Teksti:
Seuran toimitus

Ontto Kruunu, la 21.00 Teema 

DRAAMASARJA ”O villains, vipers, damn’d with­out redemption!”

Näin huudahtaa kuningas Rikhard II vellovan meren rannalla huonoja päätöksiä. Ei väliä, vaikket ymmärrä, ei ymmärtänyt moni muukaan. Ontto kruunu -sarjan ylväs huutelu näyttää hyvältä, mutta se ei valloittanut maailmaa, kuten britit toivoivat.

Viime kesän olympialaisten aikaan Englannissa pullisteltiin laajasti maan ylivertaisella kulttuurisella perinnöllä. Ontto kruunu tehtiin osoittamaan näyttämötaiteen mestarin William Shakespearen mahtavuus. American Beautyn ja Revolutionary Roadin ohjaaja Sam Mendes lähti tuottamaan BBC Two -kanavalle teatraalista sarjaa Shakespearen kolmesta kuningasnäytelmästä.

Sarjan aloitusosassa James Bond -elokuva Skyfallin Q-roolista tuttu Ben Whishaw esittää nuorta kuningasta Rikhard II:ta, joka ei ylimielisyydessään osaa pelata valtapeliä. Whishaw voitti BAFTA-palkinnon kelmeästä roolistaan virheitä tekevänä kuninkaana.

Shakesperiaaninen näytteleminen on pahimmillaan pöyhkeilevää ja teennäistä, mutta sarjaan houkutellut tyylin taitajat – kuten Juhana Gentiä esittävä Patrick Stewart – ottavat vanhahtavan kielen haltuun tarpeen tullen vimmaisina tai hiljaisina. Jeremy Irons esittää pääosaa kaksiosaisessa Henry IV:ssä ja Tom Hiddleston päätösjakso Henry V:ssä.

Suurin ongelma on se, että jokaisen osan on ohjannut tunnettu teatterintekijä, ja he kumartavat liikaa klassikkonäytelmille. Ensimmäisestä osasta vastaa Rupert Goold, useiden Shakespeare-sovitusten tekijä.

Rikhard II:n kohtauksia on kuvattu aidoissa historiallisissa paikoissa, kuten Pembroke Castlessa ja St David’s Cathedralissa, joissa hetkittäin päästään irti turhasta pökkelyydestä. Ohjaajat käyttävät dramaattisia leikkauksia, hidastuksia ja lähikuvia, mutta pohjimmiltaan sarja on teatterin kuvitusta. Väittelyt ja juonittelut jumittuvat pitkiin, asetelmallisiin kohtauksiin.  

Ei ihme, että yhdeksän miljoonan budjettia oli vaikea saada kasaan. Jopa oman yleisradion kansainvälinen puoli BBC Worldwide hylkäsi sarjan, koska ei uskonut Shakespearen voimaan ulkomailla.

He olivat oikeassa. Amerikkalaiskanava NBC osti dvd-oikeudet sarjaan, koska Amerikassa on innostuttu Downton Abbeyn kaltaisista brittisarjoista. Lopulta puiseva ja kalsea sarja esitettiin Yhdysvalloissa vain pienellä julkisella PBS-kanavalla. Tiukka shakespeareläisyys on harvoin kaupallista.

Tero Kartastenpää

 

Huipulla, su 13.15 TV2

DOKUMENTTISARJA Sarjan tekijöillä on käynyt tuuri, sillä Mikko Ilosella, Tuuli Petäjä-Sirénillä ja Jarkko Niemisellä on kaikilla ollut mielenkiintoinen vuosi. Ilosen kausi oli hänen pitkän uransa paras. Ruotsin turnauksen voiton lisäksi European Tourilta tuli kaksi kakkostilaa. Petäjä-Sirén sai laittaa tulevaisuuden suunnitelmat uusiksi iloisen perheuutisen takia, ja myös Niemisen kauteen mahtui paljon positiivista draamaa, vaikka turnausvoittoja ei tullutkaan.

Kuusiosainen sarja heittää vastuun urheilijoille itselleen. Pienet digikamerat kulkevat helposti mukana maailmalla, joten harjoittelun ja kilpailemisen lomassa syntyy ihan kiinnostavaa ”kotivideomateriaalia”. Nieminen hölmöilee estottomasti hotellihuoneessa, Petäjä-Sirén kärsii hotellin baarin pikkutunneille jatkuvista bileistä, ja hieman jäyhempi suomimies Ilonen leikkii lapsensa kanssa ennen Irish Openia.

Ensimmäinen jakso tarjoaa kiinnostavan kurkistuksen huippu-urheilijan arkipäivään. Eniten rutiinejaan avaa Nieminen, joka kuuntelee raskasta rockia ja näyttää, kuinka tarjosi Fernando Verdascolle täystyrmäyksen.

Onnimanni Liukkonen

 

Hiihtopartio!, su 18.00 Teema 

ELOKUVA Hollywoodissa talvisodan lopulla tehty sota­draama Hiihtopartio! (Ski Patrol, 1940) päätyi suomalaisten nähtäväksi todellakin vasta vuonna 2011. Harvinainen elokuva ei olisi ehkä saapunut ihmeteltäväksemme vieläkään, ellei eräs elokuvasta tietoja kaivanut keräilijä olisi sinnikäs kaveri. Nyt Teema näyttää leffan kaikelle kansalle.

Lew Landersin ohjaama Ski Patrol syntyi Universal-studion B-tuotantolinjalta, mutta se on notkeasti etenevä, selkeä ja ammattitaitoisesti ohjattu. Suomalaisten silmissä faktapuoli on kuitenkin päin mäntyä.

Elokuvan venäläiset iskevät rauhaisan suomalaisen alppikylän kimppuun. Hiihtäminen on lähinnä syöksylaskua tai pujottelua. Tirolilaishattuiset, kansantanhuavat kyläläiset kootaan reservistä aseisiin.

Saman kylän poikia ovat niin hiihdon olympiamitalisti Viktor Ryder (hollantilainen Philip Dorn), olympiamäkihypyn voittaja Paavo Luuki (Edward Norris) kuin ”Nobelin mitalin” voittanut kemisti Knut Vallgrenkin (John Ellis).

Veli venäläisten nerokkaana juonena on porata tunneli sen alppivuoren läpi, jota suomalaiset puolustavat!

Selitys hulvattomuuksille löytyy ainutlaatuisen camp-filmin tuotantohistoriasta. Maailman huomion kiinnityttyä uutisiin ylivoimaista vastustajaa uhmaavista suomalaisista suurpiirteiset Universal-pomot lainasivat juonen ja jopa valmiita otoksia Luis Trenkerin elokuvasta Tuomittu pataljoona (1932). Siinä itävaltalainen vuoristokylä joutuu ensimmäisessä maailmansodassa Italian hyökkäysten kohteeksi.

Nopeasti purkitettu Ski Patrol ehti ensi-iltaan noin kaksi kuukautta talvisodan päättymisen jälkeen. Talvisota oli suomalaisille niin raskas asia, ettei elokuvaa kelpuutettu täällä levitykseen. Ruotsissa kylläkin – siellä elokuva sai tyrmäyksen.

Kommentteja tihkui suomalaisiinkin lehtiin kirjoittajilta, jotka olivat onnistuneet bongaamaan uskomattoman pakkauksen ulkomailla.

Kirjailija Yrjö Kivimies otsikoi: ”Amerikkalainen humpuukielokuva Suomen viime sodasta”. Kivimiehen mielestä Ski Patrol teki suomalaisista ”vallan ihmeellisiä apinoita”.

Jotain leffassa meni oikeinkin, Julia Englen (Luli Deste) aidon näköinen lottapuku. Tulee myös selväksi, että käsikirjoittaja on saanut käsiinsä taidehistorian opuksia. Karhumainen tarkka-ampuja on nimeltään Birger Simberg. Erään sotaneuroosia potevan humanistin roolinimi taas on Tyko Gallen.

Jussi Karjalainen

 

Saari, ti 19.00 Teema

DRAAMASARJA Saari-sarjan tarina alkaa nykyajasta. Lontoossa elävä nuori nainen Alexis (Evgenia Dimitropoulou) suuntaa äitinsä Sofian kotimaahan Kreikkaan selvittääkseen perheensä juuria, joista äiti ei ole suostunut kertomaan. Valokuvan kanssa hän suuntaa Kreetalle Plakan kylään. Siellä hän kuulee tarinoita äidistään sekä tämän vanhemmista ja isovanhemmista.

Ainakin ensimmäisissä jaksoissa Alexisin osuus jää ohueksi kehystarinaksi varsinaiselle ytimelle, menneisyyden takaumille, jotka alkavat 1930-luvulta. Plakan vähävarainen kylä saa elantonsa paitsi merestä myös sen edustalla sijaitsevan Spinalongan saaren leprasiirtolasta. Alexisin isoisoisä, kalastaja Giorgos (Stelios Mainas) vie potilaita saarelle. Sinne joutuu myös hänen opettaja-vaimonsa Eleni (Katerina Lehou). Perheen kaksi tytärtä jäävät suremaan.

26-osainen sarja pohjaa brittikirjailija Victoria Hislopin bestselleriin The Island (2005). Kirjailija valitsi tarinan kuvittajaksi kreikkalaisen tuotantoyhtiön, vaikka tarjouksia tuli Hollywoodista saakka. Syyksi hän on sanonut uskoneensa kreikkalaisten paremmin kunnioittavan leprapotilaiden tarinaa. Kreikkalaissarjassa hän sai myös osan käsikirjoitusvastuusta.

Tv-sarjan mitta antaa mahdollisuuden verkkaiseen kerrontaan. Osa tunteisiin vetoavista jaksoista on lähes piinallisia vellovine musiikkeineen, kamerakikkailuineen ja lähikuvineen surullisista kasvoista, Aivan kuin tekijöiden luottamus hyvään tarinaan rakoilisi.  

Alexisin köykäinen tarina on armeliaasti taka-alalla, sillä menneisyys osoittautuu paljon kiinnostavammaksi. Kiinnostavuutta lisäävät aidot kuvauspaikat sekä huolellinen ajankuva. Etenkin pienen yhteisön kaksijakoinen suhde leprasiirtolaan ja sen asukkaisiin tuottaa inhimillisesti kutkuttavia juonilinjoja. Eleni saa sairauden pieneltä lempioppilaaltaan, jonka äiti peittelee lapsen sairautta.

Kaisu Tervonen

 

Kesähetket, pe 21.00 Teema  ****

ELOKUVA Ranskalaisdraama alkaa idyllistä. Lapset ja koirat juoksevat pusikoissa ja aikuiset kattavat pöytään äitinsä ja anoppinsa Hélènen  (Edith Scob) 75-vuotispäivällistä. Rouvan maalaistalo on täynnä kuulun taiteilijasukulaisen luonnoksia ja tunnettujen muotoilijoiden huonekaluja. Talo ja sen esineet ovat omistajalleen eläviä muistoja.

Hélène kuolee pian juhlien jälkeen. OIiver As­sayasin elokuva kertookin pintatasolla perinnönjaosta. Käy ilmi, että Hélènelle merkitykselliset esineet ovat hänen lapsilleen vain taloudellisesti arvokkaita.Tunnearvo ei hyppää seuraavalle sukupolvelle.  

Assayas vertaa perintökalleuksia ovelasti nykyajan esinerumbaan. Hélènen tytär (Juliette Binoche) suunnittelee kertakäyttötavaroita ja astioita, toinen poika (Jérémie Renier) johtaa tennareiden halpatuotantoa Kiinassa.

Rauhallinen ja dialogipitoinen elokuva jättää surumielisen olon. Hélènen perintöä arvostaa vain museo.

Kaisu Tervonen

 

X