Chisu lapsuudestaan: ”Isäni tarjosi cokista tuttipullosta”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Chisu
Nautin tästä vuodenajasta. Olen ehdottomasti syysihminen. © Nana Simelius
Chisulla oli onnellinen lapsuus vanhempien avioerosta huolimatta.

Tunnustan, että juuri nyt olen kiitollinen ja onnellinen siitä, että olen terve, ja lähipiirini voi hyvin, ja että elän turvallisessa maassa, jossa nainen voi tehdä sitä, mitä haluaa. Olen onnellinen äitiydestä. Nautin tästä vuodenajasta, olen ehdottomasti syysihminen. On kiva käydä kävelyllä auringonpaisteessa kirpakassa säässä. Syksyllä kodin lämpö ja merkitys kasvavat. Vaikka luonto lakastuu, se ei kuole. Juuret elävät maassa ja kasvukauden lopussa on jo aavistus uudesta heräämisestä.

 

Ennustan, että äitiys tuo entistä enemmän perspektiiviä elämään. Maailman ikävät asiat tuntuvat pahemmilta ja hyvät asiat entistäkin hienommilta. Äitiys muuttaa elämääni paljon, se rauhoittaa, vaikka olen aina ollut vastuullinen ihminen ja kantanut huolta toisista. Yritän huolehtia, että bändini soittajillakin on kaikki hyvin.

 

Tunnustan, että lapsuuteni oli onnellinen, vaikka olenkin avioerolapsi. Vietin kolme vuotta varhaislapsuudestani Mikkelissä, kunnes muutimme äidin kanssa Helsinkiin. Minulla on kolme velipuolta, jotka ovat minulle hyvin tärkeitä. He asuivat isän luona, mutta tapasimme usein. Isä ja äiti ovat mielikuvituksellisia ihmisiä. Minun ei tarvinnut mukautua perinteiseen tytön rooliin, sain harrastaa kaikenlaista pianonsoitosta nyrkkeilyyn. Ihanin muisto lapsuudesta on, kun sain 11-vuotiaana joululahjaksi pianon. Se taisi ratkaista tulevaisuuteni. Näen vieläkin silmissäni kaksi miestä, jotka kantoivat pianon seinän viereen.

Vanhemmat rohkaisivat minua tekemään juuri sitä, mitä itse haluan, kunhan olen onnellinen. Minua ruokittiin rohkeudella ottaa myös riskejä.

Isä oli hieman boheemi, joka saattoi tarjota cokista tuttipullosta. Hän keksi aina iltasadut omasta päästään. Vanhempien ero opetti, että elämässä ei aina kaikki mene kaavojen mukaan, ei ole yhtenäistä sabluunaa.

 

Ennustan, että iän myötä haaveiden suuruusluokka pienenee, ja pienemmistä asioista tulee tärkeitä. Unelmia en kuitenkaan koskaan hylkää. Olen aina haaveillut rutiinielämästä. Se on hassua, sillä teen työtä, jossa rutiinit ovat lähinnä vitsi.

Toivon, että minulla olisi riittävästi aikaa lapselleni ja muille läheisille, sekä myös itselleni. Päivä murmelina luo turvallisuuden tunnetta ja lisää keskittymiskykyä. Joskus näen itseni asumassa romanttisessa maalaismaisemassa ja ajelemassa pyörällä viinitilalla Ranskassa tai Italiassa.

 

Tunnustan, että elämäni tähtihetkiä ovat olleet oman tyttären syntymä ja muutamat unohtumattomat keikat. Olimme aikanaan keikalla Turussa ja yhtäkkiä tajusin, että ihmiset ovat löytäneet minut ja musiikkini ja pitävät siitä. Se oli epätodellisen hieno hetki, jotakin nytkähti eteenpäin ja tuntui menevän niin oikein.

Meni vielä ainakin puoli vuotta ennen kuin iso pyörä lähti pyörimään ja albumistani tuli uusi listaykkönen. Tuoreen albumin Onni-biisin syntymä oli myös erikoinen. Olin työhuoneellani pyöritellyt päivän erästä toista kappaletta, kunnes menin vaan pianon luo ja aloin soittaa. Annoin mennä, ja laulu syntyi puolessa tunnissa. Se vaati tietyn turhautumisen ennen tulemistaan. Onni on minulle pyhä kappale.

 

Ennustan, että leikkimielisyyteni ja uteliaisuuteni eivät katoa koskaan. En koskaan tahdo vakavoitua liikaa, en antaa valtaa peloille. En halua varmistella liikaa asioita etukäteen, kaikki menee kuin pitääkin. Ammatillisesti toivon pysyväni jalat maassa -tyyppinä. Onhan minulla joissakin asioissa valtaa, mutta en halua sen sokaisevan minua. Olemme kaikki yhtä tärkeitä. En ole siitä huolissani, olen huolehtiva, välittävä ja helposti lähestyttävä ihminen.

 

Tunnustan, että rakastan omaa tilaa ja rauhaa, seesteisyyttä ja tietenkin omia ihmisiäni. Rakastan elämää sen hyvine ja huonompine hetkineen. Elämme ahdistavaa aikaa, ja kaikilla on tiukkaa. Kunpa jokainen löytäisi ne pienet hyvät asiat elämästään. Sen, mikä on hyvää ja kaunista. Pidän myös lapsenmielisestä hassuttelusta. Olin vähän aikaa sitten ystäväni luona yökylässä. Saunoimme, söimme ja höpöttelimme. On sykähdyttävää huomata kykenevänsä sellaisiin ex tempore -juttuihin vielä 34-vuotiaana aikuisena.

 

Tunnustan, että tuoreella albumillani haluan muistuttaa, miten jokainen ihminen on oman elämänsä keskiössä. Minuus pysyy vaikka ympäristö muuttuisi. Oma intuitio, rehellisyys ja totuus pysyvät, minuus pysyy vaikka ympäristö muuttuu. Haluan kysyä, uskallammeko olla uskollisia arvoillemme vai pettääkö rohkeus. Pitäisi tehdä vain sitä minkä tietää olevan itselle hyväksi.

X