Jarmo Heikkisen, 70, kultaiset lapsuusmuistot – ennustiko hän jo lapsena tulevaisuutensa?
Jarmo Heikkisen lapsuusmuistot antavat osviittaa siitä, kuinka unelmat voivat kuin voivatkin toteutua.
Dokumenttiselostaja ja monipuolinen äänityöläinen Jarmo Heikkinen, 70, teki jo lapsena kuunnelmia.
Lausuntataiteilija Jarmo Heikkinen, 70, tunnetaan erityisesti Avara luonto -ohjelman pitkäaikaisimpana kertojaäänenä sekä radion kirjallisuusohjelmien lukijana ja lausujana.
Heikkinen työskenteli Yleisradiossa toimittajana vakituisesti vuosina 1973–2010. Hän on myöhemminkin jatkanut dokumenttien selostamista sekä ohjelmien toimittamista, vaikka onkin jo niin sanotusti eläkkeellä.
Alun perin Jarmo Heikkisestä piti tulla äidinkielenopettaja, mutta varovainen haave radiossa ja televisiossa työskentelystä oli hiipinyt kuin varkain jo nuorena Heikkisen mieleen.
Siitä kertonevat Jarmo Heikkisen lapsuusmuistot, lapsuuden harrastukset ja intohimot.
Näin tarina sai alkunsa.
Olipa kerran pieni ihminen
Seinäjoella vuonna 1950 syntynyt ujohko, jopa hitusen yksinäinen 10-vuotias poika rakasti leikkiä reportteria. Hän haastatteli kotiväkeä, teki uutisia ja kuunnelmia.
Jarmo muistelee muun muassa tallentaneensa perheen Tapsu-kissan naukunaa.
”Meillä oli tällainen keskinäinen juttu: kissani tykkäsi luuraamisesta, ja aina naukui, kun kurkkasin nurkan takaa. Olin kuullut radiossa, että eräs koira osasi mukamas laskea. Niinpä sovelsin tätä: ”Tapsu, kuinka paljon neljä miinus kaksi?” Ja kissa vastasi: Nau! Nau!”
Äänittämisen mahdollisti kelanauhuri.
”Meillä ei ollut varakas koti, mutta vanhapoika-enoni asui meillä. Hänen ansiostaan meillä oli televisio, kirjoituskone, kaitafilmikamera ja vanhan ajan kelanauhuri, jota sanottiin magnetofoniksi”, Heikkinen kertoo.
”Kirjoitin haluavani isona tv-ohjaajaksi. Tuskin edes tiesin, mitä se tarkoittaa.”
Jarmo Heikkinen rakasti myös elokuvia, joita hän kävi katsomassa silmät innosta kiiluen ja sydän sykkyrällä Seinäjoen kahdessa eri elokuvateatterissa.
”Ja televisio! Se oli mieletön vaikuttaja paikkakunnalla, jossa ei ollut kauheasti virikkeitä.”
Television lopputekstit vain vilisivät silmissä, kun Heikkinen haaveili jonain päivänä työskentelevänsä televisiossa.
”Ollessani Seinäjoen lyseon viidennellä luokalla, eli nykyisellä ysiluokalla, meillä oli koulussa ammatinvalintatesti. Muistan vieläkin sen paperin, johon kirjoitin haluavani isona tv-ohjaajaksi. Tuskin edes tiesin, mitä se tarkoittaa”, Heikkinen nauraa.
Äänileikkejä ja draamaa
Äidinkielentunnit olivat pienen Jarmo Heikkisen ehdottomia suosikkeja.
”Tykkäsin, kun meidät pistettiin lukemaan ääneen.”
Vaikka näyttelijäksi itseään ujoksi kuvaileva Heikkinen ei koskaan ajautunut, äänenmurroksen jälkeen hän keksi leikitellä äänellä.
”Harrastin imitaatiota, mikä on nykyään oma taiteenlajinsa. Jussi Jurkka oli ehdoton ykkönen. Jurkan imitoinnissa saavutin hyvän tason, vaikka itse sanonkin.”
Haaveiliko Heikkinen ikinä näyttelijän työstä?
”En koskaan pyrkinyt näyttelijäoppiin. Olisin ehkä vähän halunnutkin, mutta pyrin ja pääsin Puheopistoon.”
Lukioikäisenä Heikkinen tosin kokeili omalla tavallaan teatterin ovia.
”Olin vähän aikaa Seinäjoen nuorisoteatterissa, jonka perusti tuolloin 25-vuotias Jouko Turkka. Ilmoittauduin tosin heti dramaturgiaryhmään, vaikka en edes tiennyt sitäkään tarkalleen, mitä dramaturgi tarkoittaa.”
Turkan vetämässä nuorisoteatterissa tehtiin tuohon aikaan varsin radikaali Kevään herääminen -nuorisonäytelmä.
”Olen saanut Turkan kaltaiselta henkilöltä tietyt eväät jonkinlaiseen tekstianalyysiin. Hänelle ei tosin kelvannut mikään, kun luimme tekstiä ääneen. Hän muun muassa huusi: ”MUTTA MITÄ SIINÄ LUKEE!?” Hänenkin sielulleen rauha.”
Pelikorteista syntyi oman elämän aarrekartta
Jarmo Heikkisen lapsuusmuistot kertovat omaa tarinaansa: hän haaveili jo lapsena radio- ja televisiourasta. © Pekka Nieminen
Jarmo Heikkinen on aina ollut aikamoinen fanittaja. Filmitähtien ja taiteilijoiden ihannointi alkoi erityisen nuorena.
”Löysin taannoin pelikortit, jotka olen tehnyt 1960-luvun alussa. Siskollani oli tuolloin filmitähtikortteja. Minulla oli puolestaan hieman tylsät, sinänsä ihan kauniit perhoskortit”, Heikkinen kertoo.
”Yhtäkkiä keksin, että minäpä teen omat kortit: niinpä leikkasin ja liimasin niihin Niilo Tarvajärven, Lenita Airiston, Teija Sopasen, Elina Salon, Jarno Hiilloskorven, Esko Salmisen, Laila Kinnusen, Pertti Purhosen kuvat… sen ajan televisiosta tuttuja kasvoja!”
Eipä tiennyt vielä pieni Jarmo tuolloin, että hän oli jo tuona hetkenä ennustanut oman tulevaisuutensa.
Jarmo Heikkisestä tuli toimittaja ja ääninäyttelijä
Aikuisena Jarmo Heikkinen päätyi kuin päätyikin televisioon ja radioon töihin: hänestä tuli kulttuuritoimittaja, äänityöläinen, dubbaaja, käsikirjoittaja, ohjaaja ja selostaja.
Lapsuudessa tehdyt pelikortit saivat nyt uuden merkityksen.
”Nuorin lapseni Heljä sanoi, että herranjestas, sinähän olet piirtänyt itsellesi nuorena aarrekartan. Nauroin, että olen melkein kaikki nämä henkilöt tavannut töissä tai haastatellut heitä. Tarvajärveäkin! Aivan uskomatonta.”
Menneitä muistellessaan Jarmo Heikkinen kertoo olevansa iloinen, että hän on onnistunut soluttamaan harrastuksensa työhönsä melko täydellisesti.
”Näin sitä ihminen kulkee omaa polkuansa ja käy omaa aarrekarttaansa läpi. Olen poikkeuksellisen hyvin saanut onnistua tässä luovimisessa. Se on ollut ihanaa.”
Kuuntele Jarmo Heikkisen hykerryttävä ääninäyte:
Tunnistatko sinäkin Suomen rakastetuimman Avara luonto -äänen?