Hannelen ja Pekan joulukodin sisustus on funkkista ja fiilistä: ”Eri aikakaudet tuovat tunnelmaan moniulotteisuutta ja iloa”

Rakastan jouluun virittäytymistä. Heti pyhäinpäivän jälkeen nostan rakkaat koriste-esineet paraatipaikoille.

Takanreunukselle asetan vanhan keraamisen joulupukin. Sen viereen pääsee Saksasta kauan sitten tuotu puinen Pyramide, keskieurooppalainen vastine enkelikellolle.

Rakkaiden esineiden avulla luon kotiin lämpöä. Varaan joulun valmisteluun kunnolla aikaa. Kodin värit muuttuvat pikkuhiljaa.

Odotuksen tunnelma ja perinteet kannattelevat minua läpi pimeän ajan. En kaipaa kirkasvalolamppua, koska kausivalot, tuoksut ja värit pitävät mielialani korkealla.

On ihanaa kääriytyä nojatuolissa torkkuhuopaan, selailla joululehtiä ja nauttia kanelintuoksuista glögiä. Käden ulottuvilla on vain jouluisin myynnissä olevia Fazerin suklaatryffeleitä. Ne ovat kuuluneet jouluuni lapsuudesta lähtien, sillä äitini oli Fasun karkkitehtaalla töissä ja perinteisiin kuului tryffelien ostaminen nimenomaan Kluuvikadun myymälästä.

Pöydällä on tuoreita kukkia vain jouluisin esille otettavassa punaisessa Aalto-maljakossani, kynttilät lepattavat ja taustalla soi Jouluradio.

Joulunviettooni tuli uusia piirteitä, kun ripustimme Pekan kanssa molempien joulupallot ensimmäistä kertaa yhteiseen kuuseen jouluna 2019.

Metallisen enkelikellon puinen vastine on ostettu Saksan joulumarkkinoilta. Hannele nostaa sen esille joka joulu. © Tommi Tuomi

Aikuisten joulu on rento. ”Mitään ei ole pakko.” © Tommi Tuomi

Keramiikkaharrastajien myyjäisistä hankittu joulupukki julistaa juhlakauden alkaneeksi. © Tommi Tuomi

Pekka Tarkelan lempipaikka kotona on keittiö. Hannele Eklund viihtyy parhaiten isovanhempien vanhassa nojatuolissa. Tuoli on jouluasuun puetun takan kyljessä. © Tommi Tuomi

Arkkitehtuurina myöhäisfunkkista

Kotimme Meilahden Pihlajatiellä valmistui vuonna 1939 juuri ennen talvisotaa. Se oli pitkään vakuutusyhtiö Fennian johtajilleen rakennuttama talo, jossa oli kolme isoa ja kolme pientä huoneistoa.

Tyyli on myöhäisfunkkista, jossa on vaikutteita sieltä täältä. Fennia myi asunnot 2000-luvun taitteessa, ja noin 20 vuotta sitten talon ullakolle rakennettiin kolme asuntoa lisää. Taloyhtiössä uusittiin kaikki putkista sähköihin. Vain julkisivu ja rappukäytävä säilyivät entisellään.

Tällä pienkerrostalolla on kasvot, historiaa ja hyvä tunnelma. Kaikki naapurit ovat tuttuja. Kulkuyhteydet joka suuntaan ovat loistavat. Arkiluksuksena voi pitää omaa sähköauton latauspaikkaa pihassa.

Muuttaessamme yhteen kävi mielessä uuden yhteisen kodin hankinta. Mutta minä ihastuin tämän asunnon avaraan valoisuuteen ja isoihin ikkunoihin. Pekka oli ihastunut niihin yhtä paljon, kun hän muutti tänne vuonna 2007.

Monet viehättävät yksityiskohdat viestivät menneestä ajasta ja ovat tärkeä osa kodin tunnelmaa. Keittiön lattiassa on yhä töölöläiskodeille tyypillinen messinkinen nappi, jolla aikanaan kutsuttiin palvelusväki paikalle.

Ajatus Suomisen Olli -elokuvista tutusta kaupunkilaiselämästä hymyilyttää.

Taloa rakennettaessa käsityö oli vielä voimissaan ja kaikki talot rakennettiin paikoillaan. Tämä on oman aikakautensa huipputalo, jossa käytettiin niin hyviä materiaaleja, että voimme vieläkin nauttia niistä. Lattiat, seinät, paksut puuovet, boordit ja vanhat sympaattiset patterit ovat alkuperäisiä.

Tämä edustaa oman aikansa modernia funktionaalisuutta. Alkuperäisillä jykevillä liukuovilla voi eristää keittiön ja ruokasalin oleskelutiloista.

Toimiva takka on kerrostalokodeissa melko harvinainen. Tässä kodissa se on alkuperäinen. Puiden paikka on korissa takan vieressä. Lisäpuille on tilaa parvekkeen säilytyslaatikossa. Tarpeen tullen tuomme mökiltä lisää.

Jouluaattona takassa on aina tuli. Takkatulen tuoksu ja ritinä on kodikasta.

Kahdelle kotona työskentelevälle kotimme on ihanteellisen kokoinen, sillä molemmille on omat työhuoneet. Itse olen viestintäalan yrittäjä, Pekka on tutkija ja juristi.

Sisustuksemme on yhdistelmä eri aikakausia. Molempien isovanhemmilta ja vanhemmilta perityt esineet, kummankin aikaisemman elämän hankinnat ja yhdessä valitut uudet huonekalut ovat nyt yksi kokonaisuus. Se tuo tunnelmaan moniulotteisuutta ja iloa.

Hannelen tyttären evakkoon tuotu harppu saa hehkuvan jouluasun. © Tommi Tuomi

Ikkunassa roikkuvaa olkitähteä on jälkikäteen täydennetty led-valoilla. © Tommi Tuomi

Kynttilälyhdyt luovat tunnelmaa asunnon kahdella parvekkeella. © Tommi Tuomi

Yhteinen sisustus syntyy taiteesta

Olemme Pekan kanssa värien ja taiteen ystäviä. Yhteen muuttaessamme teimme molempien tauluista yhteisen ripustussuunnitelman. Makumme on hyvin samankaltainen.

Isäni harrasti valokuvausta, ja hänen kilpailuissa menestyneet Helsinki-kuvansa ovat minulle rakkaita, ja Pekkakin pitää niistä. Markus Konttisen maalauksista pidämme molemmat. Hänen työnsä on valittu kotiimme yhdessä.

Olohuoneen ja makuuhuoneen kattovalaisimet löysimme helsinkiläisestä antiikkiliikkeestä. Paavo Tynell oli suomalainen muotoilija, jonka tyyliä jäljiteltiin surutta 1950-luvulla. Näitä edullisempia mutta hienoja valaisimia kutsutaan ”Tynell-style-lampuiksi”. Niiden tyyli viehättää meitä, ja ne sopivat loistavasti kotimme henkeen.

Hakeudun mielelläni lukemaan famuni ja fafani kodista perittyyn melkein sata vuotta vanhaan nojatuoliin, jossa on todella hyvä istua. Pekan lempipaikka kotona on keittiö, jonka pitkän pöydän ääressä hän viihtyy lukemassa.

Myös astiastomme ovat sekoitus uutta ja vanhaa. Meistä kauniiden lautasten, lasien ja tarjoiluastioiden pitäminen kaappien uumenissa olisi sääli, ja niinpä ruokasalin päätyseinälle rakennettiin valaistu vitriini, jossa lasi- ja posliiniesineet ovat nyt osa sisustusta.

Vitriinielementit löytyivät Ikeasta.

Hannelen ja Pekan kodissa ei vierasteta värejä. © Tommi Tuomi

Eteisen sisustus saa väripilkkunsa lankapuhelimesta ja lampunvarjostimista. © Tommi Tuomi

Hannele ripustaa joulukortit oviaukkoon. © Tommi Tuomi

Muistojen kuusi

Joulukuusen tuomme sisään noin viikkoa ennen joulua. Meillä on perinteinen tuttu hovihankkija, joka tuo sen kotiovelle asti. Tuoksuvassa kuusessa valot saavat palaa loppiaiseen saakka. Muistan jo lapsuudestani öisessä olohuoneessa satumaisen kauniisti loistaneen joulukuusen.

Kuusenkoristeissa elävät menneen elämän muistot, kuten isovanhemmiltani perityissä Weisteen tehtaan lasikävyissä. Kuusessa on koristeita myös molempien lapsuudenkodeista. New Yorkista joulutorilta ostamani käsin maalatut lasipallot ovat aina kunniapaikalla. Sain ne tuoduksi ehjinä kotiin pitämällä paketin sylissäni koko lennon ajan.

Toissa jouluna olimme juuri istuneet pöytään nauttimaan jouluateriaa, kun olohuoneesta kuului humahdus: huolella koristeltu suuri kuusi kaatui lattialle.

Seurasi ällistys, hyvät naurut ja kuusen uudelleen asettelu, jossa puun pystyssä pysyminen turvattiin hirttämällä se latvastaan narulla amppelikoukkuun. Kuin ihmeen kaupalla onnettomuudesta selvittiin vain parilla rikkoutuneella koristeella. Toinen niistä oli koirakoriste, jonka sain tyttäreltäni lahjaksi, kun vanhat koiramme piti lopettaa. Pekka liimasi ja korjasi sen minulle.

Jouluvierainamme ovat yleensä sisareni lisäksi meidän molempien aikuiset lapset puolisoineen. Koiravieraitakin on usein, sillä kaikilla lapsillamme on koira.

Lue myös: Aira Samulin ja pojantytär Kiti muistelevat jouluja eri vuosikymmeninä: ”Jouluperinteeni on koruttomuus ja aitous – eikä tingeltangeli”

Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 12/2022.