Tv-viikko 43: AnkkaRäp 2012, Laina-aika ja Panta kaulassa

AnkkaRäp 2012 alk. la 27.10. klo 19.00 Nelonen

SARJA ALKAA Tänä syksynä tosi-tv on hakenut piristystä viattomista kilpailijoista. Junior MasterChef näytti kokkilapsien kyvyt ja AnkkaRäpissä testataan lasten riimaustaidot.

Kilpailuun lähetettiin parisensataa videota, joista neljä valmentajaa valitsee kolme kilpailijaa omaan ryhmäänsä. Nuorin kisaajista on kahdeksan, vanhin 11. Kuusijaksoinen ohjelma kuvattiin kokonaisuudessaan noin viikon aikana.

Valmentaja Iso H:n eli Carl Henrik Rosenbergin ryhmässä on kolme poikaa: Tuomas, Niko ja Nuutti. Hän valitsi kilpailijat sillä perusteella, että he pystyvät tuottamaan omaa tekstiä.

”Olen tosi ylpeä minun jengiläisistäni”, Iso H sanoo.

Tuomariston puheenjohtaja Elastinen on Iso H:n työpari Suomen menestyneimmässä räpyhtyeessä Fintelligensissä. Muita valmentajia ovat Aste, Wava ja Uniikki.

Lapsien energisyys teki vaikutuksen 33-vuotiaaseen räppäriin. Studiossa lapset näyttivät kykynsä oppia uusia riimejä hämmästyttävän nopeasti.

”Leuka loksahti lattiaan.”

Lasten tehtävänä on kirjoittaa uusia säkeistöjä biiseihin. Yhteistyökumppani Aku Ankka tuo ohjelmaan omia sisällöllisiä erikoisuuksia. Lehden päätoimittaja Aki Hyyppä antaa ohjelmassa lapsille aiheita ja akuankkamaisia sanoja – kuten rahasäkki – joita pitää käyttää kappaleessa.

Hyyppä perustelee sarjakuvalehden osallistumista räpkilpailuun sillä, että Aku Ankka on jo vuosikymmeniä opettanut käyttämään rikasta suomea. Räpin lomassa muun muassa Arvi Lind, Tuomas Holopainen ja Hanna Pakarinen kertovat omia muistojaan lehdestä.
Iso H on tyytyväinen, että kisa käydään joukkueittain. Hänen mielestään lapsista löytyi räppääjiä, joista voi nousta isoja tähtiä, jos he vaan jatkavat harjoittelua. Hän ei silti koe, että AnkkaRäp on kykyjenetsintäohjelma.

”Jos kyseessä olisi ollut perinteinen Idols-henkinen kykyjenetsintäohjelma, minä en olisi todennäköisesti lähtenyt messiin.  Niissä tahallaan näytetään sellaisia esiintyjiä, jotka mokaavat itsensä televisiossa. Se on viihdettä jonkun mielestä, mutta minusta se on lähinnä kauheaa ja julmaa.”

Iso H:n mielestä AnkkaRäpissä tärkeintä on lasten luovuus. Hänen ryhmässään kisaava Niko, 9, antaa ohjelmassa osuvan näytteen uuden sukupolven kyvyistä:

 ”Enkä oo mikään sanojen saituri/ vaan suomalainen räppitaituri/ näitten räppisanojen kuuluisa taikuri.”

Tero Kartastenpää

Teemalauantai: Halloween! la 27.10. klo 21.00 Teema

ELOKUVA Edward D. Wood jr. muistetaan ennen kaikkea maailman huonoimpana elokuvaohjaajana. Bulgarialaissyntyinen Stephen C. Apostolof oli saman alan miehiä. Herrojen tiet kohtasivat, kun edellinen kirjoitti ja jälkimmäinen ohjasi elokuvan Orgiat hautausmaalla (Orgy of the Dead, USA 1965).

Raina esitetään tänään Teeman Halloween-illassa. Vaikka kyseessä on Suomen tv-ensi-ilta, sen suuremmilta riemunkiljahduksilta kannattaa kuitenkin pidättäytyä. Orgiat hautausmaalla on tuskin innostava tekele edes roskaelokuvia rakastavien silmissä.

Tarinan sisältö on olematon. Kauhukirjailija (William Bates) ja hänen nuorikkonsa (Pat Barrington) joutuvat hautausmaan pahojen henkien kaappaamaksi. Nämä sitovat nuoren parin paaluun ja pakottavat katsomaan taukoamatta jatkuvia outoja striptease-esityksiä. Siinä kaikki.

Onneksi ennen elokuvaa esitetään kuitenkin Jordan Todorovin ohjaama tuore dokumentti Isä teki roskaelokuvia (Dad Made Dirty Movies, USA 2011). Se on mielenkiintoisen rakenteen varassa kulkeva henkilökuva vuonna 2005 kuolleesta Apostolofista (joka käytti myös nimeä A.C. Stephen). Hänen haudantakainen äänensä toimii nimittäin elokuvan kertojana. Tämän lisäksi elokuvassa on haastateltu Apostolofin perheenjäseniä ja työtovereita.

Todorovin elokuva luo varsin lempeän kuvan miehestä, joka rakasti perhettään ja suhtautui intohimoisesti työhönsä. Hänen elokuviensa elementtejä olivat etupäässä huokeat lavasteet, kelvottomat käsikirjoitukset, huonot näyttelijäsuoritukset ja isot tissit. Roskaelokuvat olivat Apostolofille elinkeino, mutta myös tapa ilmaista itseään ja tehdä omanlaistansa taidetta.

Henri Waltter Rehnström

Muisti: Hukutethin kyliäkin su 28.10. klo 18.45 TV1

DOKUMENTTI ”Eräänä päivänä tuli salkkuherra Matin ja Maaretin kotaan: ”Teidän asuntonne on jäävä veden alle.” Kyseli tarkoin kuinka vanha tämä hirsistä ja turpeesta rakennettu asunto oli. ”No, se on jo hintansa haukkunut”, arveli tuo herra, ”ei siitä voi paljon maksaa, se on jo kuolettanut oman arvonsa.”

Näin kirjoittaa saamelainen Oula Aikio päiväkirjassaan 1960-luvulla, jolloin Kemijoki Oy hankki maita Lokan ja Porttipahdan tekoaltaita varten. Pertti Pesosen dokumentti Hukutethin kyliäkin (2012) vetää katsojan hiljaiseksi. Pienen ihmisen oikeusturva oli 1960-luvulla käytännössä olematon kun vastapuolena oli iso voimayhtiö lakimiehineen ja omine suunnitelmineen. Tekojärviä tarvittiin, jotta yhtiö pystyy säätelemään voimalaitostensa vesimäärää.

Dokumentissa Oula Aikion poika Pekka Aikio kertoo isänsä kamppailusta mahdotonta ylivoimaa vastaan – kamppailusta jonka Oula ja muut allasalueen ihmiset hävisivät. Lokan altaan, Suomen suurimman tekojärven, täyttö alkoi vuonna 1967. Veden alle jäivät muun muassa Sompion, Mutenian ja Rieston kylät sekä Suomen suurin suo, Posoaapa. Samalla tuhottiin elinkeino lukuisilta poroisänniltä ja ihmiset joutuivat ikuisesti evakkoon.

”Meillä oli se huono tuuri että tämä oli ensimmäinen allashanke, ja se toteutettiin niin siirtomaatyyliin kuin olla voi”, Pekka Aikio sanoo. Isäntiä myös juotettiin, ja viinapäissään he Aikion mukaan myivät maansa niin halvalla ettei rahalla saanut edes kunnon mökkiä tilalle.

Aikio muistuttaa, että myöhemmissä hankkeissaan yhtiöt ovat niittäneet sitä mitä Lokan ja Porttipahdan kohdalla kylvettiin. Kansalaisliikkeiden voimakkaan vastustuksen ansiosta Vuotoksen ja ja Kollajan altaat jäivät toteutumatta.

Tuomo Kiisseli

Laina-aika ma 29.10. klo 22.25 TV1

TV-ELOKUVA Noora Lehtinen (Anna Vihanto) on yksinkertaista elämää viettävä supermarketin myyjä, joka erään työvuoron päätteeksi törmää omituiseen asiakkaaseen (Anna-Elina Lyytikäinen). Tämä jättää kassalle luottokortin, jonka kannessa komeilee Noora Lehtisen nimi. Palattuaan kotiinsa kassamyyjä saa puhelun, jossa häntä kehotetaan käyttämään kortilla olevat rahat.

Outi Nyytäjän kirjoittama tunnin mittainen Laina-aika (2000) uusitaan muutaman vuoden takaa. Tarina alkaa puoleensa vetävänä jännärinä, mutta muuttuu hyvin pian ihmisen identiteetin ja elämättömän elämän kysymyksiä pyöritteleväksi draamaksi. Vihanto ja Lyytikäinen tekevät vähäeleiset, mutta monitulkintaiset roolityöt. Edellisen esittämä nainen ei elä, vaikka pystyisi. Jälkimmäinen ei pysty, vaikka haluaisi.

Timo Humalojan ohjaus onnistuu hienosti ennen kaikkea henkilöohjauksen ja miljöön tasolla. Nyytäjän kirjoittama dialogi on pääosin toimivaa. Välillä puhe kuitenkin hyppii epäloogisesti puhekielen ja kirjakielen välillä. Kaikesta huolimatta Laina-aika on pienimuotoinen helmi kotimaisessa elokuvassa.

Henri Waltter Rehnström

Panta kaulassa to 1.11. klo 19.00 TV1

SARJA ALKAA Isä Ted, Dibleyn kirkkoherra – brittiläiset maalaispapit ovat tulleet televisiosta tutuksi. Mutta mitä seuraa, jos sielunpaimen landelta käsketään kiireiseen Lontooseen, jossa väki on maallistunutta ja välinpitämätöntä? Ei paljon mitään, valitettavasti.

Panta kaulassa -komediasarjan Adam joutuu itälontoolaisessa seurakunnassa tulosvastuuseen kirkossakävijöiden määrästä sekä pärjäämään uskonnollisten, tekopyhien ja keinottelevien lampaittensa kanssa. Sarja kysyy, mitä kirkko on tänään. Kahden ensimmäisen jakson perusteella tuntuu, että vastaukset loppuvat nopeasti.

Adamia näyttelevällä Tom Hollanderilla on vetovoimaa. Hän tekee Adamista inhimillisen ja hitusen rähjäisen tyypin, jonka veijarimaisuus varmaan häiritsisi tosielämässä. Päähenkilönä hän on kuitenkin samastumiskelpoinen.

Kun komediasarjan huumori ei varsinaisesti rullaa, ollaan heikoilla jäillä. Panta kaulassa on paras vastaanottaa tapainkuvauksena. Sen kuvaama miljöö on suomalaiselle kuitenkin melko vieras. Meillä ei ole sellaisia kirkollisia kouluja, jonne vanhemmat haluaisivat lapsensa opetuksen tason vuoksi ja siksi mielistelisivät pappia. Ensimmäisessä jaksossa draama perustuu tällaiseen peliin.

Toisaalta sarja on brittikomediaksi sikäläisittäin melko raju, koska sivuhahmot laukovat – uskottavuuden vuoksi ja uskottavasti – myös kovimpia kirosanoja. Tällainen seikka määrittelee siellä yleisöprofiilia paljonkin. Meikäläisestä näkökulmasta taas Adamin huoleton suhtautuminen esimerkiksi seurakuntalaisen kannabiksen käyttöön voi tuntua joistain katsojista käsittämättömältä. Kärjistäen: Panta kaulassa toimii kohtuullisesti, jos tuntee monikulttuurisen Britannian.

Kalle Kinnunen