Max Seeckin elämä ja työura saivat yllättävän käänteen Kroatian-matkalla: ”En silloin tiennyt, että se olisi esikoisdekkarini alku”

Max Seeck työskenteli konsulttina vielä vuonna 2013.

”Sitä aiemmin olin ollut muun muassa pankissa töissä, mutta kipuillut aina oman ammatillisen minäni kanssa. Koin olevani ihan väärässä paikassa ja tiesin, että halusin tehdä jotain muuta. Jotain, mitä kohtaan kokisin intohimoa.

Sitten vanha ystäväni kuoli. Olin tuntenut hänet riparilta asti. Se laittoi ajattelemaan, miten lyhyt elämä on, ja että on pakko tehdä sitä, mistä nauttii.

Lomamatkasta Kroatiaan tuli käänteentekevä sinä samana vuonna. Retki Bosnian puolelle Mostarin kaupunkiin näytti sodan jäljet vielä 20 vuoden jälkeenkin rakennusten seinissä ja paikallisissa ihmisissä. Näin itseni ikäisiä sotaveteraaneja, joilta puuttui raajoja. Tuo matka sai minut kirjoittamaan.

Kirjoitin iltaisin tekstiä hotellimme parvekkeella ja imin pikkusikareita. En silloin vielä tiennyt, että se olisi esikoisdekkarini alku.

Hammurabin enkelit alkaa sillä, että gangsteri istuu hotellin aulassa juomassa gin tonicia ja odottaa. Se gangsteri oli vähän niin kuin minä. Lopulta rentouttavasta lomareissusta perheen kesken tuli yllättäen todella merkittävä matka oman ammatillisen identiteettini juurelle.”

Taiteilijuutta vastaan

”Identiteetin muutos pelotti, mutta minua on myös kehuttu katteettomasti siitä, että olisin ottanut suuren riskin ja hypännyt tyhjän päälle.

Tosiasiassa se ei mennyt niin. Kirjoitin kirjaa iltaisin ja kokeilin, mitä siitä tuli. Riskiä en koe siinä mielessä ottaneeni, mutta annoin intohimon viedä järjen edelle. Uskon, että ihminen ei oikein voi tulla hyväksi sellaisessa työssä, mitä ei oikeasti rakasta.

Tiedän, että kaiken maailman pahuuden keskellä ammatillinen kriisi ei kuulosta välttämättä pahimmalta mahdolliselta, mutta minulle se oli konkreettisesti sitä.

Lapsena halusin kapinoida taiteilijuutta kohtaan. Halusin tehdä jotain säntillistä. Laittaa kravatin aamulla kaulaan ja lähteä töihin.

Lapsena kaikkien kavereideni vanhemmat lähtivät aamulla töihin, mutta meillä oli boheemi meininki: äidilläni Riitalla (Nelimarkka) oli ateljee kotona ja faijalla toimisto. He tekivät kyllä paljon töitä, mutta perheemme oli erilainen.

Olen luonteeltani aina ollut vähän levoton. Jos jokin asia ei kiinnosta, niin riittää, että ikkunan ohi lentää lintu ja keskittymiseni herpaantuu. Toisin on, jos teen jotain, mikä oikeasti tuntuu tärkeältä.

Olin saksalaisessa koulussa aikoinaan siksi, että koko meidän perheemme äitiä lukuun ottamatta kuuluu saksalaiseen seurakuntaan. Se on vain jäänne saksalaisista sukujuurista, joita minulla on isäni puolelta.

Muistan, että joka keskiviikko minun piti mennä saksalaiseen kirkkoon tunniksi. Siellä oli kivaa jengiä ja pappi oli hauska.

Tutustuin porukkaan ja lukion kynnyksellä oli vähän kysymysmerkki, että pääsisinkö sinne. Yksi kaveri sitten sanoi, että tule saksalaiseen kouluun, kun isäsi on saksalainen. Olin oppinut siinä iässä saksan kielen hyvin, joten menin kielikokeeseen ja pidin esitelmän Michael Schumacherista. Lukiossa oli vaikeaa, mutta siitä jäi kieli, joka on nyt auttanut maailmalla kiertäessä.”

Prioriteetit muuttuvat

”Kirjoittaminen on osaltaan toiminut astinlautana elokuviin. Minun ja Joonas Pajusen ohjaama ja käsikirjoittama elokuva vjulkaistaan pian.

Meidän piti tehdä indieleffa, mutta saimme lopulta ihan eri luokan budjetin, kun Solar Films lähti mukaan. Kun Markus Selin luki käsikirjoituksen ja sanoi rakastavansa sitä, uskalsin ajatella, että tästä tulee hyvä.

Meillä on ykkösrivin näyttelijät, jotka saimme itse valita. Leffa oli ehdolla lokakuussa Sitgesin kauhuelokuvafestivaaleilla ja Suomen ensi-ilta on helmikuussa.

Moni asia on mennyt oikein, mutta olemme tehneet paljon töitä. Olen aina sanonut, että kyllä Oscar pitäisi voittaa. Nyt kun minullakin on kaksi omaa pientä poikaa, niin en enää ajattele sillä tavalla tavoitteita.

Vähän kliseisesti elämä menee niin, että asiat ovat tarpeeksi hyvin, kunhan läheiset ovat terveitä. Kaikki muu tulee kuitenkin sen jälkeen.”

Lue myös: Markus Selinin Solar Filmsin menestys on perustunut vahvasti suomalaisiin aiheisiin – Hollywoodin sijaan elokuvaohjaaja valitsi helpomman tien: ”Miksi mä olisin pikkukala siellä?”