Teksti:
Seuran toimitus

Freddie Mercuryn tarina la klo 21.00 Teema

DOKUMENTTI Queen-yhtyeen Freddie Mercury ei ole vaipunut unohduksiin vaikka hänen kuolemastaan on jo yli 20 vuotta. Laulajan elämästä kertovaa elokuvaa aletaan filmata tänä keväänä, pääosaan on valittu ulkonäöltäänkin Freddieksi passeli Borat-tähti Sacha Baron Cohen.

Vuoden päästä ensi-iltaan tulevaa elokuvaa odotellessa kelpaa katsella uusi dokumentti lavalla valovoimaisesta mutta oikeasti ujosta Freddiestä. Freddie Mercuryn tarina (2012) keskittyy Mercuryn sooloprojekteihin ja käy läpi hänen lievästi sanottuna värikästä yksityiselämäänsä sekä tietysti sairastumista aidsiin – joka hänet lopulta myös nujersi.

Mercurya muistelevat muun muassa Queenin Brian May ja Roger Taylor, viimeisten vuosien elämänkumppani Jím Hutton, henkilökohtainen avustaja Peter Freestone sekä oopperalaulajatar Montserrat Caballe. Mitään suuria paljastuksia dokumentti ei sisällä, mutta tarjoaa mielenkiintoisia ja hauskojakin yksityiskohtia Mercuryn tekemisistä Queenin ulkopuolella.

Ensimmäinen iso irtiotto bändistä oli sooloalbumi Mr. Bad Guy (1985), jonka Mercury omisti kissoilleen. Sitä ennen hän oli joutunut tutustumaan aivan toisenlaiseen eläimeen, nimittäin Michael Jacksonin laamaan.

Tähtien orastava yhteistyö tyrehtyi tyystin kun Mercury ei voinut sietää sitä, että Jackson kiikutti lemmikkinsä äänityksiin. Dokumentissa kuullaan näyte kaksikon julkaisematta jääneestä There Must Be More To Life Than This -biisistä.

Caballen kanssa tehtyä Barcelona-albumia (1988) äänittäessään Mercury tiesi jo olevansa hiv-positiivinen. Huhut aidsistaan tähti vahvisti 23. marraskuuta 1991, päivää ennen kuolemaansa.

Tuomo Kiisseli

Diili alk. ma 11.2. klo 20.05 MTV3

TOSI-TV-SARJA ALKAA Tv:stä ja lehtien palstoilta tunnettujen ihmisten kierrätys ohjelmasta toiseen on pikkuhiljaa alkanut maistua puulta. Jo Diilin jenkkiformaatissa julkkiskilpailijoiden miljonäärikollegoille kilauttelu puudutti, ja tänne siirrettynä asetelma hyväntekeväisyysaspekteineen tuntui perin juurin teennäiseltä.

 

Siksi Hjallis Harkimon jo neljättä kertaa vetämän Diilin uusi julkkiskausi vaikuttaa iloiselta yllätykseltä. Se antaa pelkän viihdeaspektin lisäksi mahdollisuuksia monenlaiseen katseluun ja on siis varsin mielenkiintoinen.

Julkkiscombo on monipuolinen. On isoista egoistaan tunnetut Stefan Lindfors ja Sedu Koskinen, on entiset missikandidaatit, sittemmin uraa luoneet Susanna Laine ja Maria Drockila. On urheilijaa, eläinsuojelijaa, räppäriä ja räyhä-reetaa. Käyttäytyvätkö he ryhmässä ja paineen alla odotustemme ja  julkisuuskuvansa mukaisesti, vaiko aivan toisin? 

Parin ensijakson perusteella voi sanoa, että kyllä ja ei. Joku varmasti katuu mukaan lähtemistään, toisaalta osasta muodostuu yllättäen reilu ja odotettua sympaattisempi kuva.

Sarja tuo esiin myös habituksen merkityksen. Kuinka fiksulta Wilma ”Hantta” Schlizewski kuulostaakaan, kun hän peittää tatuointinsa ja mukautuu ulkoisesti sarjan kulisseihin! Juhana Helmenkalastajan viiksien väpätys taas vie puheilta pohjaa.

Aloitusjakson mies-nais-jako herättää kysymyksiä sukupuolen ja taloudellisen vallan yhteydestä sekä  hyvä veli -verkostojen merkityksestä. Kakkosjaksossa yksi mies vaihtaa paikkaa – ja mihin naiset päätyivätkään? 7 päivää -lehteen yhteiseen alastonkuvaan sen yhden miehen kanssa.

Iina Alanko

Yön ritari ma klo 21.00 Sub ****  

FANTASIAELOKUVA Yön ritari on toinen ja onnistunein osa Christopher Nolanin ohjaamassa Batman-leffojen trilogiassa. Päätösosa ja ilmeisesti myös Christian Balen viimeinen esiintyminen Lepakkomiehenä oli viime kesänä leffateattereissa nähty Yön ritarin paluu.

Yön ritari on monella tapaa poikkeuksellinen. Se oli kunnianhimoisuudessaan aivan erilainen supersankaritarina. Se oli vuoden 2008 menestynein elokuva niin maailmanlaajuisesti kuin Suomessakin, katsojamäärältään eri sarjaa kuin sarjakuvaleffat meillä yleensä.

Elokuvan näyttelijöistä Heath Ledger sai parhaan miessivuosan Oscarin. Australialaissyntyinen Ledger ei sitä itse vastaanottanut. Hän oli kuollut lääkemyrkytykseen kuvausten jälkeen 22. tammikuuta 2008, vain 28-vuotiaana.

Ledgerin kohtalo loi elokuvalle synkän kehän, mutta vakavuus hallitsi jo ohjaaja Nolanin edellistä lepakkotulkintaa Batman Begins. 

Lepakkomies ei ole perinteinen supersankari, jolla on yli-inhimillisiä voimia ja trikoot. Hän on päivisin miljonääri Bruce Wayne, öisin huipputeknologian avulla rikollisia jahtaava kostaja. Nolanin näkemyksen mukaan Waynella itselläänkin on merkittäviä psyykkisiä ongelmia. Ei kai kukaan aivan terve hiippailisi öisin lepakkonaamiossa kurittamassa roistoja.

Yön ritari on moraalitarina, jonka tunnelmasta tulevat mieleen sarjamurhaajaelokuvat Seitsemän ja Uhrilampaat. Tarinan konna, Ledgerin villisti tyylittelemä Jokeri on päästään sekaisin, mutta motiiveiltaan ymmärrettävissä. Hän vastustaa ennen kaikkea kaksinaamaisuutta ja tekopyhyyttä.

Yön ritarin vaikutus alkaa näkyä. Se on selvästi ollut inspiraationa viimeisimmälle James Bond-seikkailulle Skyfall. Siinäkin yhteiskuntarauhaa horjuttava, huippuälykäs ja pirullisen arvaamaton pahis langettaa varjonsa kaupungin ylle ja sankarit joutuvat punnitsemaan, kuinka paljon voidaan uhrata.

Tämän menestyksen jälkeen Nolan sai ohjata jättibudjetilla nokkelan, mutta insinöörimäisen mekaanisesti kolisevan Inceptionin. Ledgerin ja Balen oopperamainen yhteenotto onnistuu kuitenkin tuntumaan elämää suuremmalta. 

Kalle Kinnunen

(The Dark Knight, USA 2008) 152 min. O: Christopher Nolan. P: Christian BaleHeath Ledger, Maggie Gylleenhaal, Michael Caine

Häpeäpaalu ke klo 21.45 Teema ****

DRAAMAELOKUVA Häpeäpaalu on vasta toinen kirjallisuuden Nobel-voittajan J.M. Coetzeen romaanin filmatisointi ja haastava rasismia käsitteleväksi elokuvaksi. Kehyksenä on eteläafrikkalainen yhteiskunta ja kulttuuri, jossa valta-asetelmia korostavat lähihistorian rotusorto ja nykypäivän väkivaltaisuudet. 

John Malkovich näyttelee runouden professori Lurieta, jota syytetään mustan opiskelijatytön hyväksikäytöstä. Tällaisen sattumuksen yläpuolelle itsensä nostava nyrpeä älykkö muuttaa jäähylle maaseudulle tyttärensä luo. Siellä hänen ennakkoluulonsa puhkeavat kukkaan ja ikään kuin Lurien kuvitelmien todisteeksi mustat ryöstäjät häpäisevät tyttären. 

Viileästi alkava elokuva vaatii katsojalta Lurien sietämistä: mies on omahyväinen ja tahditon, mutta sitäkin inhimillisempi marssiessaan itsepäisesti nöyryytyksestä toiseen. Tulevaisuus ei tule olemaan helppo hänelle, eikä Etelä-Afrikalle. Katsojaa hiillostava tarina on hyvin uskollinen Coetzeen romaanille. 

Kalle Kinnunen

(Disgrace, Australia-Etelä-Afrikka 2008) 114 min. O: Steve Jacobs. P: John Malkovich, Jessica Haines, Eric Ebouaney.

Napapiirin Kongo to klo 22.00 TV1

DOKUMENTTI Lapin kaivostoiminta on lähes täysin ulkomaisissa käsissä. Malmin omistaa se, joka sen ottaa. Verot kierretään Sveitsissä.

Ulkolinja-reportaasin nimi ei ole kielikuva: sen mukaan Lapin tilanne muistuttaa jo kirjaimellisesti Kongoa, josta luonnonvarat revitään veroja maksamatta. Kun Talvivaaraa perustettiin, puhuttiin 9,5 miljoonan vuosittaisesta verokertymästä Sotkamoon. Yhteisöveroa Talvivaara ei ole vieläkään maksanut – kuten eivät juuri mitkään Lapin kaivokset.

Kovien väitteiden ohjelma rönsyilee, mutta ydin on asiaa. Ruotsissa valtion kaivosyhtiöstä ei luovuttu ja se tekee loistavaa tulosta. Suomessa esimerkiksi Pyhäsalmen kaivos on tuottanut 600 miljoonaa euroa sen jälkeen, kun se myytiin kanadalaisille.

”Maksujen perimisen sijaan Suomi tukee kaivostoimintaa avokätisesti”, summaa kertoja.

”Suomi on paras paikka tulla rakentamaan kaivostoimintaa”, sanoo australialaisen Altona-kaivosyhtiön Alistair Cowden. Valtio maksoi yli 70 prosentin osuuden sen työntekijöiden kouluttamisesta.

Kalle Kinnunen

 

X