuden ennustamista.

Kaisu Tervonen

Tuhkimotarinoita alk. ma 24.9. klo 21.00 TV2

SARJA ALKAA Ruudussa säteilee 38-vuotias luokanopettaja Piia. Tiimalasivartaloinen ja mallimittainen nainen näyttää vaaleine hiuksineen upealta. Stylisti Outi Brouxilla on näppinsä pelissä, mutta TV2:n uutuussarja Tuhkimotarinoita ei ole perinteinen stailausohjelma.

Muutama vuosi takaperin Piia luuli kuolevansa. Hiukset lähtivät sytostaattihoitojen myötä, toinen rinta poistettiin. Kun Piia alkoi toipua syövästä, itsetunnon rakentaminen piti aloittaa nollasta. Mutta saako pitkiä hiuksia ikävöidä, kun on sentään saanut pitää henkensä?

”On tabu, että jos olet sairas, sinulla ei ole lupaa surra ulkoista muutosta”, Broux sanoo.

Sarjaan haki 200 naista, mukaan pääsi 12. Muuttumisleikin nuorin on 18-vuotias lastenkodeissa koko elämänsä asunut Hannele, iäkkäin 49-vuotias huumekierteestä selvinnyt Sirpa.

Sarjassa saa surra ulkoisia menetyksiään, mutta Broux kaivaa esiin lausumattomiakin toiveita. Kun Piian vilpitön ilo purkautuu ensimmäisessä jaksossa itkuna, nousee pala helposti katsojankin kurkkuun.

”Olen oppinut, että vaikka minulla on ollut rintasyöpä, saan silti ajatella naisellisia juttuja”, Piia sanoo.

Vinkeissä ei lähdetä tuhansia maksavista luomuksista, vaan käytännönläheisyydestä.

”Tässäpä sulle sininen paita, olet nyt kuin Ellen kannessa -tyyppinen stailaus ei auta ketään. Ihmisistä ei tehdä muotilaastareita, vaan heitä pyritään voimauttamaan sisältä päin”, Broux summaa.

Elina Järvi

Suomen tulli alk. ti 25.9. klo 20.00 Jim

SARJA ALKAA Kuumottunut. Se on tunne, jonka tullimiehet aiheuttavat viattomillekin matkustajille. Dokumenttisarja Suomen tulli lähtee liikkeelle lentokenttätarkastuksesta, jossa Sri Lankasta saapuvien matkustajien pitää astella kahden nuuhkivan tullivirkailijan välistä. Nämä ovat haistavinaan matkustajissa khat-huumeen hajua. Vai onko se hajuvettä?

Tulliviranomaisten työtä on aiemmin seurattu suomalaisessa Lentokenttä-sarjassa. Suomen tulli laajentaa reviirin myös Vaalimaan rajatulliin ja Allegron junatulliin. Perinteisessä ammattisarjassa jännitetään läpi jakson, jääkö joku iso salakuljettaja haaviin. Lopulta katsoja vähän säälii kiinnijäänyttä, jonka hyvät juonet menevät pipariksi.

Ammattisarjat ovat viranomaisten maineenkohotuskampanjoita, mutta niillä on kielteisiäkin vaikutuksia. Sarjasta käy selvästi ilmi, kuinka paljon riippuu koiran ja virkailijan päivästä, löytyykö laiton aine matkatavararöykkiöistä. Aloittelevat salakuljettajat voivat käyttää ohjelmaa oppivideonaan.

Tero Kartastenpää

Elävä arkisto: Danny 70 vuotta klo 21.55 Teema

ELÄVÄ ARKISTO 70 vuotta täyttävä Ilkka Lipsanen eli Danny eli Iso-D on aina säilyttänyt hyvin tasapainonsa haastatteluissa. Se ilmenee myös Dannyn synttäripaketin ohjelmasta Superdanny (1970), jossa toimittaja yritti muodissa olleella haastattelutekniikalla, revolverihaastattelulla, syyllistää Dannyä brändättyjen show-kiertueiden järjestämisestä.

Tosiasiallisesti Danny ammattimaisti suomalaisia pop- ja vähän rock-kuvioitakin kaikkien hyödyksi. Esitellyn turneen nimi oli Danny ’70 Systeemi. Juonellisessa konsertissa Danny kiemurteli lavalla näytellen huumeidenkäyttäjän tuskia. Siksi kliimaksi on musiikillisesti aikamoista kakofoniaa.

Kokoonpanon rumpalina jyskytti muuan Lyly Rajala, myöhempien aikojen kansanedustaja. Pari ranskankielistä kappaletta viittaavat Johnny Hallydayhin. Lipsasen ja suunnittelijakumppani Jyrki Hämäläisen vaikutteet kumpusivat siis realistisesti jenkkilän lisäksi Euroopasta. Toisaalta esimerkiksi kesän 1972 kiertueen nimi oli Käärme, mukana käärmeet Elvis ja Urkki (vrt. Alice Cooper!).

Elävän arkiston iltaan kuuluvat myös tuore, hymyileväinen haastattelu sekä toinen uusintapaukku, MS Finlandialla Tukholma–Helsinki-reitillä kuvattu Yömyssy (1982).

Siinä Danny laulaa Armi Aavikon (1958–2002) kanssa taustallaan The Skyriders Brass Band. Keikan keskiosan potpuri vastaa täysin kauhukliseitä ruotsinlaiva-viihdykkeestä kosiskelevimmillaan. Siis aivan kamalaa. Huipennus on Tahdon olla sulle hellä. Laivan kapteeni kukittaa solistit.

Mutta onnea tosiaan, D! Nuorempikin polvi arvostaa muun muassa loistavaa 60-luvun hittiäsi kuumana polttavasta kesäkadusta.

Jussi Karjalainen

X