Dekkaristi Jens Lapidus syventyi alamaailmaan jo urallaan asianajajana: ”Jos nuori kokee, ettei tule ymmärretyksi, rikollinen maailma voi houkutella”

Jens Lapidus tunnetaan Ruotsin alamaailmaan sijoittuvista dekkareista, joita on myyty maailmanlaajuisesti yli 3,5 miljoonaa kappaletta. Viime syksynä ilmestyneessä Mr. Ykkönen -romaanissaan hän keskittyi nuorten rikollisten sijaan heidän vanhempiinsa, joilla on todellisuudessakin tärkeä rooli rikollisuuden ehkäisemisessä.

Omassa elämässään Jens Lapidus kiinnostui niin intohimoisesti viineistä, että päätti luoda oman kuohu- ja punaviininsä.

Jens Lapidus loi Snabba Cash -viinimerkin, joka mukailee esikoiskirjan nimeä

Miten kiinnostuit viineistä?

”Asuin ennen pandemiaa kolme vuotta Mallorcalla Espanjassa. En ole mikään viininörtti, mutta siellä aloin arvostaa rennompaa suhtautumista viiniin. Halusin oppia lisää niiden kotiseuduista, rypäleistä ja valmistamisesta. Viini on kulttuurillinen juoma, jota juodessa matkustaa ajassa taaksepäin.

Espanjassa oli luontevaa siemailla lasillinen lounaankin yhteydessä, mutta Ruotsissa ei. Juon viiniä perjantai-iltaisin, perhepäivällisillä ja ystävieni kanssa ravintolassa.”

Millainen viini vie sinulta jalat alta?

”Kerran eräissä maistajaisissa maistoin ensimmäistä kertaa vintagesamppanjaa. Rakastan samppanjaa, mutta en ollut koskaan maistanut tällaista kunnolla ikääntynyttä, 80 vuotta vanhaa. Tämä lempinimeltään Keltainen leski oli täysin erilaista kuin mikään mitä olin aiemmin maistanut: kuplat ja maku olivat niin pehmeitä suussa.”

Ruotsalainen dekkarikirjailija toimi ennen alanvaihtoa yli 15 vuotta asianajajana

Puolustit asianajajana kovia rikoksia tehneitä henkilöitä. Mitä tämä maailma opetti sinulle?

”Urani alussa ajattelin, että edustamani ihmiset ovat kovia machoja. Kävi ilmi, että he haluavat samaa kuin kaikki muutkin: rauhallisen ja turvallisen elämän. Vaikka he eri syistä ovat ajautuneet rikolliseen maailmaan ja tehneet vakavia rikoksia, jokainen on silti ihminen.

Voisi kuvitella, että tällaisen pahuuden kanssa työskentely rapauttaisi inhimillisyyttä, mutta minulle on käynyt päinvastoin.

Asianajajan työssä ei ole oikotietä onnistumiseen. Tv-sarjoissa etsivä voi saada ihan tyhjästä idean, kuka on murhaaja. Oikeassa elämässä on pakko lukea, lukea, lukea, haastatella ihmisiä ja lukea vielä lisää ennen kuin ehkä löytää vastauksia. Vain kovalla työllä on merkitystä, ei älykkyydellä tai kekseliäisyydellä.”

Mikä sinusta on keskeisintä rikollisuuden ehkäisemisessä?

”Suomen ja Ruotsin lakijärjestelmät ovat samankaltaiset. Suomen rikoslaki on ollut hiukan ankarampi, mutta Ruotsi on alkanut viime vuosina lähestyä sitä. Rangaistuksiakin tarvitaan, mutta pelkkä lakien tiukentaminen ei ole ratkaisu – tällöin rikos on jo tapahtunut.

Lakimiehenä tapasin joitakin asiakkaitani ensimmäisen kerran heidän ollessaan 15-vuotiaita. Silloin he tekivät pikkurikoksia. Vuotta myöhemmin he olivat tehneet hieman vakavampia rikoksia ja 17–18-vuotiaina ampuneet ihmisiä. Tässä vaiheessa kierrettä on vaikea pysäyttää, joten työ pitäisi aloittaa, kun he ovat 12-vuotiaita.

Tärkeintä on hahmottaa, ketkä ovat vaarassa ajautua rikolliseen elämään. Se vaatii tiiviimpää yhteistyötä koulujen, urheiluseurojen, sosiaali- ja terveyspalvelujen, poliisin sekä vanhempien kanssa.

Useilla asiakkaillani oli mielenterveyden haasteita tai neuropsykiatrisia häiriöitä – nämä pitäisi tunnistaa varhain, jotta lapsia voidaan ymmärtää ja auttaa. Esimerkiksi adhd voi olla supervoima, mutta jos nuori kokee, ettei tule ymmärretyksi eikä häntä auteta kanavoimaan energiaansa järkeviin asioihin, voi rikollinen maailma houkutella.

Tanska on onnistunut hillitsemään vakavaa rikollisuutta viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Siellä laki on tiukka, mutta he panostavat myös ennaltaehkäisevään työhön.”

Millainen on suhteesi Suomeen?

”Rakastan Suomea! Minusta Suomi on kuin parempi versio Ruotsista. Tapaamani ihmiset ovat olleet aidosti omia itsejään. Minusta tuntuu, että ruotsalaiset brassailevat ja esittävät enemmän.

Matkustan Suomeen kerran tai pari vuodessa, enimmäkseen Helsinkiin. Olen käynyt myös Turussa ja Rukalla.”

Kerro paras muistosi Suomesta?

”Tammikuussa 2019 olin Rukalla hiihtämässä Nordic Noir -kirjallisuusfestareiden aikaan. Oli niin kylmä, että pystyin hiihtämään vain tunnin kerrallaan. Sitten oli pakko palata sisälle lämmittelemään ennen kuin lähdin taas uudestaan hiihtämään. Mutta se oli tosi hauskaa ja pidin festivaalista.”

Suomessa usein ajatellaan, että Ruotsi pärjää meitä paremmin joka asiassa. Mitä Ruotsissa voitaisiin oppia Suomelta?

”On totta, että vielä seitsemän vuotta sitten Suomen oikeussaleissa todistajat vannoivat valan Jumalan nimeen – vaikka valtaosa väestöstä ei varmaankaan edes usko Jumalaan. Ruotsissa tämä käytäntö päättyi jo vuonna 1976.

Mutta jos olette jäljessä, se on minusta hyvä asia. Aina ei tarvitse kiirehtiä ja kehittää hurjana kaikkea. Joskus kannattaisi ottaa askel taaksepäin ja katsoa, mikä toimii ja mikä ei.

Minusta Suomella ja Ruotsilla on enemmän yhteistä kuin Ruotsilla ja Norjalla tai Tanskalla. Vaikka kielemme ovat hyvin erilaisia, olimmehan satojen vuosien ajan yksi ja sama valtio. Yleisessä mentaliteetissa on jotain samaa. Sitä ei ehkä huomaa Tukholmassa, mutta Pohjois-Ruotsissa, missä isovanhempani elivät, on jotain hyvin samankaltaista kuin Suomessa.”