Heikki Paavilainen sukelsi Irwin Goodmanin elämään – ”Kaikkia lapsuuden ja nuoruuden tapahtumia vasten Irwinin tarina näyttää ihan eri näköiseltä”

Ohjaaja-käsikirjoittaja Heikki Paavilainen sukelsi Irwin Goodmanin eli Antti Hammarbergin elämään jo syksyllä. Hän sai luettavakseen Irwinin lesken Riitan vintiltä kirjeitä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Ohjaaja-käsikirjoittaja Heikki Paavilainen oppi paljon uutta Irwinistä musikaaliin valmistautuessaan ja yhdistelee rohkeasti korkeakulttuuria ja kansantaidetta. ”Koska teemme taidetta kansantaiteilijasta, tässä esityksessä tanssitaan myös balettia”, Paavilainen kertoi. © Tiia Ahjotuli

Ohjaaja-käsikirjoittaja Heikki Paavilainen sukelsi Irwin Goodmanin eli Antti Hammarbergin elämään jo syksyllä. Hän sai luettavakseen Irwinin lesken Riitan vintiltä kirjeitä.
(Päivitetty: )
Teksti: Linda Martikainen

Heikki Paavilainen kertoo Irwin-musikaalin kutsuvierasensi-illassa Suomen Kesäteatterissa Valkeakoskella, että yksi kirjeistä oli Irwinin äidin Kirstin kirje aviomiehensä rakastajattarelle. Kirjeestä käy ilmi, että Kirsti sai tietää miehensä suhteesta kaksi viikkoa ennen poikansa Antin syntymää.

”Kirjeenvaihto ei loppunut siihen. Antin ristiäisiin saapui tämä rakastajatar, joka ilmoitti olevansa raskaana ja saavansa kahden kuukauden kuluttua vauvan. Kaikkia näitä lapsuuden ja nuoruuden tapahtumia vasten Irwinin tarina näyttää ihan eri näköiseltä”, Paavilainen tuumi liikuttuneena.

Irwin-musikaalin käsikirjoituksessa on hyödynnetty Tuomas Marjamäen teoksen Yhdet vielä, Irwin (Docendo) aineistoa, kirja ilmestyy syyskuun 19. päivänä. Irwinin kirjeet ovat kirjailijan hallussa.

Lue myös: Irwin Goodmanin kirjeet paljastavat rempseitäkin hetkiä nuoren miehen elämästä Saksassa, jonne muusikko lähti Vexi Salmen perässä 1960-luvulla

Muusikko Irwin Goodman lähetti vuonna 1961 kirjeitä ystävälleen Saksasta. Kirjeet avaavat nuoren miehen mielenmaisemaa. © Tommi Tuomi / Fred Ohert / OM-arkisto

Irwin syntyi 80 vuotta sitten

Riitta Hammarberg näki musikaalin läpimenon hänen ja Antin lasten Heidin ja Henrikin kanssa. Antin syntymästä on tänä vuonna 80 vuotta.

”He istuivat tyhjässä katsomossa ja saivat katsoa sen kaikessa rauhassa. Tunne oli sekä lavalla että katsomossa aika hurja. Kyllä se kouraisi, kun mentiin läpi Antin viimeisiä vaiheita ja poismenoa. He olivat hyvin vaikuttuneita. Heti läpimenon jälkeen Riitta ei pystynyt puhumaan, mutta seuraavana päivänä tuli täysi siunaus”, Paavilainen sanoi.

Lue myös: ”Olen elämäni kunnossa” – Irwin Goodmanin viimeinen haastattelu julkaistiin Seurassa vain 10 päivää ennen muusikon yllättävää kuolemaa

Millä mielin muut keskikesällä?

Näyttelijä Ushma Olava oli kokenut pienoisen painajaisen ensi-iltaviikolla, kun hänen autonsa oli hajonnut matkalla Vantaalta Valkeakoskelle. Olava olikin joutunut turvautumaan puolisonsa autokyytiin. ”Tässä onkin myös parisuhde koetuksella”, Olava nauroi. © Tiia Ahjotuli

Irwiniä näyttelevä Joni Leponiemi on esittänyt kansantaiteilijaa aiemminkin. ”Tykkään etenkin Irwinin omista sävellyksistä. Se joskus vähän unohdetaan, että Irwin oli ihan taitava hittinikkari.” © Tiia Ahjotuli

Koreografina musikaalissa toiminut tanssinopettaja Jani Rasimus on monelle tuttu Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta. ”Irwinhän on Suomen mittakaavassa ollut ihan rokkitähti: lentänyt helikopterilla keikalta toiselle. Muutaman tanssitunnin saisin itse vielä vetää, että voisin tilata Copterlinen tuohon rantaan odottelemaan”, Rasimus nauroi. © Tiia Ahjotuli

Juontaja Susanna Laine on lomaillut alkukesän, sillä Suomipopin kesän juontopestin lisäksi Laine nähdään kesän aikana vielä muun muassa Tangomarkkinoilla ja Herättäjäjuhlilla. ”En yhtään valita”, Laine hymyili. © Tiia Ahjotuli

”Kyllähän sitä pidettiin paljonkin bileitä”

Coitus Int -yhtyeen kanssa syksyllä jälleen keikkaileva Mikko Alatalo saa pian myös oman musikaalin Sappeelle. ”Alkuperäisbiisit tehtiin 1973, jolloin meiltä ilmestyi Juicen kanssa ensimmäinen levy. Kyllähän sitä pidettiin paljonkin bileitä”, Alatalo muisteli vierellään vaimo Seija Alatalo. © Tiia Ahjotuli

Näyttelijä Jani Koskinen on kuullut Irwinistä paljon tunteikkaita tarinoita musikaalin myötä. ”Meidän aloituskappaleemme tässä oli ollut erään henkilön isän hautajaisissa ja se kuulemma aukaisi välittömästi hanat. Rempseää rillumareita on luvassa kyllä myös, mutta takana on tarina perheen isästä.” © Tiia Ahjotuli

Irwinistä hiljattain kirjan kirjoittanut Ari Lahti oli myös Irwinin luottomuusikko. ”Irwin on täällä taas. Luulen, että yleisö herkistyy. Tämä on niin ammattitaitoisesti tehty ja viimeisen päälle laulajia kaikki!” © Tiia Ahjotuli

Tekstiä on korjattu maanantaina 10. päivänä heinäkuuta.

Popedasta tuttu kitaristi Costello Hautamäki saapui myös ensi-iltaan. Costellon poika Jimi Hautamäki nähtiin myös lavalla, sillä hän soitti livebändissä rumpuja. © Tiia Ahjotuli

”Kyllä tällaisia varaventtiileitä kansalle tarvitaan. On ollut aika riemukasta vetää noita biisejä”, tuumasi näyttelijä Ilkka Koivula, jolle Irwinin musiikki on tullut tutuksi jo nuorena. © Tiia Ahjotuli

Juttua on muokattu heinäkuun 10. päivänä klo 8:45.  Heikki Paavilainen ei löytänyt itse kirjeitä Irwinin lesken Riitan vintiltä, vaan hän sai ne luettavakseen Tuomas Marjamäen kirjaan liittyävästä aineistosta.

X