Triathlonisti Kaisa Lehtonen vie harjoittelun äärirajoille - Tavoitteena Havaijin Ironmanin voitto
Triathlonisti Kaisa Lehtonen vie harjoitukset kivun äärirajoille. Hänellä on vain yksi päämäärä: Havaijin Ironmanin, lajin legendaarisimman kilpailun voitto.
Kaisa Lehtonen aloitti urheilu-uransa uimarina. Siksi onkin hiukan erikoista, että uinti on triathlonissa hänen heikoin lajinsa. ”Olen täysin lahjaton uimari. Kaikki kehitys, mitä siinä lajissa on tullut, on todella raa’an työn tulosta.”
Kaisa Lehtonen, 35, itkee. Samalla hän polkee pyörää huoneen nurkassa rullien päällä. Hän ei itke siksi, että johonkin sattuisi tai että jotakin surullista olisi tapahtunut. Hän vain itkee.
Lehtonen on yksi maailman parhaista triathlonisteista. Hän pääsi viime vuonna ensi kertaa mukaan Havaijin Ironmaniin ja oli heti upeasti viides.
Lokakuussa 2015 Lehtonen alitti Barcelonassa ensimmäisenä suomalaisnaisena legendaarisen yhdeksän tunnin rajapyykin ajallaan 8.48.40.
Hämmästyttävää Barcelonan kovassa loppuajassa oli se, että kisa oli hänen ensimmäinen täyden matkan triathloninsa. Lähes neljän kilometrin uintiin kului aikaa 53.22., 180 kilometrin pyöräilyyn 4.46.41 ja sen päälle maratonin juoksemiseen 3.05.54.
Kun hentoisen Lehtosen äärimmäisiä urheilusuorituksia katsoo, tekisi mieli mennä väliin ja valvoa, ettei pieni nainen murene palasiksi.
Mikä saa ihmisen harrastamaan näin äärimmäistä urheilulajia?
”Tämä on hullu laji, arkitreenistä on pakko nauttia, glamouria tästä lajista ei nimittäin löydy. Haen koko ajan vielä parempaa fiilistä ja täydellisyyttä”, Lehtonen kertoo iloinen hymy kasvoillaan.
Isojen muutosten vuosi
Kaisa Lehtosen leposyke on 26 ja hapenottotestien lukemat sellaisia, joihin harva naisurheilija pystyy. Hän on fyysisiltä lähtökohdiltaan täydellinen kestävyysurheilija.
Lehtosen normaali harjoitusmäärä on 25 tuntia viikossa, kerran hän harjoitteli etelänleirillä 38 tuntia viikossa. Siis saman verran kuin me muut teemme ”oikeita” töitä viikossa.
Nyt harjoitteluun on tullut muutos. Lehtosta 18 vuotta valmentanut Paul Sjöholm hyppäsi sivuun, ja vetovastuun otti yhdysvaltalainen lajilegenda Siri Lindley.
”Halusin etsiä vielä sitä viimeistä pientä napsua harjoitteluun ja jotakin uutta. Siri painottaa enemmän tehoharjoituksia, määrät ovat nyt vähentyneet.”
Toinenkin iso asia Lehtosen harjoittelussa on muuttunut. Ennen hän leireili ulkomailla verrattain vähän, mutta nyt kaikki on toisin.
”Minusta oli Helsingin Sanomissa juttu, ja sen jälkeen eräs ihana eläkeläismies Helsingin Vuosaaresta otti yhteyttä ja kertoi, että häneltä löytyisi kämppä Espanjasta. Hienoa nähdä, että Suomessa on edelleen näin mahtavia ihmisiä. Asumme nyt avomieheni Markus Salin kanssa siellä täydellisissä harjoitusoloissa.”
Markus on Kaisa Lehtosen manageri, asioidenhoitaja ja samalla myös kodinhoitaja. Hän kiertää Kaisan mukana koko ajan.
”Tämä ei onnistuisi ilman häntä missään nimessä, tuki on äärimmäisen tärkeä. Markus hoitaa lähes kaiken, itse keskityn vain treenaamiseen.”
Talous veitsenterällä
Kaisa Lehtonen on opiskellut urheilun ohessa elintarviketieteiden maisteriksi. Alan töitä hän ei ole tehnyt. Ja kun avopuolisokin kiertää mukana, on pakko kysyä, millä huipputriathlonisti elää.
”Minulla on laaja yhteistyökumppaniverkosto. Viime vuosi oli taloudellisesti ookoo, koska kaikki kisat menivät ihan nappiin. Havaijin voittaja saa 250 000 euroa, Championship-tason kilpailun voitosta tulee 30 000 euroa”, Lehtonen paljastaa.
Viime kaudella hän nappasi Etelä-Afrikassa Championship-kilpailun voiton. Silti Lehtonen muistuttaa, että urheileminen on taloudellisesti taiteilua veitsenterällä.
”Jos tulee loukkaantumisia tai epäonnistumisia kisoissa, äkkiä ollaan tyhjän päällä. Tämä on erittäin kovaa riskibisnestä.”
Lehtosen polvesta katkesivat nivelsiteet 2009. Kirurgi sanoi leikkauksen jälkeen, ettei tiedä, kestääkö polvi enää koskaan juoksua. Lehtonen meni shokkiin ja häneen pumpattiin rauhoittavia. Puolen vuoden kuluttua hän juoksi jälleen. © Tommi Tuomi
Itkua ja intohimoa
Kaisa Lehtonen urheilee intohimosta lajiin. Hän suhtautuu urheiluun vahvoin tuntein. Sekä itku että nauru ovat herkässä – kuten alussa kuvaillussa pyöräharjoituksessa.
”Aloin itkeä, koska toivoin, että se kolmen tunnin harjoitus pienessä huoneessa loppuisi jo. Lähes aina harjoittelen hymy huulilla, rakastan sitä tunnetta.”
Kun Lehtonen oli siirtymässä viime vuonna Etelä-Afrikan Ironmanin kisapaikalle, hän alkoi itkeä. Mielen valtasi tunne, ettei hän selviä maaliin ja että kaikki ovat paljon parempia kuin hän. Itseluottamus humahti nollaan ja purkautui kyynelinä. Markus rauhoitti Kaisan.
Seuraavat kyyneleet tulivat kymmenisen tuntia myöhemmin, kun Lehtonen ylitti maalilinjan voittajana varmistaen samalla paikkansa Havaijille.
”Tunteellisuus on minulle tärkeä keino käsitellä asioita, ei urheilija saa padota tunteita sisäänsä. Olen kiltti tyttö, mutta treeneissä ja kilpailuissa olen ihan kamala ihminen, tulee angstia ja rumia sanoja, joita ei koskaan tule siviilissä.”
Koska sekä harjoitukset että kilpailut ovat pitkiä, niiden aikana ehtii miettiä monenlaisia asioita. Lehtosen mukaan päässä liikkuu lähinnä mustaa ja tyhjää.
”Joskus kisoissa aivot lähtevät täysin pellolle. Se johtaa joskus siihen, että vedän liikaa fiiliksellä, jolloin vauhdinjaosta tulee ihan älytön. Esimerkiksi Havaijilla se lähti ihan lapasesta. Mutta on iso voimavara, kun pystyy menemään kilpailussa siinä järjettömyyden moodissa. Se mahdollistaa urheilemisen valtavissa kiputiloissakin.”
Legendaarinen Havaiji
Kaisa Lehtonen sanoo, että Havaijin Ironman laavakenttien ympäröimässä pätsissä oli maineensa veroinen.
”Se kihinä ja ilmassa väreilevä lataus siellä Konan kylässä oli ihan mieletön, kun 2 000 ihmistä valmistautui omaan suoritukseen. Odotin vielä äärimmäisempää kokemusta, ei se kuumuus niin paha ollutkaan”, Lehtonen kuvailee.
Kun viime vuonna oli kerättävä pisteitä kilpailuun päästäkseen, nyt Lehtosen paikka Havaijille on jo varma. Havaijin Ironman on lajin ammattilaisten MM-kilpailu.
Huhtikuun alussa hän menee jälleen Etelä-Afrikan Ironmaniin, mutta harjoittelussa tähdätään vain yhteen asiaan.
”Koko tämän vuoden harjoittelu tähtää siihen, että olisin Havaijilla parhaassa kunnossa.”
Kun jo ensimmäinen yritys toi viidennen sijan, on selvää, että tavoitteet ovat korkealla.
”Tänä vuonna palkintopallilla ja vuonna 2018 voitto. Meillä on vakaa päätös siitä, että tämä perheyritys painaa ihan täysillä kaksi vuotta. Sen jälkeen katsotaan uudestaan tilannetta.”
Kivusta nautintoon
Kaisa Lehtosen aivot pyrkivät blokkaamaan kivun pois kilpailusuorituksen aikana – ja onnistuvat siinä liiankin hyvin.
”Kestän kisoissa ihan älyttömästi kipua. Olen kisannut olympiamatkaa murtuneella jalalla, enkä edes huomannut koko asiaa. Kisan jälkeen pyörryin ja huomasin herättyäni, että jalka on ihan sininen. Sitä ei vain siinä tilassa huomaa.”
Toisin on kotioloissa.
”Kun en urheile, kipukynnykseni on aivan nolla. Markus aina nauraa, että itken kuin pikkulapsi, kun mulla on 37 astetta kuumetta. Ja hieronnassa kestän todella huonosti kipua.”
Havaijin jälkeen Lehtosen kroppaa kolotti kokonaisvaltaisesti. Jokainen lihas oli kuin mankelin läpi vedetty. Jo viikon kuluttua hän tunsi olonsa niin hyväksi, että ajatteli lähteä treenaamaan. Mutta jälleen kerran aivot huijasivat häntä.
”Ajattelin juosta vähän matolla. Oli hiukan tukkoista, mutta lisäsin vauhtia. Meni minuutti ja pyörryin. Menee puolitoista kuukautta ennen kuin kroppa palautuu täystriathlonista. Pari päivää kisan jälkeen tulee sellainen olo, että eihän se tuntunut missään, miksi en mennyt kovempaa. Romahdus tulee myöhemmin.”
”Kestän kisoissa ihan älyttömästi kipua. Olen kisannut olympiamatkaa murtuneella jalalla, enkä edes huomannut koko asiaa.” © Tommi Tuomi/Otavamedia
Onko Kaisa Lehtonen liian itsekäs?
Huippu-urheilijan on pakko olla itsekäs. Kaisa Lehtonen on joutunut painimaan asian kanssa.
”Olen taistellut ihan hirveästi henkisesti, että onko se oikein, kun vien muilta ihmisiltä aikaa ja olen itsekäs voidakseni toteuttaa omaa intohimoani. Minä en ole sitä asiaa pystynyt käsittelemään. Enkä tiedä pystynkö ikinä.”
Vaikka urheileminen täyttää koko elämän, Lehtosella on aivan tavallisiakin tulevaisuuden haaveita.
”Haaveilen perheen perustamisesta ja työstä nuorten ja lasten liikunnan parissa, jolloin voisin hyödyntää ravitsemustieteilijän koulutustani.”
Kaisa Lehtonen on hämmästyttävän kova urheilija järjettömän kovassa lajissa, ehkä maailman kovimmassa. Silti hän saa kävellä Helsingin katuja täysin rauhassa. Kukaan ei tule pysäyttämään fanikuvaa tai nimikirjoitusta varten. Häntä ei tunnisteta.
Jos Suomessa olisi yhtä kovan tason kestävyysjuoksija, hän olisi kansallissankari, jolla riittäisi selkään taputtajia ja hännystelijöitä jonoksi asti.
Ehkä tilanne muuttuu, jos Lehtonen voittaa Havaijin Ironmanin.
Lue myös:
Näin syö triathlonisti Kaisa Lehtonen