Näyttelijä Samuli Vauramolla fysiikka ei petä: ”Voin tehdä omat stunttini”

Jaa kaverilleTilaa Seura
© Sampo Korhonen / Otavamedia
Näyttelijä Samuli Vauramon, 36, mukaan Los Angelesissa ei kannata pitää kynttilää vakan alla, vaan siellä kannattaa tutustua ihmisiin.

En ole joutunut opettelemaan matkalaukkuelämää. Se on ollut minulle normi, sillä vanhempani olivat kasvaessani töissä ulkomailla. Olen matkustanut Suomen ja Los Angelesin väliä jo kymmenen vuotta. Tästäkin vuodesta on tulossa reissuvuosi. Tulen Suomeen keväällä ja uudestaan loppuvuodesta Taavi Soininvaaran Ratamo-kirjasarjaan perustuvan televisiosarjan kuvauksiin.

Arki Los Angelesissa 

Sopeutuminen Los Angelesiin on ollut pitkä prosessi. Kulttuurien kirjo on rikas, ihmiset tulevat sinne kaikkialta maailmasta. Uudenmaan kokoinen kaupunki on opettanut minulle paljon.

Moni sanoo, että Losiin ei tulla katsomaan maisemia vaan tutustumaan ihmisiin. Se pitää paikkansa. Kynttilän vakan alla pitäminen ei toimi Losissa ollenkaan.

Siellä kaikki esittävät, että helvetin hyvin menee. Totuus on kuitenkin se, että kaikki kamppailevat samojen asioiden kanssa. Ihminen on lopulta samanlainen eläin joka paikassa.

Terveys ja projektit mielessä 

Unelmoin siitä, että saan elää terveenä ja tehdä mielenkiintoisia projekteja hyvien ihmisten kanssa. Kaipaan sitä, että voisin matkustaa päämäärättömästi ja ilman velvoitteita tuntemattomaan paikkaan. Sitä en ole tehnyt vuosiin.

”Meillä on yksinyrittämisen meininki”

Olen ottanut Los Angelesissa sen asenteen, että jos joku pyytää juttutuokiota, minä menen. Me suomalaiset emme näe omaa eksoottisuuttamme, vaikka amerikkalaiset ovat tosi kiinnostuneita Suomesta. Meillä on edelleen yksinyrittämisen ja yksin läpilyömisen meininki.

Se elämä mitä Suomessa huono-osaisemmatkin elävät, on parasta mitä tällä planeetalla on tarjota. Jos Suomessa liukastuu ja katkaisee jalkansa, ei voi haastaa jotakuta oikeuteen ja tienata miljoonaa, mutta ei myöskään joudu henkilökohtaiseen konkurssiin. Yhteiskunta varmistaa sen, että et ole sattumusten ja onnettomuuksien takia loppuelämääsi ongelmissa.

#metoo-kampanja henkilökohtaisesta vastuunkantamisesta

Olen miettinyt asioita, jotka ovat tulleet omassa elämässäni vastaan uudestaan ja uudestaan – vaikkapa parisuhteessa. Ainoa jokaista parisuhdettani yhdistävä asia olen ollut minä. Olen henkilökohtaisesti vastuussa, jos tekemisiini tulee joku kaava tai toimintamalli.

Myös #metoo-kampanjassa pitää lähteä henkilökohtaisesta vastuunkantamisesta. Niiden, joita vastaan on rikottu, täytyy saada vapautus siitä, mitä he ovat joutuneet kantamaan mukanaan vuosikausia. Viihdealalla ei ole ollut instanssia, joka valvoisi toimintaa.

Jeren rooli haastoi

Olen kiitollinen siitä, että olen saanut mahdollisuuden tehdä laaja-alaisesti rooleja. Tuntemattoman sotilaan Lammio ja Kääntöpisteen Jere ovat hyvin erilaisia henkilöitä.

Jeren rooli haastoi minua kaikilla osa-alueilla. Omalla urallani on ollut monta kääntöpistettä. Esimerkiksi se, kun pääsin tekemään pienen roolin George Clooneyn kanssa The American -leffassa ja näkemään sitä maailmaa. Sirkus kameran takana saattaa muuttaa muotoaan, mutta työn tekeminen on samaa kulttuurista ja lokaatiosta riippumatta. Se hetki, kun sanotaan että kamera käy, ei muutu.

Taistelulajeja nuoruudessa 

Olen harrastanut nuoresta asti taistelulajeja ja myös opettanut itsepuolustusta. Näyttelijän työtä helpottaa, kun homma ei jää kiinni siitä, riittääkö fyysinen suorituskyky. En treenaa siksi, että näyttäisin hyvältä tai että pääsisin näyttämään, että olen kova jätkä vaan pysyäkseni kunnossa. Oman hyvinvoinnin ylläpitäminen mahdollistaa sen, että voin tehdä omat stunttini.

Kääntöpisteen stuntteja tehdessäni jouduin pariin otteeseen lääkäriin kolhujen ja venähdysten takia.

Läsnäolon voima 

Koen että ne haasteet, jotka pistävät polvilleen, auttavat pääsemään eroon vääränlaisesta tässä on tullut tehdyksi -ajattelusta. En ajattele, että minut pitäisi tietää jostain tekemästäni roolista. En jää kiinni menneisiin onnistumisiin, vaan olen vahvasti läsnä. Urallani alkaa kuitenkin olla myös näytön hetkiä, jotka auttavat jos ja kun epäilyksen hetkiä tulee.

Omia töitä ei katsota

Lakkasin katsomasta omia töitäni vuonna 2009. Uskon, että se auttaa minua kehittymään yhä pidemmälle. Keskityn tarinankerrontaan ja siihen, kuinka olla läsnä – en siihen, miltä joku asia näyttää. Tiedän muitakin näyttelijöitä, jotka eivät katso omia töitään: muun muassa Cate Blanchett ja Johnny Depp.

X