Sankarikoira kuuli avunhuudon ja sai auttajat paikalle – Arja, 81, mursi lonkkansa ja löi päänsä kaatuessaan kotipihassa: ”Minttu on pelastajani”
Kun 81-vuotias Arja Leppimäki loukkaantui vakavasti kaaduttuaan pihalla, naapurin Minttu-koiran valppaus saattoi pelastaa hänen henkensä. Berninpaimenkoira Minttu palkittiin uroteostaan Sankarikoiran arvonimellä.
Arja Leppimäki on kiitollinen siitä, että Minttu kenties pelasti hänen henkensä ja on samalla hieman ihmeissään siitä, miten viisas koira voikaan olla.
Rivitaloasunnon ovi avautuu ja 81-vuotias Arja Leppimäki astelee hitaasti portaille, missä häntä jo odottaa kahden vuoden ikäinen berninpaimenkoira Minttu.
Kohtaaminen innostaa hännän heilutukseen ja kirvoittaa kyyneleet.
Arja Leppimäki ja Minttu ovat seinänaapureita, mutta eivät ole tavanneet toisiaan aikoihin.
Minttu hyörii portailla, läähättää ja istahtaa hetkeksi kallistelemaan päätään. Vilkas koira malttaa kuunnella aloillaan hetken, kunnes ponkaisee taas jaloilleen, säntäilee hihnan varassa edestakaisin ja heiluttaa villisti häntäänsä.
Mintun ilo tarttuu sen vieressä seisovaan Leppimäkeen. Vastikään sairaalan kuntoutusosastolta kotiutuneen Leppimäen kasvoille nousee hymy, kun hän laskee varovasti kätensä koiran pään päälle, alkaa paijata ja toistaa kuiskaillen koiran nimeä.
Reilut puoli vuotta sitten Leppimäki makasi miltei tiedottomana portaiden edessä ja kutsui Minttua.
Silloin hän ei kuiskaillut, vaan huusi.
Se oli avunhuuto, ja hän sai apua.
Leppimäen hento ääni värisee, kun hän sanoo:
”Minttu on minun pelastajani.”
Minttu oli jo kolmen kuukauden ikäisenä näyttävä koiratyttö. © Kotialbumikuva
Periksiantamatonta haukuntaa
Vastaanotto on riemukas.
Minttu juoksee haukkuen tuulikaappiin vastaan ja alkaa tyrkkiä isoa päätään vieraan jalkoja vasten. Koiran haukku kuulostaa naurulta. Kun Minttu heiluttaa häntäänsä, sen koko 40 kiloa painava keho huojuu.
Koira on tassunpohjista kuononpäähän saakka ilonsa vallassa.
Muuramessa syntynyt Minttu, kennelnimeltään Mettänpeikko O-rakas on helsinkiläisten Tiina ja Veikko Steniuksen viides berninpaimenkoira. Kolmen Mintun edeltäjän tuhkat ovat uurnissaan kaapin päällä. Steniusten ensimmäinen berninpaimenkoira on haudattu Tiina Steniuksen sisaren tontille.
”Kaikki koirat ovat olleet naaraita, ja muutama vuosi sitten meillä oli rivitaloasunnossamme kaksi berniä samaan aikaan”, Tiina kertoo.
Hänen mukaansa Minttu on pariskunnan kaikista berninpaimenkoirista vilkkain ja energisin.
Hetken maattuaan koira alkaa kiehnätä itseään mattoa vasten ja pian se on taas jaloillaan. Kynnet rapisevat lattiaan, kun Minttu pinkaisee makuuhuoneeseen ja takaisin olohuoneeseen. Seinien välissä kaikuu taas haukku.
Kun Veikko komentaa Minttua, koira rauhoittuu ja asettuu taas makuulle.
Alkuillasta 14. päivänä heinäkuuta Minttu ravasi myös olohuoneen ja makuuhuoneen väliä ja haukkui. Televisiota katsonut Veikko torui koiraa, mutta Minttu ei totellut. Koira säntäili edestakaisin, istui Veikkoa vastapäätä television eteen ja tuijotti haukkuen isäntäänsä silmiin.
Minttu ei antanut periksi. Se oli vaistonnut hädän.
Avunhuutoja pihalta
Viime kesän heinäkuun 14. päivänä helteet olivat hellittäneet, ja alkuilta oli viileä ja pilvinen. Keskellä lomakautta rivitalossa ei ollut Tiina ja Veikko Steniuksen ja heidän seinänaapureidensa Arja Leppimäen ja hänen miehensä 86-vuotiaan Lasse Halmelan lisäksi muita asukkaita kotona.
Taloyhtiössä vallitsi rauha ja hiljaisuus, kunnes Leppimäki päätti käydä ulkona.
Nyt olohuoneessa pöydän ääressä istuva, astmaa pitkään sairastanut Leppimäki myöntää olleensa kovin huonossa kunnossa.
”Halusin haukata raitista ilmaa, mutta portaille päästyäni kaaduin enkä päässyt enää ylös.”
Leppimäki muistaa huutaneensa pitkään apua turhaan.
”Miehelläni on heikko kuulo eikä hän aina pidä kotona ollessaan kuulolaitetta korvallaan eivätkä naapuritkaan kuulleet”, Leppimäki kertoo.
Sitten hän kuuli Mintun haukkuvan naapurin oven takana ja keksi käydä huutamaan Minttua nimeltä. Minttu puolestaan kuuli Lehtimäen huudon, mutta naapurin ovi ei heti avautunut.
”Ehdin jo pelästyä, että Minttu olisi yksin kotona.”
Helsinkiläinen sankarikoira, Berninpaimenkoira Minttu, pelasti naapurin iäkkään Arja-rouvan hengen. Leikkisä, mutta valpas Minttu jähmettyy hetkeksi aloilleen, kun kuulee ääniä pihalta. © Marjo Tynkkynen
Haava ohimossa
Mintun emä on Suomen Palveluskoiraliiton hälytystasovaatimukset täyttänyt ja viranomaisten käyttöönottotarkastuksen suorittanut pelastuskoira. Myös Minttu kuuluu berninpaimenkoirien hakuryhmään, jossa koiria koulutetaan etsimään kadonneita ihmisiä maastosta.
”Mintun koulutus on kesken, eikä se osaa vielä ilmaista löytämäänsä kohdetta”, Tiina Stenius kertoo.
”Koiran kuulo on kuitenkin jopa nelinkertaisesti parempi kuin ihmisen. Berninpaimenkoiralla kuten useilla muillakin roduilla on lisäksi luontainen pelastamisvaisto.”
Kun sankarikoira Minttu sinnikkäästi haukkui ja tuijotti televisiota katsovaa isäntäänsä, Veikko Stenius kävi kurkistelemassa makuuhuoneen ikkunasta.
”Ajattelin, että ehkä Minttu on kuullut lasten leikkivän pihalla ja haluaisi leikkiin mukaan. Piha näytti kuitenkin tyhjältä.”
Kun Minttu jatkoi yhä haukkumistaan ja juoksi jatkuvasti makuuhuoneen ikkunan ääreen, Tiina päätti mennä vielä ulos asti katsomaan, tapahtuiko pihalla sittenkin jotain, mikä teki koirasta niin levottoman.
Kun Tiina avasi oven, hän näki Arja Leppimäen makaavan kyljellään, toinen käsi selän taakse taittuneena portaidensa edessä.
Leppimäen ohimolla oli ammottava haava.
Hänen päänsä alle levisi verinen lammikko.
Varovasti ambulanssiin
Vaikka sankarikoira Minttu oli haukunnallaan hälyttänyt Tiina ja Veikko Steniuksen auttamaan loukkaantunutta naapuriaan, koiraa ei voitu päästää ulos.
”Minttu on niin vauhdikas ja seurallinen, että se olisi voinut olla loukkaantuneelle suorastaan vaarallinen”, Veikko kertoo.
Soitettuaan hätänumeroon Veikko jätti Mintun sisälle ja lähti yhdessä vaimonsa kanssa auttamaan pihalla kaatunutta naapuriaan.
Arja Leppimäen asento oli niin luonnoton, etteivät Steniukset uskaltaneet siirtää häntä, mutta he hakivat hänen tyynyn hänen päänsä alle ja peiton hänen ylleen.
”Kun pyyhin verta Arjan ohimolta kuulin, että hän kutsui yhä Minttua nimeltä”, Tiina kertoo.
Leppimäki valitti tuskissaan, kun pian paikalle saapuneen ambulanssin ensihoitajat nostivat hänet ensin varovasti nostoliinalla paareille ja sen jälkeen sisälle ambulanssiin.
Tuolloin kukaan ei vielä tiennyt, miten vakavia Leppimäen vammat loppujen lopuksi olivat ja selviäisikö hän edes hengissä.
Kun Steniukset palasivat ambulanssin lähdettyä kotiinsa, Minttu oli heitä vastassa. Koira sai palkkioksi nameja ja rapsutuksia ja vetäytyi sitten omaan sänkyynsä.
Sankarikoira Minttu oli urotyönsä tehnyt, ja aivan kuin se olisi tiennyt, ettei kyennyt enää enempää tekemään.
Pian koira vaipui uneen.
Jo kahden vuoden ikään ehtinyt Minttu on Tiina Steniukselle mieluinen harrastekoira. Parivaljakko treenaa rallitoko- ja hoopers-agilitya ja käy myös hakuryhmän oppikursseilla. © Marjo Tynkkynen
Ansaittu kunnia
Kaatumisensa jälkeen Arja Leppimäki joutui olemaan pitkään sairaalassa. Hän kotiutui välillä, mutta joutui taas uudestaan sairaalahoitoon.
Leppimäki oli saanut kaatuessaan murtuman lonkkaansa ja hänen päästään oli löydetty kaksi verenpurkaumaa.
Hän sanoo, että sankarikoira Minttu pelasti hänen henkensä.
”Minun toivomuksestani Mintulle haettiin Sankarikoira-titteliä, sillä Minttu on kunniansa todella ansainnut.”
Suomen Kennelliitto on palkinnut koiria sankariteoista jo 1970-luvulta lähtien. Sankarikoira-arvonimiä myönnettiin ensimmäisen kerran vuonna 1997.
Minttu on järjestyksessään neljäs berninpaimenkoira, jolle myönnettiin Sankarikoiran arvonimi. Se sai sen Helsingin Messukeskuksessa kolmas päivä joulukuuta pidetyillä koiramessuilla.
Etukäteen Tiina Stenius oli hieman huolissaan siitä, miten vauhdikas Minttu tulee käyttäytymään Messukeskuksen vilinässä, kun paikalla on paljon muita koiria.
”Minttu ei ole koskaan äkäinen, mutta se on niin seurallinen, että haluaa tehdä tuttavuutta ihmisten lisäksi myös kaikkien koirien kanssa.”
Veikko Steniusta taas hieman arvelutti se, että Mintun karvanvaihto oli alkanut harmillisesti ennen juhlatilaisuutta.
”Kun Minttu pestään kunnolla ja föönataan pörröiseksi, niin se toivottavasti näyttää Messukeskuksessa kauniilta rotunsa edustajalta.”
Katseenvaihtoa takapihalla
Kun Minttu oli pentu, se oppi juomaan kesäisin kupistaan ulkona. Vielä tänäkin päivänä koira sammuttaa janonsa mieluiten takapihalla. Mintun vesikuppi laitetaan yhä ulos niin pitkälle talvea myöten kuin vesi kupissa pysyy sulana.
Minttu ilmoittaa janostaan kiertelemällä takaoven edessä ja haukahtamalla.
Kun ovi avataan ja Minttu kiirehtii louskuttamaan kielellään kupistaan vettä, harmaa pää kääntyy naapurin ikkunassa.
Pelastettu hymyilee ja nyökkää pelastajalleen.
Vuonna 1982 Kari Kankkunen uskoi jo Kallaveden koituneen kohtalokseen, kun hän eksyi sukeltaessaan parinsa kanssa jään alle. Seuran haastattelussa Kari palasi Kallavedellä tapahtumapaikalle. Nyt voit äänestää tämän puhuttelevan Seura-kannen vuoden 2020 parhaaksi aikakauslehtien sarjassa! © Matias Honkamaa / Otavamedia