Sonja Karlssonia kiehtovat muistot – Esikoisteoksen sisarukset lähtevät Amerikkaan vuonna 1929 laivalla, kun he palaavat, lento kestää vain 14 tuntia
Sonja Karlssonin esikoisromaanissa 14 tuntia takaisin ollaan muistojen äärellä lentokoneessa matkalla New Yorkista Helsinkiin.
Sonja Karlsson ajatteli lapsena ryhtyvänsä runoilijaksi. Syksyllä 2023 ilmestyi hänen esikoisromaaninsa 14 tuntia takaisin (Kosmos). Teos kertoo tarinan kahden keski-iän ylittäneen sisaruksen, Olgan ja Hertan lentomatkasta New Yorkista Suomeen heidän asuttuaan vuosikymmenet Yhdysvalloissa.
Kuinka tarina 14 tuntia takaisin -teokseen syntyi?
”Amerikansuomalaisen tematiikan löysin sukuni kautta. Aihe alkoi kiinnostaa, kun kuulin, että mummini isotätejä oli lähtenyt 1800–1900-luvun taitteessa Amerikkaan.
Romaanin sisarukset lähtevät matkaan vuonna 1929 laivalla, ja matka kestää viikkoja, mutta heidän palatessaan Suomeen vuonna 1970 lento kestää vain 14 tuntia.
Minua kiinnostaa lentämisen ja laivamatkustamisen kontrasti sekä se, miten lentäminen oikeastaan symboloi koko matkustamisen murrosta. Kiinnostavaa on myös se, että lentokoneessa istuminen ei tunnu yhtään nopealta vaan pikemminkin pysähtyneeltä tilalta.”
Viipurista kotoisin olevien sisarusten lähtö maailmalle on kirjassa alkujaan isosisko Olgan idea. Olga on toimija, tapahtumien primus motor, jonka elämää Hertta tarkkailee vierestä ja josta hän tarinassa kertoo.
Mitä ajattelet heidän sisaruudestaan ja kumpaan heistä samaistut?
”Hertta ja Olga kokevat yhdessä valtavan elämänmuutoksen muuttaessaan toiselle puolen maailmaa. Vaikka en ajatellut kirjoittavani sisaruudesta, heidän erikoinen suhteensa ja kaikki siihen liittyvät jännitteet ovat ehkä teoksessa kiinnostavinta.
Juuri se, että Olga kertoo ja sanelee, millaisia päätöksiä pitää tehdä tai missä elää ja pikkusisko Hertta toimii siskonsa päätösten varassa, vaikkei sitä niin tietoisesti ymmärrä.
Mietin myös, onko sisaruus sellainen side, joka ei katkea, vaikka muutetaan maailman toiselle puolelle. Uskon, että side voi katketa, jos sen eteen ei näe vaivaa.
Itse olen ihmisenä enemmän toimija, mutta ehkä minussa on jotain romaanin molemmista sisaruksista.”
Lentomatkan aikana Hertta muistelee sisarusten lapsuutta ja heidän vaiheitaan Yhdysvalloissa. Hertan muistojen rinnalla korostuu Alzheimerin tautia sairastavan Olgan muistamattomuus.
Kirjoitat, että Olgan muisti on särkynyt erikokoisiksi sirpaleiksi. Mikä sinua ihmisen muistissa ja muistoissa kiinnostaa?
”Muistot ja muistaminen ovat minusta äärimmäisen kiinnostavia asioita. Ne muokkaavat meitä ja vaikuttavat kaikkeen, mitä teemme.
Mielenkiintoista on myös se, mitä ihminen muistaa ja miksi hän muistaa tiettyjä asioita. Sille ei ilmeisesti tutkimuksissa ole löydetty selkeää vastausta.”
Erikoista ja uutta suomalaisessa kirjallisuudessa on se, että romaanissa sisarusten ja heidän amerikkalaisten tuttujensa väliset keskustelut käydään englannin kielellä. Mistä sait tämän idean?
”Olin kirjoittanut koko tekstin suomeksi, mutta kustantajani ehdotti tällaista ratkaisua. Silloin tajusin, että niinhän sen pitää olla, koska romaanissa maahanmuuttokulma on niin keskeinen.
Kuten romaanin sisarukset, jotka puhuvat toistensa kanssa suomea ja muiden ihmisten kanssa englantia, maahanmuuttajat puhuvat eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa eri kieltä.
Kieli siis vaihtuu sen mukaan, kenen kanssa henkilöt keskustelevat. Siksi en halunnut kertoa, milloin romaanissa puhutaan englantia ja milloin suomea, vaan näyttää tilanteet kuin ne olisivat oikeita hetkiä.
Olen itse kirjoittanut dialogit englanniksi, olen käynyt lukion englanniksi IB-linjalla.”
Mikä sinua kirjailijuudessa houkuttelee? Onko seuraava romaani jo työn alla?
”Kyllä, seuraava romaani on työn alla. Haluaisin kirjoittaa kirjoja, jotka herättävät lukijoissa ajatuksia. Siksi olen iloinen, että esikoisromaanissa käyttämästäni englannista on syntynyt keskustelua. Pahoitellaan sitä, että kun suomalainen muuttaa ulkomaille – kuten romaanin naiset – he eivät osaa maan kieltä ja joutuvat opettelemaan sen.
Tilannehan on kääntäen aivan sama täällä Suomessa, mutta sopeutuminen ja kielenoppiminen tunnutaan näkevän lähinnä vain ongelmana. Toivoisin, että joku lukija pysähtyy miettimään myös asian tätä puolta. Fiktiolla on keino avartaa maailmaa.
Olin muistaakseni kuusivuotias, kun päätin, että minusta tulee kirjailija. Aluksi tosin ajattelin, että minusta tulee runoilija. ”
Juttu on julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 1/2024.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti