Saimi Hoyer aikoo tulevaisuudessakin tehdä rohkeita siirtoja: ”Sain äidiltä perinnöksi elämännälän”
Näyttelijä Soila Komi opetti tyttärelleen, että koskaan ei ole liian myöhäistä oppia uutta tai vaihtaa suuntaa. Saimi Hoyer aikoo tehdä tulevaisuudessakin rohkeita siirtoja, koska huomisesta ei koskaan tiedä.
Saimi Hoyer tunnistaa itsessään paljon edesmenneen äitinsä Soila Komin piirteitä. Joskus peilistä välähtää tuttu ilme.
Heinäkuun kolmantena päivänä Saimi Hoyer istui Hotelli Punkaharjun loungessa keittiömestarin kanssa. Yhtäkkiä hänelle tuli tunne, että hänen on soitettava hoitokotiin, vaikka hän vasta hetki sitten oli ollut sinne yhteydessä. Puhelimeen vastannut hoitaja kertoi, että Saimin äiti Soila Komi oli juuri nukkunut pois 79-vuotiaana.
Tieto ei tullut yllätyksenä, sillä Soilan tila oli heikentynyt viimeisten päivien aikana. Silti uutinen oli Saimille sokki.
Suruviestin kuultuaan Saimi suuntasi voimapaikkaansa metsään. Hän poimi vanamoja, jotka olivat olleet äidin lempikukkia. Hoitokodissa Saimi asetteli vanamot äidin ruumiin päälle. Kun hän palasi hotellille, lippu oli puolitangossa.
Saimin elämässä oli päättynyt kymmenen vuoden jakso, jonka aikana hän jätti hyvästejä Lewyn kappale -muistisairautta sairastavalle äidilleen.
Kotona oli vapaus valita itse
Saimi syntyi vuonna 1974 kahden näyttelijän, Soila Komin ja Jyrki Nousiaisen, perheeseen. Tytärtä vietiin niin Kansallisteatteriin kuin Korkeasaareenkin. Kesäisin mökkeiltiin Punkaharjulla.
Taiteilijaperheessä elämä oli värikästä.
”Tutustuin jo lapsena hyvin erilaisiin ihmisiin. Se on suuri rikkaus.”
Saimin lapsuuden suurin haave oli tulla sirkustaiteilijaksi. Vanhempiensa jalanjäljille hän ei kuitenkaan halunnut lähteä.
”Minusta tuntui siltä, että kaikkien näyttelijöiden kakaroista tuli näyttelijöitä. Halusin löytää oman polkuni.”
Sen Saimi sai tehdä. Vanhemmat eivät koskaan ohjailleet tytärtään tiettyyn suuntaan. Koulu tuli käydä kunnialla loppuun, mutta elämäntehtävän sai valita itse.
Saimi valmistui ylioppilaaksi Sibelius-lukiosta Helsingistä. Sen jälkeen hän opiskeli kirjallisuutta Jyväskylän yliopistossa. Elämän suunta muuttui, kun Saimi oli vaihto-oppilaana Italian Firenzessä vuonna 1995. Valokuvaaja houkutteli nuoren naisen mallinuralle. Hän pääsi catwalkeille Milanosta Pariisiin ja New Yorkista Tokioon ja poseerasi niin Voguessa kuin Marie Clairessakin.
Äiti oli tyttärestään ylpeä. Hän leikkasi talteen Saimista tehdyt lehtijutut ja huokaisi ”minun Saimini!”, kun tytär nousi kansainvälisten muotinäytösten lavoille.
”En ole koskaan kokenut, että minun olisi pitänyt menestyä vanhempieni takia. Oma kunnianhimoni on ajanut minua eteenpäin.”
Näyttelijä Soila Komi antoi tyttärelleen Saimille vahvan naisen mallin. © Saimi Hoyerin kotialbumi
”Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia uutta”
Mallinuran jälkeen Saimi Hoyer on työskennellyt muun muassa toimittajana ja juontajana. Vuonna 2016 hänestä tuli matkailualan yrittäjä ja hotellinjohtaja, kun hän osti silloisen puolisonsa Thomas Hoyerin kanssa hotelli Punkaharjun.
Saimi sai Soilalta vahvan ja toimeliaan naisen mallin.
”Äitini sanoi aina, että koskaan ei ole liian myöhäistä oppia uutta tai vaihtaa suuntaa. Hän teki itsekin vaiherikkaan uran näytellen niin Kansallisteatterissa kuin televisiosarjoissakin.”
Ole oma itsesi. Tämän lauseen Saimi kuuli kotona lukuisia kertoja.
”Äidin neuvo tarkoittaa myös omista rajoistaan huolehtimista. Jokaiseen pyyntöön ei tarvitse suostua, vaan on osattava sanoa myös ei. Siinä olen kehittynyt iän myötä.”
Toinen Soilan usein viljelemä elämänohje oli ”kysyvä ei tieltä eksy”. Myös tätä viisautta Saimi on noudattanut, sillä elämä on hänestä ennen kaikkea yhteistyötä.
Tahtonaisessa Soilassa oli myös paljon herkkyyttä ja empatiakykyä. Soila kannusti nuoria kollegoitaan urallaan eteenpäin ja otti heitä siipiensä suojaan. Saimi toivoo, että hän voi tehdä omassa työssään samaa.
Vahvuudessa on myös kääntöpuolensa. Joskus se menee Saimilla överiksi.
”Minun ei ole helppo hellittää. Saatan paiskia töitä jaksamiseni äärirajalla. Moni ystävä on huomauttanut minulle, että joskus saa levätäkin.”
Kun mieli ei osaa pysähtyä, keho painaa jarrua. Näin kävi Saimille, kun hän sairastui rajuun koronaan ja joutui viikoksi sairaalaan syyskuussa. Saimi sairastaa harvinaista IgG-vasta-ainepuutostautia, joka heikentää vastustuskykyä.
Tällä kertaa Saimi on ottanut aikaa toipumiselle.
”Yritän oppia pysähtymään ennen kuin minut pysäytetään.”
Saimin tekisi vielä mieli kertoa äidilleen, että ”kasvatit minusta ihan hyvän tyypin.” © Saimi Hoyerin kotialbumi
Tulistuminen oli sallittua
Muista kiittää, pyydä anteeksi ja ole rohkea. Tällaisia asioita Soila opetti tyttärelleen. Oli myös eräs toinen tärkeä neuvo: pese meikit joka ilta.
”Äitini sanoi, että jos ei kykene pesemään meikkejä pois päivän päätteeksi, on syytä olla huolissaan. Olen noudattanut tätä kehotusta aina, myös äidin kuolinpäivän iltana.”
Saimi tunnistaa itsessään paljon äitinsä piirteitä. Hän viikkaa pyykkinsä yhtä säntillisesti kuin Soila. Joskus peilistä välähtää tuttu ilme.
Erojakin löytyy.
”Olen leväperäisempi ja boheemimpi kuin äitini. Ennen muistisairauttaan äiti ei koskaan unohtanut mitään.”
Erilaisista tavoista hoitaa asioita tuli parivaljakon välille toisinaan yhteenottoja. Äidin mielestä tyttären olisi pitänyt olla huolellisempi. Etenkin Saimin teiniaikoina äiti piti tiukkaa jöötä.
”Kun tulistuimme toisillemme, se oli rajua menoa. Ääntä korotettiin reippaasti ja sanailu oli kiivasta.”
Yhteenotot sammuivat yhtä nopeasti kuin ne olivat ryöpsähtäneetkin. Perheessä kukaan ei jäänyt mököttämään.
”Kyky riidellä kertoo rakkaudesta. Meillä oli niin turvalliset välit, että uskalsimme näyttää kaikki tunteemme. Riitojen jälkeen pyydettiin anteeksi ja sovittiin.”
Ikävä viiltää
Kun Saimi Hoyer ajattelee Soilaa, suurin tunne on rakkaus. Äiti kulkee Saimin ajatuksissa sieniretkillä ja täyteläisten työpäivien tunneissa.
”Jos voisin sanoa vielä äidilleni jotain, kiittäisin häntä yhä enemmän. Kertoisin, että kasvatit minusta ihan hyvän tyypin.”
Välillä suru on lempeämpää, toisina päivinä ikävä viiltää. Saimi suree myös sitä, että Soila ei ehtinyt toteuttaa kaikkia haaveitaan. Äidillä oli ajatus matkustella ja viettää eläkepäiviä Saimin poikien Kasparin ja Hektorin kanssa. Juuri ennen Soilan uran päättymistä alkanut muistisairaus sotki suunnitelmat.
Saimi on onnellinen siitä, että hänen lapsuudenperheessään oli läheiset välit, myös vanhempien avioeron jälkeen.
”Vanhempani säilyivät hyvinä ystävinä äitini poismenoon asti.”
Oravalan mökki oli rakas myös Saimin äidille Soilalle. Mökki herättää vielä Saimissa liian voimakkaita tunteita, mutta ensi keväänä hän aikoo mennä mökille yksin yöksi. © Harri Mäenpää
Tunteiden Oravalassa äiti on mukana
Saimilla on sormessaan äidin kihlasormus. Kaulassa roikkuu perintöriipus. Myös vihreä lasirasia, jossa Soila säilytti lontoonlakuja Kansallisteatterin pukuhuoneessaan, on Saimille rakas.
Ihan kaikkia muistoja Saimi ei ole vielä valmis kohtaamaan. Oravalan mökki Punkaharjulla herättää liian voimakkaita tunteita. Jo pelkästään mökin pihalla liikkuessa Saimista tuntuu siltä, kuin äiti kulkisi siellä hänen kanssaan.
”Ensi keväänä aion mennä yksin mökkiin nukkumaan. Oravala, jossa vietin kaikki lapsuudenkesäni, on elämäni rakkain paikka.”
Saimi uskoo siihen, että me ihmiset teemme tällä pallolla monia kierroksia. Synnymme uudelleen niin pitkään, kunnes olemme oppineet läksymme. Hän pitää sekä edesmennyttä äitiään että itseään enemmän vanhana kuin nuorena sieluna.
”Polulleni on sattunut joitakin ihmisiä, jotka ovat todennäköisesti viimeisellä kierroksellaan maanpäällä. Olen oppinut heiltä valtavasti.”
Uskonasiat olivat tärkeitä myös Soilalle. Kirkossa käytiin silloin tällöin, ja ajattelua leimasi avarakatseisuus.
”Minun näkökulmastani nykyinen suvaitsevaisuuskeskustelu tuntuu hieman hassulta. Kasvoin siihen, että ilman muuta jokainen ihminen on samanarvoinen.”
Kun Saimi katsoo taaksepäin, hän tuntee kiitollisuutta.
”Minusta tuntuu siltä, kuin olisin saanut elää kymmenen ihmisen elämän 48 vuodessa. Vaikka kuolisin huomenna, olen saanut jo valtavasti.”
Saimi ei tiedä, mitä voisi elämältä enää pyytää.
”Ehkä joku suuri rakkaus voisi vielä tulla. Se olisi ihan mieletöntä.”
Kirkkain perintö kantaa
Soila siunattiin viimeiselle matkalleen Punkaharjun kirkossa. Elokuun päivä oli kesän kuumin. Hautajaisvieraiden hiki valui norona. Se sopi tunnelmaan.
”Äiti vihasi kylmää niin kuin minäkin”, Saimi sanoo.
Hautajaisten jälkeen muistotilaisuutta vietettiin Hotelli Punkaharjussa. Paikalle oli kokoontunut suuri joukko Soilan ystäviä. Muisteltiin, pidettiin puheita, kerrottiin tarinoita, lausuttiin runoja ja laulettiin. Aluksi itkettiin. Loppuillasta silmät kostuivat ilon kyynelistä.
”Olin ajatellut, että hautajaiset ovat raskaat. Toisin kävi. Päivä oli pikemminkin yhteisöllinen juhla.”
Saimi oli saanut kokea saman yhteisöllisyyden heti Soilan kuoleman jälkeen. Saimin läheisiä ystäviä oli saapunut hotellille avuksi, seuraksi ja viemään metsään kävelylle.
”Olen selvinnyt läheisteni ansiosta. Minusta on pidetty hyvää huolta”, Saimi kertoo.
Hän on edelleen tekemisissä monien Soilalle tärkeiden ihmisten kanssa. Näyttelijä ja imitaattori Jukka Puotila, joka oli Soilan läheinen ystävä, on tulossa Hotelli Punkaharjuun esiintymään.
”Olen kiitollinen ihmisistä, joihin olen äitini kautta tutustunut. Hän näytti minulle, miten tärkeää on vaalia ihmissuhteita.”
Hyvien ihmisten lisäksi Saimi sai äidiltään jotain yhtä korvaamatonta.
”Sain äidiltäni perinnöksi elämännälän. Haluan elää täysillä ja toteuttaa unelmani nyt, sillä huomisesta ei koskaan tiedä.”
Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 12/22.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti