Itsepäinen Bruno on ihmishengen pelastanut sankarikoira – Katso hellyttävä video!

Jaa artikkeliTilaa Seura
sankarikoira bruno
Sankarikoira Bruno on omistajansa Hanna Saarisen silmäterä. © Tommi Tuomi / Otavamedia
Kotkalaisen 8-vuotiaan kultaisen noutajan vaistojen ansiosta pihalleen kaatunut iäkäs nainen välttyi paleltumasta.

Tietääkö Bruno itse olevansa sankari? Kotkalainen 8-vuotias kultainen noutaja pelmuaa pihalla, hyppii emäntäänsä Hanna Saarista vasten ja säntäilee pehmoleludelfiinin perään.

Koira on elämäniloa täynnä.

Bruno on paitsi leikkisä, niin myös itsepäinen. Kun koira päättää iltakävelyllä pysähtyä, niin se pysähtyy, ja Saarisen on odotettava kunnes Bruno suvaitsee taas lähteä liikkeelle.

Viime helmikuussa Brunolla oli todellinen syy pysähtyä punaisen omakotitalon portille. Koira vaistosi pimeältä pihalta vaaran, tuijotti istualtaan suoraan eteenpäin eikä suostunut jatkamaan matkaansa.

Pimeän pihan perukoille

Vaikka vieras ja pimeä piha vaikutti pelottavalta, Hanna Saarinen kytki koiransa portinpielessä kasvavaan kuuseen ja asteli talon ohi, askel askeleelta yhä kauemmas katulampun valosta.

Pihan perällä Saarinen näki takimmaisen omenapuun alla makaavan naisen. Hänen äänensä ei ollut kuiskausta kuuluvampi, kun hän sanoi olevansa aivan voimaton ja pyysi apua.

Saarinen haki naisen naapurin avukseen ja he saattoivat yhdessä jo kylmettyneen vanhuksen sisälle kotiinsa.

Naapuri jäi auttamaan naista ja Saarinen palasi Brunon kanssa kotiinsa.

”Ambulanssia ei tarvittu, vaan nainen toipui ja virkosi päästyään lämpimään”, Hanna Saarinen kertoo.

Brunon valppauden ansiosta pihalle kaatunut iäkäs nainen välttyi pahimmassa tapauksessa paleltumiselta.

Uroteostaan Bruno palkitaan koronatilanteen salliessa maaliskuussa Helsingin Messukeskuksessa järjestettävillä Koiramessuilla Sankarikoira-arvonimellä.

Potilaasta lenkkeilijäksi

Bruno on myös emäntänsä sankari.  MS-tautia sairastavalla Hanna Saarisella on yhä vaikeuksia keskittyä ja muistaa asioita ja hän myös väsyy helposti.

Saarisen fysioterapeutti pitää kuitenkin tämän toipumista sängyssä kokkiohjelmia katsovasta potilaasta uutteraksi lenkkeilijäksi poikkeuksellisen nopeana.

Koiran omistaja itse kiittää kohentuneesta kunnostaan Brunoa.

”Kun koira seisoi sängyn vieressä odottamassa lenkille lähtöä, niin päätin, että vielä minä sen vien.”

”En ole varma, olisiko minulla riittänyt motivaatiota tervehtyä ja nousta jaloilleni, ellei koiraa olisi ollut.”

Sankarikoira Bruno

© Tommi Tuomi / Otavamedia

Sankarin vipattava häntä

Mutta mitä miettii sankari itse?

Bruno laskee pehmolelun suustaan ja tuijottaa emäntäänsä. Läähättävän koiran ilme on anova ja vastustamaton.

Bruno saa taas mitä se haluaa.

Koirankeksin pureskeltuaan Bruno ottaa pehmolelun takaisin suuhunsa ja vilistää pitkin heinikkoa.

Korvat vipattavat ilmassa ja häntä heiluu.

Katso video – On se Bruno varsinainen sankari!

Lue myös: Sankarikoira Myly löysi tuupertuneen naisen heinikosta – ilman koiraa olisi voinut tapahtunut kamalia

X