Itämaan osaaja Arja Paanasen mukaan Venäjällä ollaan matkalla neuvostoaikaiseen suuntaan: ”Tietynlainen ilmiantamisen ja ilmitulemisen pelko siellä on jo nyt”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Arja Paananen
Arja Paananen ei jäänyt kotitilalle, kuten suku oletti, vaan opiskeli itsensä kansainvälisen uutistyön keskiöön Venäjän-asiantuntijana. © Pekka Nieminen / Otavamedia
Sananvapaus kaventuu Putinin Venäjällä. Journalisti Arja Paanasen mielestä venäläiset ovat silti ihania.

Hyvillä tarinoilla ja resepteillä on tapana muuttua matkalla. Ajatellaan vaikka blinejä. Suomessa ne ovat yleensä paksuja, eivät ohuita ja lettumaisia niin kuin Venäjällä.

”Nämä ovat ohuita, ja sienitäytekin on tosi hyvä”, Arja Paananen, 52, kehuu Helsingin Kulttuuritalon vieressä olevan venäläisen bliniravintolan tuotoksia.

Paananen on tarkka yksityiskohdista. Ilta-Sanomien Venäjän kirjeenvaihtajan työhön kuuluu välittää punnittua tietoa ja näkökulmia itänaapurin tapahtumista.

Informaatiosodan aikakaudella se ei ole helppoa. Tarinoita käytetään aseena. Netti on täynnä peräänhuutelijoita.

”Ei pidä provosoitua, vaan luottaa faktoihin”, useita journalismipalkintoja voittanut Paananen sanoo.

Alati muuttuvan Venäjän ymmärtäminen on oma taiteenlajinsa. Paananen on nähnyt uransa aikana jo kolme eri todellisuutta: glasnostin ajan Neuvostoliiton, Jeltsinin Venäjän ja Putinin Venäjän.

Mutta on Paananen itsekin muuttunut. Ja siinä tarinassa myös Seura-lehdellä on oma roolinsa.

Loikka peräkyliltä

Koulutyttönä Arja Paananen etsi käsiinsä kartan ja harpin.

”Painoin harpin kärjen meidän talon kohdalle ja piirsin ympyrän. Jokaiseen lähimpään kirkonkylään oli vähintään 40 kilometrin ajomatka, kaupungeista puhumattakaan.”
Paanasten perhe asui Keski-Suomessa Viitasaarella. Syrjäisellä maatilalla oli viisi lehmää, jotka lypsettiin käsin.

Arja istutettiin lypsyjakkaralle 9-vuotiaana.

”Mummu sairastui rintasyöpään, ja isä sai sydänveritulpan. Sen jälkeen kävin äidin kanssa lypsämässä.”

Tyttöä opetettiin maatalon töihin, mutta hän osoitti vähintään yhtä vahvoja taipumuksia journalistiksi.

Paananen nostaa esiin vanhan päiväkirjan, jonka kanteen on liimattu Hopeasompa-tarra. Kirjasta selviää, että nuori tyttö oli ahkera kirjoittaja, jolta ei puuttunut tahtoa tai ideoita.

”Hyvä lukia! Tällä lapulla voitte maksaa seuraavan viikon lehtimaksun, viisi penniä”, päiväkirjan välistä löytyneessä lappusessa markkinoidaan leikkilehteä, Jaarin Sanomia.
Peräkylän tyttö huomasi, että kirjoittamalla voi saada yhteyden muihin ihmisiin.

”Meille tuli Seura-lehti. Laitoimme naapurin Annen kanssa Pikku-Seuraan ilmoituksen, että etsimme jäseniä Luonto-kerhoomme.”

Kerhoon sai liittyä lähettämällä vastauspostimerkin, josta käynnistyi luontoaiheinen kirjeenvaihto. Toiminta hyytyi, kun tilaajia oli 48. Aika ei riittänyt jokaiselle vastaamiseen.

Aktiivinen kirjoittaminen kuitenkin jatkui. Arja hankki kirjeenvaihtokavereita eri maista.

Hän myös alkoi unelmoida lukiosta ja yliopistosta.

Joidenkin sukulaisten mielestä ajatus tuntui turhalta.

”Mummu sanoi, ettei Arjan kannata mennä lukioon, kun se menee kuitenkin kohta naimisiin ja jää navettahommiin.”

Tyttö piti päänsä.

”Minusta tuli meidän suvun ensimmäinen ylioppilas.”

Arja Paananen

Seura-lehti oli Arja Paanaselle ikkuna maailmaan. Sen avulla hän etsi muun muassa jäseniä ympäri Suomen Luonto-kerhoonsa. Pekka Nieminen / Otavamedia

Kommunisti?

Vielä 80-luvulla ajatus Neuvostoliitosta oli etäisen pelottava.

”Kotona kuuntelimme radiosta uutisia, joissa puhuttiin Brezhnevistä ja ydinaseista. Se oli aika ahdistavaa”, Arja Paananen sanoo.

Hän oli kiinnostunut kielistä, joten lukiossa hän päätti ottaa valinnaiseksi venäjän. Kokeilu vakavoitui, kun opettaja oli innostava.

”Kielen kautta se maa alkoi avautua, näyttäytyä inhimillisenä. Se oli kuin jonkinlainen salakieli.”

Opintojen edetessä Paanasen maanviljelijäsuku huolestui: ”Onko siitä Arjasta tullut kommunisti?”

Ei tullut kommunistia. Tuli toimittaja, joka havahtui glasnostin, vapautumisen aikaan. Arja Paananen muutti valokuvaajamiehensä kanssa Venäjälle ja ryhtyi freelanceriksi.

”Avoimuus meni jopa yli. Lehdissä oli pornografiaa. Meidät vietiin katsomaan yhden tytön aborttia ilman, että lääkäri oli kysynyt edes tytöltä lupaa. Me kävimme vankiloissa ja tehtaissa. Haastatteluja ei tarvinnut sopia etukäteen. Menimme vaan paikalle ja ilmoittauduimme pääovella.”

Vuosituhannen vaihteen lähestyessä käytännöt alkoivat tiukentua.

”Nykyisin en yleensä edes yritä saada viranomaiselta kommenttia. He eivät vastaa. Venäjän viranomaisilla ei ole tiedottamisvelvollisuutta.”

Neuvostosiru

Vuonna 1999 Venäjän pääministeriksi valittu Vladimir Putin on muuttanut Venäjää paljon. Paanasen mielestä suunta ei ole hyvä.

”90-luvun alussa venäläiset olivat itse asiassa aika hyvin perillä asioista. He tiesivät, mikä on propagandaa ja mitä kauheuksia heidän maassaan on tapahtunut. Nykyisin he ovat jostain syystä hirveän valmiita uskomaan viralliseen totuuteen. Ihan kuin heissä olisi joku neuvostoihmisen siru, jonka Putin on aktivoinut.”

Televisio on propagandan pääväline, jossa uutisia käytetään mielipidemuokkauksen työkaluna.

”Valtionkanavat ovat täysin Kremlin ohjauksessa.”

Päivittäin toistuva uutisaihe on toinen maailmansota, joka vaati yhden arvion mukaan 23 miljoonan neuvostoliittolaisen hengen.

”Se on johtava sankari- ja uhrikertomus, johon moni asia nykyään kytketään”, Paananen sanoo.

Venäjällä elää myös 500 vuotta vanha ennustus, jonka mukaan Moskova on Kolmas Rooma. Kaksi ensimmäistä tuhoutui, kolmas on ikuinen eikä neljättä tule.

Tällaiset suuret ja mahtavat tarinat aikaansaavat joissakin ihmisissä vahvan yhteisöllisyyden tunteen, toisissa allergisen reaktion.

”Todella moni venäläinen kieltäytyy katsomasta tv-uutisia.”

Sananvapaus elää internetissä, mutta siihenkin saattaa tulla muutos. Viime toukokuussa Putin allekirjoitti lain ”suvereenista internetistä”, jonka myötä venäläinen verkko toimisi irrallaan muusta maailmasta.

Sosiaalista mediaa valvotaan jo nyt. Somejaoista on jaettu vankilatuomioita, Putinin julkisesta haukkumisesta sakkoja.

”On myös huhuja, että strategisten alojen tiedemiehet eivät enää saisi tavata länsimaisia kollegojaan vapaasti. En tiedä, onko niin. Mutta tuollaisen kehityksen myötä järjestelmä ajautuu kohti älyttömyyttä.”

Neuvostoaikaan kaikki vahtivat kaikkia. Paanasen mukaan nyt ollaan matkalla samaan suuntaan.

”Tietynlainen ilmiantamisen ja ilmitulemisen pelko siellä on jo nyt.”

Yksi vallankäytön keino on satunnaisuus.

”Mikään asema ei suojele sinua. Jos tarvitaan varoittava esimerkki, sinut laitetaan vankilaan. Joku vaan päättää niin. Koskaan et voi olla varma, koska on sinun vuorosi.”

Arja Paananen

Arja Paanasen mielestä venäläinen kulttuuri on valloittava ja hän arvostaa muun muassa venäläisten kykyä tarttua hetkeen. Pekka Nieminen / Otavamedia

R-sana

Arja Paananen tunnetaan Putinia kritisoivista puheenvuoroistaan. Niiden vuoksi häntä on muun muassa syytetty russofobiksi.

”Jos en pidä Putinin politiikasta, se ei tee minusta russofobia. Minä tykkään venäläisistä ihmisistä ihan hirveästi. Heillä on kyky tarttua hetkeen, olla spontaaneja.”

Paananen myös karsastaa R-sanaa.

”Se ei ole minulle mikään vitsi. Se on samanlainen kuin N-sana.”

Silti R-sanaa kuulee Suomessa usein. Viimeksi vaikka silloin, kun luimme Viipurin historiallisen Monrepos’n kartanon purkamisesta.

Paanasen mielestä Monrepos’n surullinen kohtalo ei kerro venäläisten kyvyttömyydestä tai tyhmyydestä. Reiluuden nimissä on hyvä tunnustaa, että myös Suomessa on hävitetty paljon arvorakennuksia.

”Tietysti on hyvä kysymys, miksi he päästivät sen niin huonoon kuntoon. Mutta ainakin hirret on numeroitu. He ovat sanoneet rakentavansa sen uudelleen.”

Avoimuuteen tottuneita suomalaisia on ärsyttänyt etenkin prosessin läpinäkymättömyys. Sillekin Paananen näkee venäläisen selityksen.

”Tuollaisessa prosessissa joka vaiheessa joku voi vetää välistä.”

Paanasen mukaan on mahdollista, että kartanon paikalle rakennetaan jonkinlainen näköis-Monrepos. Venäläiset pitävät kauniista kulisseista.

”Siinä talossa, missä minä asun Pietarissa, alakerran seinät ovat kosteat ja homeessa ja rappukäytävässä johdot roikkuvat. Mutta ulkoapäin se on ihan kivan näköinen.”

Uhka Kremlille

Venäjän ulkopolitiikka on jo pitkään perustunut ajatukselle, että länsimaiden vaikutusvalta heikkenee maailmalla. Muutos avaa Venäjälle uusia mahdollisuuksia.

Viime vuosien valossa analyysi on ollut oikea.

”Venäjän tärkeä strategia on heikentää muita. Ei heidän tarvitse yrittää olla paras. Riittää, kun muut sotkeutuvat omiin ongelmiinsa.”

Hänen mukaansa Putin on joka tapauksessa turvannut selustansa.

”Hän on pannut armeijan ja FSB:n työntekijöiden palkka- ja elinolosuhteet hyvään kuntoon. Minun on vaikea kuvitella kansannousua, kun voimaeliitti saa etuja ja innolla pamputtaa siellä kansalaisia.

Myös moni Kremliä kritisoinut toimittaja on maksanut ulostulostaan kovan hinnan. Suurten länsimaisten mediayhtiöiden toimittajia on joutunut lähtemään maasta. Venäläisiä kollegoja on tapettu.

Törkyposti ja trollaus ovat arkipäivää. Paananenkin on saanut niistä oman osansa.

Joillakin suomalaisilla toimittajilla on ollut vaikeuksia viisumin saannissa. Paananen ei tiedä, että ketään olisi silti savustettu ulos Venäjältä.

Eikä hän myönnä pelkäävänsä tehdessään työtään.

”En usko, että koskaan löydän sellaista uutista, että olisin oikeasti uhka Kremlille. Sisäisiä korruption paljastuksia eivät voi tehdä muut kuin venäläiset itse. Tai sitten nämä suuret kansainväliset uutistoimitukset, joilla on valtavat resurssit.”

Lue myös: Infosotaveteraani muistelee: Mitä opin jo viisi vuotta sitten Venäjän trolleista

X