Jorma Uotinen on ollut erikoisuudentavoittelija nuoresta saakka: ”Rohkeus on häpeän voittamista”
Tanssija ja koreografi Jorma Uotinen, 68, on tehnyt elämässään monia rohkeita valintoja. Rohkeus ulottuu jopa kuolemaan asti.
”Rohkeus on omana itsenä olemista. Vuosi vuodelta se on muuttunut minulle helpommaksi.”
Mustat housut ja ruutukuvioinen takki. 18-vuotias Jorma Uotinen oli pukeutunut parhaimpiinsa, kun hän jonotti ystäviensä kanssa ravintolaan Porissa vuonna 1968.
Näyttelijöistä koostuvan seurueen muut jäsenet astelivat sisään ravintolaan, mutta Uotisen kohdalla portsari nosti käden pystyyn.
”Tänne ei ole asiaa tivolitakissa”, hän sanoi ja viittilöi nuorukaista poistumaan jonosta.
Uotinen on ollut nuoresta miehestä lähtien pukeutumisessaan erikoisuudentavoittelija.
Hän on halunnut sekä toteuttaa itseään että herättää huomiota. Kun muut koulukaverit käyttivät harmaita teryleenihousuja, Uotinen verhoutui väreihin.
Hän kiittää nuoruuden tyylistä edesmennyttä ompelijaäitiään.
”Äiti toteutti vaatetoiveeni. Kun halusin kaksirivisen tyköistuvan samettitakin, samanlaisen kuin Mick Jaggerilla, äiti ompeli sellaisen minulle.”
Uotinen oli omantienkulkija jo lapsena. Pukeutumisen lisäksi hänellä oli tarkka visio siitä, mitä hän halusi tehdä – eikä hän pelännyt ottaa askelia kohti unelmaansa.
Kouluikäinen Uotinen osallistui teatteriin, runonlausuntakilpailuihin ja tanssitunneille, sillä veri veti esiintymään. 12-vuotiaana Uotinen halusi iskelmälaulukilpailuihin.
”Menin soittamaan lähistöllä asuneen laulajalegendan Eino Grönin ovikelloa, sillä hän oli yksi Porissa pidettävien iskelmälaulukilpailujen tuomareista. Eino sanoi, että minun on hyvä kasvaa vielä kotona muutama vuosi.”
Siitä seitsemän vuoden kuluttua Uotinen sairastui. Maailmankuva kirkastui, samoin ammatinvalinta.
Jorma rakastaa hattuja. Hänellä on noin 30 hatun kokoelma. Tämä on ostettu konserttimatkalta Berliinistä. Tommi Tuomi / Otavamedia
Omantienkulkija
Taiteilijaprofessori Jorma Uotinen on seurannut intohimoaan tanssin, laulun ja koreografioiden tekemisessä raja-aitoja pelkäämättä. Hän on ehtinyt toimia muun muassa Suomen Kansallisbaletin johtajana, tanssinut Pariisin maailmankuulussa oopperassa ja saanut useita suomalaisia ja kansainvälisiä palkintoja. Uotinen on myös luonut uraa laulajana, ja tullut viime aikoina tutuksi Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman sanavalmiina tuomarina.
Uotiselle on ollut aina selvää, että elämässä kuuluu toteuttaa itseään.
”Minusta on hassua, jos ihmisen valinnoista tai ulkoisista ominaisuuksista puhutaan rohkeutena. Rohkeus ei tarkoita sitä, että käyttää erikoista hattua tai pukeutuu värikkäisiin silmälaseihin.”
Uotiselle rohkeus tarkoittaa esimerkiksi voimaa, joka saa nousemaan näyttämölle yleisön eteen omana itsenään, vaikka pelottaa.
”Rohkeus on häpeän voittamista.”
Oma identiteetti
Uran lisäksi Jorma Uotinen on kuunnellut sydäntään myös yksityiselämässään. Hän kertoi olevansa biseksuaali ja eli avoimesti miehen kanssa jo silloin, kun homoseksuaalisuus oli vielä Suomessa rikos.
Uotinen oivalsi kouluaikana, että voi ihastua sekä naisiin että miehiin.
”Rakastun aina ihmiseen, yksilöön. Sukupuolella on silti merkitystä. Jo fyysisesti mies ja nainen ovat niin erilaisia.”
Uotinen pitää itseään onnekkaana, sillä hän ei ole joutunut käymään suuria kriisejä läpi löytääkseen omaa identiteettiään. Hänen äitinsä oli avarakatseinen nainen, joka antoi poikansa olla juuri sitä, mitä hän oli.
”Naapurin naiset tulivat äidin luo kertomaan eräänä päivänä, että poikasi on homo. Tämä tapahtui ennen kuin minulla oli ainuttakaan seksuaalista kokemusta. Äiti sanoi vain tyynesti, että jos rouvat lähtisivät nyt kotiin.”
Uotinen törmäsi ihmisten ennakkoluuloihin myös silloin, kun hän alkoi seurustella meikkitaiteilija ja laulaja Helena Lindgrenin kanssa.
Vuonna 1981 Uotinen oli tavannut lyhytelokuvan kuvauksissa naisen, jota ei saanut mielestään. Naisella oli pikimusta tukka, maidonvaalea iho, taivaansiniset silmät ja kirkkaanpunaiset huulet. Kun rakkaus roihahti parin välille, ihmiset kävivät sanomassa Helenalle, että tiedäthän, että Uotinen on homo.
”Helena vastasi heille, että minun kanssani hän ei ole homo.”
Lähes 20 vuotta kestänyt avoliitto Helenan kanssa päättyi eroon 1998. Parisuhteesta jäi jäljelle syvä ystävyys.
”Sanon Helenaa elinkautisystäväkseni. Olemme tekemisissä toistemme kanssa edelleen lähes päivittäin.”
Uotinen pitää itseään onnekkaana, sillä hän ei ole joutunut käymään suuria kriisejä läpi löytääkseen omaa identiteettiään. Tommi Tuomi / Otavamedia
Rakastaminen on rohkeaa
Rakastaminen on Uotisen mielestä ylipäätään rohkeaa, rakkauden kohteen sukupuolesta riippumatta.
”Vaatii rohkeutta päästää kontrollista irti ja antaa tunteille valta.”
Jos Uotinen saisi antaa yhden neuvon nuorelle itselleen, hän sanoisi, että puhu rohkeammin tunteistasi.
”Olen ollut ja olen edelleen arka parisuhdeasioissa. Tunteista puhuminen ei ole minulle helppoa.”
Sinkkuna elävä Uotinen ei haaveile pysyvästä parisuhteesta. Ei hän tosin työntäisi rakkautta poiskaan, jos sellainen tulisi vastaan. Parisuhteen alkaminen vaatisi molemminpuolista vahvaa tunnelatausta.
Tietyt rajat Uotinen pitäisi parisuhteessakin. Omaa rauhaa rakastava taiteilija ei haluaisi enää muuttaa asumaan kenenkään kanssa saman katon alle.
Uotinen pitää rohkeina ihmisiä, jotka uskaltavat mennä ravintolassa tekemään tuttavuutta vieraiden kanssa.
”En osaa lähestyä tuntematonta ihmistä. En ole varmaan vuosikymmeneen enää käynyt ulkona seuran toivossa. Ylipäätään kepeän keskustelun aloittaminen on minulle vaikeaa.
En ole se henkilö, joka alkaa jutustella tuntemattoman ihmisen kanssa junassa tai hississä.”
Rohkeuden suunnannäyttäjät
Ihmiset, jotka uskaltavat toteuttaa elämässä omaa kutsumustaan. Heitä Uotinen ihailee.
Yksi hänen idoleistaan on ranskalainen muotialan uranuurtaja Coco Chanel, joka ponnisti köyhästä suvusta muotimaailman huipulle.
Uotinen katsoo ylöspäin myös yrittäjänä ja liike-elämän vaikuttajana tunnettua Lenita Airistoa.
”Ihailen monia poikkeusihmisiä, jotka elävät normeista piittaamatta. Lenita uskaltaa välillä provosoivasti ja rääväsuisestikin pamauttaa meille asioita mietittäviksi. Se vaatii rohkeutta.”
Jorma Uotisen mielestä elämän ei kuulukaan olla helppoa. ”Ei elämä ole mitään lomaa!” Tommi Tuomi / Otavamedia
Tärkein rohkeuden suunnannäyttäjä on Uotiselle ollut hänen oma äitinsä. Äiti jäi 26-vuotiaana leskeksi ja kahden lapsen yksinhuoltajaksi. Hän omistautui puolison kuoleman jälkeen lapsillensa. Äiti puki, pesi, ruokki ja huolehti siitä, että lapset kouluttautuvat.
Aikuisena Uotinen sai kuulla äidiltään, että puolison kuoleman jälkeen hänelle oli ehdotettu lapsien antamista adoptioon. Lapsille oli povattu hyvää elämää adoptioperheessä Sveitsissä.
”Olen äidilleni kiitollinen siitä, että hän piti meidät. Hänellä oli rohkeutta tulla toimeen vaikeassa elämäntilanteessa ja kohdata elämä sellaisena, kun se eteen annettiin.”
Elämä paranee iän myötä
Elämään luottavalla Uotisella on ollut myös epäuskon hetkiä. Uotinen oli 52-vuotias, kun hänen työnsä Kansallisbaletin johtajana loppui. Samoihin aikoihin päättyi pitkä suhde avopuoliso Helena Lindgrenin kanssa. Uotinen oli muutaman vuoden itseltään hukassa.
Tyhjä koti tuntui oudolta.
”Samaan aikaan jouduin miettimään, tarvitaanko minua enää tämän ikäisenä työelämässä. Pohdin, kelpaanko mihinkään.”
Uotinen työllistyi johtamaan Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalia, ja elämä asettui muutenkin uomiinsa. Sen jälkeen ikäpohdinnat eivät ole enää painaneet Uotista. Hän täyttää kahden vuoden kuluttua 70 vuotta.
”Ihminen on aina oikean ikäinen. En haikaile menneiden vuosien perään, enkä ajattele, että minun pitäisi tanssia niin kuin olen 50 vuotta sitten tanssinut.”
Uotisen mielestä iän myötä elämä paranee, koska ihminen tuntee itsensä paremmin. Kun tietää, mitä haluaa ja on selvillä siitä, miten erilaisissa tilanteissa reagoi, elämä muuttuu helpommaksi.
”Rohkeus on omana itsenä olemista. Vuosi vuodelta se on muuttunut minulle helpommaksi.”
”Ihminen on aina oikean ikäinen. En haikaile menneiden vuosien perään.” Tommi Tuomi / Otavamedia
Kova elämänhalu
Suurin Uotisen maailmankatsomusta ravistellut asia oli vakava sairastuminen 19-vuotiaana. Hän sairastui Guillain-Barrén oireyhtymään, joka vei häneltä puhe- ja liikuntakyvyn useiksi viikoiksi.
Uotinen on kiitollinen viisaasta lääkäristä, joka sanoi jo ennen diagnoosin kertomista, että tästä voi toipua kokonaan. Nuorukaisessa heräsi ennennäkemättömän kova elämänhalu.
Sairaalavuoteessa maatessaan Uotinen päätti, että jos hän tästä selviää, hänestä tulee tanssija. Hän teki tunnollisesti fysioterapeutin harjoitteita ja opetteli kävelemään uudestaan. Vaikka pelko hiipi välillä mieleen, Uotinen ei antanut periksi. Sairaus opetti hänelle, että elämässä on aina katsottava eteenpäin.
”Sairastuminen ja liikuntakyvyn menettäminen nuorena veivät minulta kuolemanpelon. En edelleenkään pelkää kuolemaa. Se on elämän harvoja tasapuolisia asioita, joka tulee joskus jokaisen kohdalle.”
Kuolema ei pelota Uotista, mutta ikääntymisen mukanaan tuoma rapistuminen ja mahdolliset sairaudet mietityttävät. Uotinen toivoo, että hän pystyy vanhana elämään mahdollisimman pitkään omassa kodissaan.
”Haluan pysyä kotonani niin kauan kuin pystyn peseytymään, käymään kaupassa ja paistamaan kaksi kananmunaa.”
Pelottavinta Uotisen mielestä olisi joutua oman rapistuvan kehonsa vangiksi sairaalasänkyyn.
Yhtä pelottavaa olisi, jos järjen valo sammuisi.
Vakavien sairauksien varalta Uotisella on selvä suunnitelma. Jos hän sairastuu parantumattomasti ja elämä muuttuu kärsimykseksi, hän matkustaa Sveitsiin ja pyytää itselleen eutanasian. Hänen surukseen se ei ole vielä Suomessa mahdollista.
Rohkeus elää vaihtuu aikanaan rohkeudeksi kuolla.
Juttu on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 4/19
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti