Teksti:
Seuran toimitus

Setä Boonmeen edelliset elämät la 15.12. klo 17.05 Teema ***

DRAAMA Thaimaalaisen Apichatpong Weerasethakulin Setä Boonmeen edellisten elämien ja espanjalaisen Luis Buñuelin Andalusialaisen koiran (lauantaina 15.12. klo 23.10 Teema) välillä on 82 vuotta ja lähes puoli maailmaa. Tunnelmaltaan Weerasethakulin maalaissedän saattohoidon kuvaus ja Buñuelin silmää viiltävästä partaveitsestä muistettu kuvakollaasi ovat vieläkin kauempana toisistaan.

Silti vuoden 2010 Kultaisen palmun voittajalla ja 15-minuuttisella surrealismin uranuurtajalla on jotain yhteistä. Kumpikin elokuva päästää irti objektiivisesta todellisuudesta ja tekee sisäiset maailmat näkyväksi. Toiveet ja pelot muuttuvat lihaksi ja henkimaailman olennot istuvat illallispöytään.

Buñuelin surrealistimaalari Salvador Dalín kanssa kirjoittama, unen logiikkaa vangitseva Andalusialaisen koira on harvinainen näky tv:ssä. Setä Boonmeen edelliset elämät on nähty Suomessa aikaisemmin vain elokuvafestivaaleilla.
Buñuelin ryöpytyksen rinnalla Weerasethakulin ohjaus on suorastaan laahaava, ja se jämähtää välillä enemmän aisteja kuin älyä hiveleväksi maisemamaalaukseksi.

Koillis-Thaimaan vehreisiin maisemiin sijoittuva elokuva kertoo munuaisvaivojen kalvamasta Boonmee-sedästä (Thanapat Saisaymar), joka yrittää tulla sinuiksi lähestyvän kuoleman kanssa. Lohtua sedälle tuovat elävien sukulaisten, edesmenneen vaimon ja ihmisapinaksi muuttuneen pojan vierailut, jotka valavat uskoa siihen, ettei elämä lopu. Se vain muuttaa muotoaan.

Matti Rämö

(Loong Boonmee raleuk chat, Thaimaa 2010) 108 min. O: Apichatpong Weerasethakul. P: Thanapat Saisaymar, Jenjira Pongpas, Natthakarn Aphaiwonk.

Fender-sähkökitara ma klo 20.30 Teema

DOKUMENTTI Kalifornialainen Leo Fender (1909–1991) ei itse osannut soittaa juuri muuta instrumenttia kuin saksofonia. Se ei kuitenkaan estänyt häntä vuonna 1954 suunnittelemasta sähkökitaraa, joka on yhä yksi maailman suosituimmista, myydyimmistä – ja myös kopioiduimmista – soittimista lajissaan.

Fender Stratocasterilla ovat taituroineet kitarasankarit Jimi Hendrixistä Eric Claptoniin ja Stevie Ray Vaughanista Mark Knopfleriin. Design-klassikko-sarjan tämänkertainen jakso on ylistyslaulu tuolle kulttimaineen saaneelle ihmevempeleelle.

Los Angelesin liepeillä radiokorjaamoa pitänyt Leo Fender lyöttäytyi 1940-luvulla yhteen Rickenbacker-kitarayhtiössä työskennelleen Doc Kauffmannin kanssa ja alkoi valmistaa havaijinkitaroita. Kun sähkökitaroiden kysyntä kasvoi ripeästi, Fender päätti suunnitella apulaisensa George Fullertonin kanssa helppokäyttöisen, sarjatuotantoon sopivan mallin. Syntyi ensin Broadcaster (jonka nimi vaihdettiin pian Telecasteriksi), ja muutamaa vuotta myöhemmin Stratocaster. Nimen innoittajina toimivat stratosfääri sekä aluillaan ollut avaruuden valloitus.

”Röyhkeä, provosoiva, avantgardistinen outo lintu”, kitaraa luonnehditaan dokumentissa. Ja olihan umpikoppainen Stratocaster mullistava: sen muoto pyöristyksineen lisäsi soittajan ergonomiaa, varren yläpuolelle sijoitetut nupit olivat käytännölliset, soololovet taas helpottivat soittoa. Lisäksi vibrakampi oli huima keksintö.

Ja kuten tapana on, Stratocasteria verrataan kilpailijaansa Gibson Les Pauliin. Eikä väittely paremmuudesta lopu luultavasti koskaan.

Tuomo Kiisseli

Ruokamatka Mississippi-joelle ke klo 21.00 Teema

RUOKAMATKA Illan Ruokamatka-ohjelma olisi osuvammin Musiikkimatka, niin hartaasti brittikokki Rick Stein käpertyy niin sanotun delta blues -musiikin juurille. Hän sai blueskärpäsen pureman 1960‒70-luvulla, kuten moni muukin brittinuori, joiden lahjakkaimmista ja onnekkaimmista kasvoi muun muassa Beatles, Rolling Stones ja kitarasuuruus Eric Clapton.

Steinin aiemmista ruoka- ja matkailuohjelmista on Ylen kanavilla esitetty Ruokamatka Kaukoidässä ja Ruokamatka Välimerellä. Viimeksi mainitun jonkinlaisena spin offina Teema esitti viime keväänä Oopperan makuja Italiasta, jossa kokki piirsi yhtäläisyysmerkkejä oopperan ja ruoan välille.

Aasinsilta on juuri ja juuri riittävän tukeva taas tänään, kun Stein innostuu bluessuuruuksien lisäksi Mississippin suistoalueen pajunoksilla hiillostetuista kyljyksistä ja maissintähkistä, monnista paperikääreessä ja ravuista sinapissa. Katsoja voi innostua myös kuullessaan köyhän muuttotappioalueen karheaakin karheampaa murretta.

Minna Kontkanen

Pidetty hiljainen mies to klo 19.30 TV2

LYHYTELOKUVA Kai (Heikki Paavilainen) on katkera. Parisuhde on kariutunut. Ex-vaimo Elina (Irja Matikainen) harrastaa tanssia uuden miehen kanssa – vaikka ei Kai sellaista edes mieheksi kutsuisi. Pojalleen hän opettaa, etteivät miehet itke.

Pahassa jamassa on myös Elinan veli Aleksi (Ilkka Koivula), joka kärsii vakavasta masennuksesta. Rakkaan koiran menettäminen sysää Aleksin syvemmälle hulluuteen.

Suomalaisen miehen murheen laaksoja samoilevan lyhytelokuvan on kirjoittanut ja ohjannut Jarmo Lampela, joka teki myöhemmin elokuvat Sairaan kaunis maailma, Eila ja Joki. Pidetty hiljainen mies kerää aineksia perhetragedioista, alkoholin ja väkivallan katalysoimista murhenäytelmistä, mutta pehmentää katkeraa kertomustaan huumorilla sekä lämmöllä, jolla se päähahmojaan käsittelee.

Samaa uhkan ja huumorin sekoitusta löytyy Paavilaisen ja Koivulan roolitöistä. Itsetuhoiset mieshahmot tunnistavat toistensa tuskan ja pelastavat toisensa vuorotellen. Siinä on Pidetyn hiljaisen miehen kauneus.

Kaisu Tervonen

Vera Stanhope tutkii pe klo 19.00 TV1

JÄNNITYSSARJA Brenda Blethyn on samaan aikaan nuhainen ja pirskahteleva näyttelijä. Englantilaiselokuvien luottonainen on näytellyt seurapiirinaista Ylpeydessä ja ennakkoluulossa ja työläisnaista Salaisuuksissa ja valheissa. Nyt 66-vuotias näyttelijä tekee bravuuriroolin sarjassa Vera Stanhope tutkii, jossa hänen esittämänsä murhatutkija kuulustelee tiukasti ja mutisee omaisille hitusen empatiaa.

Blethyn mulkoilee, siristää silmiään ja nyrpistää, kun aistii jotain epäilyttävää. Isänsä juuri menettäneen Vera Stanhopen tukka sojottaa joka suuntaan, mutta hän ei halua myöntää oman elämänsä ongelmia. Kun ratkaisu on lähellä, hän hieroo vimmatusti kasvojaan.

Tuottelias brittikirjailija Ann Cleeves on kirjoittanut viisi Vera Stanhope -dekkaria. Kolme ensimmäistä kahdeksasta nähtävästä jaksosta perustuu alkuperäisromaaniin. Ensimmäinen puolitoistatuntinen Kuolonkukkia perustuu vuoden 2007 kirjaan Hidden Depths, jossa nuori poika löydetään murhattuna villikukkien keskeltä.

Kamera seuraa paikasta toiseen astelevaa Stanhopea, aivan kuin kuljettaisiin tutkijan pohdiskelevan mielen mukaan. Kerronnan rytmi poukkoilee, ja kohtauksesta toiseen hypätään turhankin kiireellä. Muotokikkailu ei auta siihen, että sumuinen pikkukaupunki ja arvuuttelutarina tuntuvat kuluneilta. Tekstissä ei ole psykologista taidokkuutta, saati sitten osuvia viittauksia nyky-yhteiskuntaan.

Perinteisyys kuitenkin puree. Sarja on kerännyt Isossa-Britanniassa toisellakin kaudellaan lähes seitsemän miljoonaa katsojaa, ja kolmoskautta kuvataan jo.

Blethynin naama senkun paranee vanhetessaan.

Tero Kartastenpää
 

X