Tv-viikko 52: Idols palaa

Jaa kaverilleTilaa Seura

Idols aloittaa kuudennen kautensa Oulun koelauluilla. Nurse Jackie palaa ruutuun. Ville Haapasalo seikkailee Silkkitiellä.

Idols alk. su 1.1. klo 19.30 MTV3

Paikkansa tv-viihteen kartalla vakiinnuttanut Idols starttaa 1. tammikuuta jo kuudennelle kaudelleen. Ensimmäiset koelaulut järjestettiin Oulussa, joka palaa Rovaniemen tilalle Pohjois-Suomen edustajaksi kolmen vuoden taon jälkeen. Tuttujen Helsingin ja Tampereen ohella koelaulutilaisuuksia järjestettiin tänä vuonna myös Joensuussa ja Vaasassa.

Aiemmin nähtyjen semifinaalien sijaan tällä kaudella nähdään Top 15 -vaihe, jossa porukasta karsitaan kymmenen finalistia aiemman kahdeksan sijaan. Tuleeko kuudennesta Idols-kaudesta rock vastaan iskelmä -otatus?

Nurse Jackie ja Californication alk. ma 2.1. klo 22.00 ja 22.30 Nelonen

Nelosen maanantai-illat täytetään amerikkalaissarjojen parhaimmistolla. Kello 21 jatkuvat laadukkaan Good Wifen toisen kauden jaksot ja sen perään uusilla jaksoilla palaavat Nurse Jackie ja Californication. Kaksi jälkimmäistä vakuuttavat kerronnan rohkeilla asetelmilla ja epätodennäköisillä päähenkilöillä.

Viime vuosina amerikkalaisessa televisiossa trendiksi on noussut niin sanottu dramedia. Komediaa ja draamaa yhdistelevät sarjat ovat rikastuttaneet puolen tunnin sitcom-formaattia. Sekä Nurse Jackie että Californication edustavat lajityypin parhaimmistoa. Niissä kuvataan kipeitä ihmiskohtaloita, mutta toisaalta vakuuttavan draaman keskeltä syntyy myös herkullista mustaa huumoria.

Jackie (Edie Falco) on newyorkilaisen sairaalan hoitaja, jolla on vakava lääkeriippuvuus. Piristeet ja rauhoittavat auttavat häntä pitämään elämän kasassa. Jackie elää kaksoiselämää, jossa työpaikka ja yksityiselämä eivät kohtaa. Joka aamu ennen töitä hän poistaa vihkisormuksen sormestaan. Toisen kauden alussa Jackie on lopettanut suhteensa entiseen työkaveriinsa Eddieen ja yrittää olla uskollinen vaimo ja hyvä äiti. Eddie kuitenkin luikertelee hänen lähelleen.

David Duchovnyn tähdittämä Californication on ehtinyt jo neljänteen kauteen. Renttukirjailija Hank Moodyn pahin painajainen on käynyt toteen, kun hänen seksi alaikäisen Mian kanssa on paljastunut kaikille. Päihteiden, seksin ja julkisuuden cocktail alkaa jo hieman toistaa itseään, vaikka toisaalta asetelmat ovat yhä tragikoomisuudessaan herkullisia.

Molempien sarjojen vahvuus on kiinnostavien päähenkilöiden ohella huolella rakennettu värikäs henkilögalleria.

Onnimanni Liukkonen

Tyhjätaskut alk. ke 4.1. klo 20.00 Sub

New York on paljon muutakin kuin Manhattan, vaikka Sinkkuelämää-sarja antoi uskoa toisin. Syksyllä Jenkeissä startannut Tyhjätaskut (2 Broke Girls, USA 2011–) sijoittuu Brooklyniin, Williamsburgin kaupungiosaan. Viime vuosikymmeninä se on läpikäynyt muutoksen, jonka myötä vuokrat ovat nousseet taivaisiin ja alueesta on tullut hipstereiden hengailumesta.

Tyhjätaskujen keskeinen tapahtumapaikka on kahvila, jossa syntyperäinen brooklyniläinen Max (Kat Dennings) työskentelee. Sarjan pääasiallinen jännite ja huumori syntyvät  Maxin ja tämän uuden kollegan Carolinen (Beth Behrs) erilaisuudesta. Siinä missä Max on rääväsuinen ja katuviisas brooklyniläinen, Caroline on talousrikoksista vangitun miljonäärin hienosteleva manhattanilaistytär, joka on pakotettu töihin, kun perheen varat on jäädytetty.

Olosuhteiden pakosta nuoret naiset muuttavat yhteen. Pian suunnitteilla on jo yhteinen leivosyritys.

Sarjan ovat luoneet suorapuheinen stand up -koomikko Whitney Cummings ja Sinkkuelämää tuottanut sekä käsikirjoittanut Michael Patrick King. Sarjassa yhdistyvätkin teräviä huomioita pursuileva dialogi sekä tarinalinja naisten välisestä, välillä takkuilevasta ystävyydestä.

Etenkin sarjan mieshahmot ovat kovin karikatyyrimäisiä (niitä on syytetty rasistisiksikin). Tyhjätaskujen ripeä tahti, hauska dialogi sekä Denningsin ja Behrsin nenäkkäät karismat kuitenkin kantavat sarjan kevyesti yli keskiverron.

Kaisu Tervonen

Silkkitie 30 päivässä alk. ke 4.1. klo 21.00 Teema

Venäjällä menestyneestä näyttelijästä Ville Haapasalosta on tullut Venäjä-ohjelmien joka paikan höylä, joka kotiutuu rooliinsa koko ajan paremmin. Uutuus Silkkitie 30 päivässä on jatkoa viimevuotiselle sarjalle Venäjän halki 30 päivässä.

Nyt ei tosin olla ihan Venäjällä, vaan tarunhohtoisella Silkkitien kauppareitillä Mongoliaan saakka, viistäen Venäjää sen eteläpuoleisissa valtioissa. Ne kuuluivat entiseen neuvostoimperiumiin.

Koska lähtö tapahtuu Kaukasuksen Georgiasta, entisestä Gruusiasta, ei Venäjä-suhteita voi siellä välttää. Taannoinen Georgian sota ja Venäjän tapa nakertaa itselleen lisäalueita on georgialaisille kivulias aihe. Mutta ruuasta ja juomasta nautitaan niin täysin palkein, että kotisohvalta tekisi äkkiä mieli georgialaisen keittiön vartaiden ääreen.

Ravintoloitsijanakin toimiva elokuvanäyttelijä Haapasalo on isännöinyt myös MTV3:n sarjan Sapuskaa, harashoo!, joka pyörii ensi kertaa ilmaispuolella 1. tammikuuta alkaen.

Haapasalolta kuluu Georgiaan kuusi päivää eli kaksi ensimmäistä jaksoa 10-osaisesta sarjasta. Kiehtova maa ei ole kovin ylpeä yhdestä pojastaan – Josif Stalinista, jonka lapsuudenkodilla käydään.

Villen välittömyys natsaa Vera Olssonin ohjaamassa sarjassa. Ollaan jopa luomassa kotimaista vastausta brittinäyttelijöiden hyväksi havaitulle kaukomatkatraditiolle. Enempi rehvastelukin on jäänyt Villeltä äiti-Venäjän puolelle.

Kenetkähän muut kannattaisi lähettää ohjelmantekoon ja minne? Veltto Virtanen Afrikkaan?

Jussi Karjalainen

X