Angelika Klas oli kaksivuotias muuttaessaan Neuvosto-Virosta äitinsä kanssa Suomeen – ”Se oli hyppy tuntemattomaan”
Sopraano Angelika Klas tuli elämänsä käännekohtaan uudessa kotimaassaan Suomessa. Lapsen silmissä suljetun Viron ja vapaan Suomen välinen kontrasti herätti ihmetystä.
Oopperalaulaja Angelika Klas täyttää 50 vuotta 10. maaliskuuta.
Sopraano Angelika Klas oli vain kahden vuoden ikäinen, kun elämä tuli isoon käännekohtaan. Näin hän kertoo ajanjaksosta Seura-lehdelle:
”Vuonna 1976 äitini teki rohkean päätöksen ja muutti kanssani Virosta Suomeen. Hän oli avioitunut suomalaisen miehen kanssa, ja pianistin tehtävät Virossa vaihtuivat Turun Kaupunginteatteriin.
Se oli hyppy tuntemattomaan. Taakse jäivät rakkaat sukulaiset ja ystävät sekä lemmikkikoiramme. Olin täyttänyt kaksi vuotta, enkä muista lähdöstä paljon. Onneksi äitini on myöhemmin ollut muistinani.
Olin juuri oppinut puhumaan, ja minut laitettiin Turussa lastentarhaan, jossa piti yhtäkkiä opetella uusi kieli. Ensimmäiseen kuukauteen en sanonut sanaakaan, mutta sen jälkeen suomen kieli aukesi kuin hanasta kääntäen. ”
Kahden maailman välissä
”’Po Blatu’. Tätä isoäitini ja isotätini käyttämää venäjänkielistä ilmaisua ihmettelin usein, kun vietin 4-vuotiaasta lähtien kesälomiani heidän luonaan Tallinnan Mustamäellä ja Koplissa. Sillä viitattiin tavaran saamiseen tiskin alta tuttavan avulla.
Ihmettelin vapaan Suomen ja monin tavoin sulkeutuneen Neuvosto-Viron välistä kontrastia. Kun Suomessa oli saatavilla kaikkea, Tallinnan ruokakaupoissa hyllyt ammottivat tyhjyyttään – lihatiskillä oli myytävänä pelkkiä siansorkkia. Minusta on täytynyt tuntua oudolta ja ihmeelliseltä elää kahden maailman välissä.”
Raastava ikävä
”Olen aina rakastanut esiintyä. Äitini vei minua Tallinnassa käydessämme Estonia-teatteriin, jossa enon vaimo oli balettitanssijana. Minulla oli jumppapuvun päälle teetettÿ tutu ja pienessä punaisessa matkalaukussa levysoitin. Neuvostoliittolaisilta Melodia-äänilevyiltä kuuntelin Giselleä ja Pienten joutsenten tanssia ja esitin kohtauksia Joutsenlammesta.
Kesäloman loppuihin liittyi raastava ikävä. Muistan laivasataman hajun, kun itkin hysteerisenä halatessani isoäitiä ja isotätiä hyvästiksi. Tiesin, ettemme näkisi pitkään aikaan. Yhteydenpito oli hankalaa,puhelutkin piti tilata hyvissä ajoin etukäteena. Aina Suomeen palattuani kielsin äitiä pesemästä yöpaitojani. Halusin säästää niissä rakkaan mummolan tuoksun.
1980-luvun alkupuolella ilmapiiri Neuvosto-Virossa kiristyi ja muodollisuudet tullissa muuttuivat tuulella käyneiden virolaisten rajaviranomaisten mielivaltaiseksi show’ksi. Jouduin luovuttamaan pois Suomesta ostamani enkelikiiltokuvat, koska ne katsottiin uskonnollisiksi eivätkä olleet siksi sallittuja. Vierailut typistyivät lopulta muutamiin päiviin, kunnes Viro itsenäistyi.”
Sukujuuret ovat rikkaus
”Pienestä asti pohdin paljon virolaisia ja juutalaisia juuriani. Vaikka Suomessa meidät otettiin useimmiten avosylin vastaan, erilaisuuden tunne oli aina läsnä. Kun katsoin peiliin, tiesin näyttäväni toisenlaiselta kuin muut, ja olin aina joukon rohkein ja puheliain.
Maahanmuuttajat olivat tuolloin harvassa. Lapsuudessani joku saattoi sanoa, ettei voi leikkiä kanssani ja kutsui mustalaiseksi tai pakanaksi. Sukujuureni ovat silti olleet aina suuri voimavara ja rikkaus.
Vaikka koen olevani kosmopoliitti töiden ja opiskelujen kuljetettua minua ulkomaille, Suomi on kotimaani ja olen suomalainen. Havahduin tähän kunnolla yläasteikäisenä, kun kiersimme kamarikuoron kanssa Yhdysvalloissa. Seisoin lavalla laulamassa Finlandia-hymniä ja tunsin pakahduttavaa ylpeyttä saadessani edustaa Suomea maailmalla.”
”Koen kiitollisuutta äitiäni kohtaan”
”Nykyään käyn Virossa muutaman kerran vuodessa. Vietämme Virossa jouluja ja pidempiä aikoja kesäisin.
Pari vuotta sitten elämä muuttui, kun siskoni ja äitini muuttivat Viroon. Jäin ainoana Suomeen. Olemme usein yhteydessä, mutta joskus tuntuu rankalta, ettemme voi olla läsnä toistemme arjessa.
Kun katson elämääni ja uraani taaksepäin, koen suurta kiitollisuutta äitiäni kohtaan. Hänen päätöksensä lähteä oli sijoitus tulevaisuuteeni. Suomessa olen saanut kasvaa, käydä kouluni ja tehdä rakastamaani työtä laulajana.”