Näyttelijä Kristiina Halkolasta teki äitiys järjestöihmisen: ”Minusta taiteilijoiden pitäisi olla uteliaita, laajakatseisia ja monipuolisia”
”Se oli sellaista aikaa, että ’järjestötoiminta kasvatti meidät työväen tyttäret railakkapäät’, kuten laulussa sanotaan”, kertoo Kristiina Halkola.
Kristiina Halkola vuonna 1977.
Mitä muistat oheisesta kuvasta?
”Olin spartakiadiyhdistyksen puheenjohtaja. Marssimme Helsingin jäähallilta Senaatintorille. Olin äärimmäisen ylpeä, että sain olla airut ja kävellä lippulinnan edessä. Takana tuli muu joukko erilaisine banderolleineen. Erään lähteen mukaan jopa kymmenentuhatta ihmistä.”
Sataa, mutta se ei tainnut marssimista haitata?
”Se oli kesäsadetta eikä ollut kovin kylmä. Mietimme, marssimmeko lainkaan, mutta ylpeänä päätimme marssia sateessa.”
Olet kuvassa hyvin määrätietoisen näköinen.
”Ei voi muuta olla. Kun vetää tuhansien ihmisten marssia, on parasta uskoa itseensä. Tässä kävellään, älkää muuta luulko.”
Muistatko mitään vaatetuksestasi?
”Minulla on päällä ruskea villainen puolihame, joka vieläkin taitaa olla tallella. Jalassa on hyvät kävelykengät, joita käytin varmaan kymmenen vuotta. Valkoinen paita on spartakiadipaita. Se ei näy, koska päällä on punainen airutnauha.”
Mikä spartakiadiyhdistys oli?
”Sen puitteissa eri kulttuurin aloja harrastavat nuoret ympäri maata tapasivat toisiaan. Lauluryhmät, kirjoittamista ja kuvataidetta harrastavat, kaikki esiintyivät ja kilpailivat. Se oli kymmenen plus järjestötyötä.”
Kristiina Halkola on eläkkeellä ja asuu Helsingissä puolisonsa Eero Melasniemen kanssa. Kari Hautala / Otavamedia
Miten päädyit yhdistyksen puheenjohtajaksi?
”Se oli sellaista aikaa, että ’järjestötoiminta kasvatti meidät työväen tyttäret railakkapäät’, kuten laulussa sanotaan. Toimimme kaiken maailman järjestöissä. Ensimmäinen ja ensisijainen järjestöni oli Demokraattiset naiset. Minulla oli neljä pientä lasta ja siellä kävimme keskustelua päivähoidosta, lasten kasvatuksesta ja muista äitiyteen liittyvistä kysymyksistä.”
Miten järjestötoiminta vaikutti työhösi näyttelijänä?
”Posiitivisesti ja avartavasti. Opin paljon maailmasta ja ihmisistä. Toisaalta se oli yksi tekijä siinä, että olin välillä pitkäaikaistyötön. Minuun iskettiin poliittinen leima. Ei tullut itselle mieleen, että yhteiskunnallinen aktivisuus katsottiin negatiiviseksi asiaksi. Minusta taiteilijoiden pitäisi olla uteliaita, laajakatseisia ja monipuolisia.”
Millaista palautetta sait?
”Sain sekä kiitos- että haukkumakirjeitä. Kiitokset olivat kauniita, haukkumakirjeissä oli jopa tappo- ja raiskausuhkauksia, tai sain paskaa paketissa. Vaikenin niistä, koska ajattelin, että mitä enemmän asiaa vatvoisin julkisesti, sitä enemmän niitä tulisi.”
Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 5/19.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti