”Olin ylpeä, että puolustin itseäni” – Anna-Leena Härkönen raivostui lukijalle ja oivalsi itsestään samalla tärkeän seikan

Näyttelijä ja kirjailija Anna-Leena Härköselle tullaan usein aukomaan päätä julkisilla paikoilla. Nyt mitta on täynnä, ja hän ei pelkää enää sanoa takaisin.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Anna-Leena Härkönen, kirjailija ja näyttelijä on päättänyt, että hän aikoo puolustaa itseään ikäviltä ihmisiltä.

Näyttelijä ja kirjailija Anna-Leena Härköselle tullaan usein aukomaan päätä julkisilla paikoilla. Nyt mitta on täynnä, ja hän ei pelkää enää sanoa takaisin.
(Päivitetty: )
Teksti:
Aino Mielo
Kuvat:
Tommi Tuomi

Kirjailija Anna-Leena Härkönen paljastaa suuttuvansa helposti, jos joku on tyly häntä tai jotakuta muuta kohtaan.

”En tahdo päästä millään siitä yli. Jos joku esimerkiksi simputtaa tarjoilijaa jossain, suutun kerta kaikkiaan”, Anna-Leena Härkönen kertoo.

Usein juuri julkisissa kulkuneuvoissa käy niin, että joku kanssamatkustaja alkaa sanomaan jotain ikävää.

”Ilkeän katseen muistan vieläkin”

”Kerran olin puolityhjässä ratikassa ja laukkuni oli viereisellä penkillä. Lähellä istui vanha nainen ystävättärensä kanssa. Nuori äiti tuli sisään lastenvaunujen kanssa, ja nainen ilmoitti näyttävästi: ’Me annamme sinulle paikan.’

Nuori äiti vastasi, ettei tarvitse, koska ratikassa on jo tyhjiä paikkoja. Sitten nainen katsoi minua ja tokaisi oikein kovaan ääneen: ’Niin täällähän olisi vielä enemmän paikkoja, jos jotkut tajuaisivat ottaa laukkunsa pois tieltä.’

Päätin teeskennellä, että en kuule mitään, ja tuijotin ikkunasta ulos, vaikka teki mieli sanoa, että älä viitsi vittuilla. Jälkikäteen mietin kotona, miksi en sanonut hänelle mitään, kysynyt vaikka, että tuliko hyvä mieli. Ilkeän katseen muistan vieläkin.”

Sietämätön nauru

”Toisen kerran olin taksissa ystävän kanssa. Olimme olleet viettämässä iltaa, ja meitä nauratti. Yhtäkkiä taksikuski tokaisi minulle: ’Tiesitkö, että sinulla on aivan sietämätön nauru?’

Muistaakseni en sanonut mitään, vaan lähdimme matkan päätyttyä taksista kuin mitään ei olisi tapahtunut. Olisi pitänyt sanoa, että älä aja taksia, jos et kestä ihmisiä.

En tiedä, johtuvatko nämä tilanteet siitä, että kun joku tunnistaa minut, heille tulee tarve kyykyttää, kuin luulisin itsestäni liikoja. Onko minussa jotain sellaista, joka herättää ärsytyksen?”

”En enää välitä, mitä ihmiset ajattelevat”

”Joskus käy niin, että sanon tosi pahasti takaisin. Yleensä en, mutta toisinaan en pysty hillitsemään itseäni enkä myöskään halua! Järkevintä olisi kai sanoa jotain oikein kohteliasta, kuten hyvää päivänjatkoa, mutta oikeasti tekee mieli loukata takaisin.

Nuorempana olin kova miellyttämään muita. Joskus nelissäkymmenissä tilanne muuttui. En enää välitä, mitä ihmiset ajattelevat.

Pari vuotta sitten olin kirjamessuilla signeeraamassa kirjoja. Olin esiintynyt Suomalaisella kirjakaupalla. Signeerausjonon eteen kiilasi eräs nainen, joka ei ollut ostamassa kirjaa vaan odotti pääsevänsä juttelemaan. Sitten hän sanoi: ’Tykkäsin kyllä esikoisteoksestasi, mutta sen jälkeen otteesi on alkanut lipsua.’

Ajattelin mielessäni: okei, ote on siis lipsunut 30 vuotta. Raivostuin. En välittänyt sillä hetkellä, että ihmiset kiinnittivät minuun huomiota. Huusin naiselle niin kovaa kuin kurkusta lähti: ’Painu vittuun!’ ja lisäsin: ’Mulla on ollut raskas päivä. En kuuntele tuollaista. Painu vittuun nyt heti!’

Kuulin myöhemmin, että kyseinen nainen oli antanut palautetta Suomalaiselle kirjakaupalle: ’Siellä se nyt signeeraa, mutta käytöstapoja ei ole.’

Pyysin anteeksi heiltä, jotka olivat odottamassa signeerausta. Sanoin, että olen pahoillani, mutta nyt vaan kilahti.

Päivän päätteeksi menin kuitenkin ravintolaan ja korkkasin piccolokuohuviinipullon. Olin ylpeä, että puolustin itseäni. Hyvä Anna-Leena.”

Mitta alkaa olla täynnä

”Tuo tapahtuma avasi jonkun lukon minussa. On tullut helpommaksi kohdata nuo tilanteet. Edelleen kyllä jännitän, kun olen isommissa väkijoukoissa. Kuka tulee seuraavaksi sanomaan jotain ikävää? Valmistaudun henkisesti pitämään puoleni. Joskus olen jopa miettinyt, näyttelisinkö ulkomaalaista.

Tuollaisten tilanteiden jälkeen minua ahdistaa ja kiukuttaa yhtä paljon. Silloin soitan hyvälle ystävälle. Empaattinen keskustelu ja myötätunto yleensä auttaa. En pääse siitä yksin yli, jos koen tulleeni ilkeyden kohteeksi. Olen ollut ilkeyden kohteena tarpeeksi jo mediassa. Mitta alkaa olla täynnä.

Aistin liiankin hyvin toisten tunteet ja koen olevani niistä vastuussa. Yritän vapautua tästä, ja olen tehnyt sen päätöksen, että aion sanoa aina takaisin, jos joku on törkeä, ja puolustaa myös muita. ”

Array
(
    [showAuthor] => 
    [hasCollapse] => 
    [initialOpen] => 1
    [panelTitle] => Lue Myös
)

Artikkelia muokattu 26.3.2024 klo 11:00 – Lainausmerkit lainausmerkkien sisällä korjattu puolilainausmerkeiksi

X