Muusikko-näyttelijä Eeva-Leena Pokelan parisuhde alkoi kukoistaa, kun kaksi suorittajaa ryhtyi hölläämään: ”Rakkaudellekin on nyt enemmän aikaa – tämä on uusi, ihana elämänvaihe”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Eeva-Leena Pokela
Tuore professori Eeva-Leena Pokela ei aio olla toimeton eläkkeellä. ”Innostun jokaisesta päivästä ja odotan, että mitähän tänään tapahtuu.” © Tommi Tuomi / Otavamedia
Mitä tapahtuu, kun kaksi suorittajaa höllää työntekoa? He menevät naimisiin. Marraskuussa eläkkeelle jääneellä Eeva-Leena Pokelalla on nyt elämänvaihe, jossa on aikaa rytmimusiikille ja tuoreelle aviomiehelle.

Vielä pari kuukautta sitten Eeva-Leena Pokelan, 64, herätyskello soi aamukuudelta. Hän halusi ehtiä kahdeksalta Erottajalla alkavaan jumppaan, ennen kuin aloitti työpäivänsä Sibelius-Akatemiassa.

”Olen ikiliikkuja. Liikunta pitää vireänä ja antaa energiaa. Se on myös selviytymiskeino. Tulen toimeen itseni kanssa huomattavasti paremmin, kun lähden ulos raittiiseen ilmaan.”

Mahdollisuuksia liikuntaan on nyt aiempaa enemmän, mutta enää sitä varten ei tarvitse herätä aikaisin. Eeva-Leena jäi marraskuussa eläkkeelle Taideyliopiston Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen lehtorin virasta.

Aikaa on myös lapsenlapsille. Ja rakkaudelle.

Suunta vaihtuu

Eeva-Leenasta tuli suomalaisten rakastama lapsitähti, vaikka oikeastaan hän halusi vain kulkea kansanmusiikin ja kanteleen taitajina keikkailleiden vanhempiensa Marjatta ja Martti Pokelan mukana.

Ensimmäisen kerran hän esiintyi neljävuotiaana ja lauloi radiossa kuusivuotiaana.

Vanhemmat antoivat taiteilijanimen Eveliina suojellakseen häntä julkisuudelta. Radiossa se tepsi, mutta televisio teki hänestä kaikkien tunteman.

Pelimannisukujen perheessä musisoitiin ja laulettiin paljon. Kansanmusiikki oli kasvuympäristö, mutta klassinen musiikki ja pianonsoitto alkoivat kiinnostaa Eeva-Leenaa. Sibelius-Akatemian nuorisokoulutus alkoi 9-vuotiaana.

13-vuotiaana Eeva-Leena ilmoitti vanhemmilleen lopettavansa keikkailun.

”Heitin lettinauhat nurkkaan ja leikkasin hiukseni lyhyiksi. Leikin Mary Quantia ja Twiggyä.”

Musiikkia hän ei hylännyt. Toinen rakkaus oli tanssi. 14-vuotiaana hän meni Svenska Teaterniin tanssijaksi salaa vanhemmiltaan.

”Koulu ei maistunut, koska keskityin musiikkiin ja tanssiin. Opiskelin lukion toisen luokan yksityisesti poissaolojen vuoksi. Lopulta sain lukion läpi yhtä aikaa luokkatovereiden kanssa.”

Tähtäimessä oli liikunnanopettajan ammatti, mutta ylioppilaskeväänä suunnitelma vaihtui. Eeva-Leena pääsi Sibelius-Akatemiaan.

”Olin rakastunut tulevaan aviomieheeni, ja musiikin opiskelu kiehtoi.”

Eeva-Leenasta piti tulla konserttipianisti. Ura kariutui, kun hän kaatui laskettelurinteessä parikymppisenä.

”Vasemman käden peukalo meni tuusan nuuskaksi. Se parsittiin kasaan, mutta kuntoutuminen vei kauan.”

Hän siirtyi opiskelemaan musiikkikasvatusta. Ratkaisu oli oikea.

”Löysin yhteisöllisyyden ja opettajuuden. Olen sosiaalimuusikko. Minulle tuottaa eniten nautintoa olla ja musisoida muiden kanssa.”

Eeva-Leena Pokela

Taiteilijanimen Eveliina saanut Eeva-Leena kuuntelee isänsä, kanteletaiteilija Martti Pokelan musisiointia vuonna 1962. Antti Taskinen / OM-arkisto

Vapaus koittaa

Vuosikymmenten ajan Eeva-Leenan elämää rytmitti syyskuussa alkanut ja toukokuussa päättynyt lukujärjestys.

Vasta kun päivätyö marraskuun alussa päättyi, Eeva-Leena huomasi, kuinka kuluttavaa lehtoraatin hoitaminen oli ollut.

”Aloin olla uuvuksissa. Eläkkeelle jääminen on kuin päästäisi narut irti. Se on todella ihana uusi elämänvaihe, jota hyvin kuvaa sana höllääminen.”

Eläkeiän lähestyessä Eeva-Leena oli kysellyt ystäviltään, miltä tuntuu, kun rytmiä ei enää ole. Miten varautua? Häntä neuvottiin pitämään kiinni harrastuksista ja rutiineista.

Toistaiseksi osa toimista etsii uomaansa, mutta tekemistä sen sijaan ei tarvitse hakea. Monipuolisen liikunnan lisäksi musiikki on yhä tärkeää Eeva-Leenalle. Toimettomuus ei ole äskettäin professoriksi nimitetyn Eeva-Leenan tavoite.

”Innostun jokaisesta päivästä ja odotan, että mitähän tänään tapahtuu. On aikaa myös soittaa ja treenata!”

Elinikäinen opiskelu on Eeva-Leenalle tapa elää. Hän opiskelee soittamaan yhä uusia soittimia. Viimeksi joukkoon ovat liittyneet ukulele, kontrabasso ja haitari.

Soittamisen lisäksi hän jodlaa kokoonpanossa, jossa on mukana tytär Soila Sariola, Sirkka Kosonen ja Tero Pajunen.

Kun Eeva-Leena oli nuori, hän kuunteli popmusiikkia, mutta ei tuntenut tarvetta esittää sitä. Sen aika on nyt. Hän on keikkaillut vuodesta 2011 saakka Back to the Sixties ry:n tyttöbändissä The Sixties Blondies, jossa ovat mukana myös Kati Borg-Penttilä ja Irma Tapio.

”Jossain minussa on rytmimusiikki, soul ja blues. Olen ihan pähkinöinä siitä. Se on jotain ihan muuta kuin tiutautilitalitittan.”

Aikaa löytyy

Eeva-Leenan nuorin lapsenlapsi syntyi lokakuussa.

”Olen innoissani mahdollisuudesta kasvattaa isovanhemman rooliani.”

Kolmekuukautinen sekä 2-, 5-, 6- ja 11-vuotiaat lapsenlapset sekä puolison kautta saadut 2- ja 4-vuotiaat ”bonuslapsenlapset” ovat hänelle yksilöitä, joiden erilaisuuden hän haluaa huomioida.

”Satsaan siihen, että paneudun yhteen kerrallaan. On tärkeää luoda suhteet, kun he ovat pieniä.”

Eeva-Leena vie lapsenlapsia teatteriin, uimaan, Linnanmäelle, ostoksille tai syömään sushia.

”Tai sitten olemme luonani. Piirrämme, leikimme, askartelemme ja teemme yhdessä ruokaa.”

Aikaa riittää myös ystäville. Eeva-Leena on onnellinen pitkistä ystävyyssuhteista, joista ensimmäiset hän solmi jo kansakoulussa.

”Ystävät ovat siskoja, joita minulla ei ole biologisesti. He ovat tukihenkilöitä, joiden kanssa jaan ilot ja surut. Kannattelemme toisiamme. Sellaiset ystävyyssuhteet ovat yhtä tärkeitä kuin rakkaussuhde.”

Eeva-Leena kuuluu kahteen korttipeliporukkaan. Harrastus alkoi jo 55 vuotta sitten ja ensimmäisestä jengistä jäljellä on kolme alkuperäistä pelaajaa.

”Kortti- ja noppapelit ovat loistavaa ajanvietettä vaikkapa yhteisillä matkoilla.”

Työn päätyttyä Eeva-Leena myös matkustaa useammin. Rinnalla on uutta matkaseuraa.

Rakkaus syttyy

Eeva-Leenan kaksikymmentä vuotta kestänyt avioliitto lasten isän kanssa kanssa oli päättynyt vuonna 1995.

”Edessä oli raskaita aikoja, kun molemmat vanhempani menehtyivät: äiti vuonna 2003 ja isä neljä vuotta myöhemmin. Saattohoito molempien kohdalla kesti useita vuosia.”

Seurustelusuhteita oli, ja niihin liittyviä odotuksia. Pettymyksiäkin tuli.

”Olen ehdottomasti tukeutuva, tarvitsen toista ihmistä. Voin paljon paremmin ollessani parisuhteessa.”

Helmikuussa 2012 Eeva-Leena poikkesi Ekbergin kahvilaan. Kolmevuotinen monikulttuurisuusprojekti Kambodzassa oli juuri päättynyt. Hän oli valmis lopettamaan reissaamisen, asettumaan aloilleen ja keskittymään omaan elämäänsä.

Kahvilassa tuli vastaan vastaanotoltaan tuttu erikoishammaslääkäri ja -kirurgi Christian Nyman.

Eeva-Leena tervehti.

”Rupesimme juttelemaan niitä näitä. Istuimme lopulta samassa pöydässä. Kummankin kiinnostus heräsi. Totesimme, että kumpikin on eronnut. Siinäkin pitää olla roti. Täytyy varmistaa, ettei astu kenenkään varpaille.”

Vaihdettiin käyntikortteja. Parin viikon kuluttua Christian, jota Eeva-Leena kutsuu Nalleksi, soitti.

Tutustuminen vei aikansa.

Eeva-Leena Pokela

Pitkäaikaiset ystävät ovat kuin siskoja Eeva-Leenalle, joka kasvoi kahden veljen kanssa. ”He ovat tukihenkilöitä, joiden kanssa jaan ilot ja surut.” Tommi Tuomi / Otavamedia

”Rupesi pelottamaan. En halunnut pettyä jälleen. En halunnut avata elämääni, ennen kuin olin satavarma, että tykkään hänestä oikeasti.”

He eivät kertoneet orastavasta suhteesta ystävilleenkään.

”Se oli niin tulenarkaa: päästää itsensä lähelle toista, rakastumaan.”

Kun oli aika miettiä yhteistä pääsiäislomaa, Eeva kertoi ystävilleen, että ’on eräs mies’.
Lopullinen sinetti oli kahdestaan tehty veneilyreissu kesällä Saaristomerellä.

”Merellä sattuu ja tapahtuu aina. Jos niistä karikoista selviää, suhteella on tulevaisuus.

Arvostin Nallen hyvähermoisuutta, taitavuutta, rauhallisuutta ja oikeita ratkaisuja.

Yhteistyöstämme tuli kaikessa saumatonta. Meillä oli kyky olla yhdessä ja toimia tiiminä.”

Nalle jäi eläkkeelle reilu vuosi sitten.

”Kaksi suorittajaa alkoi höllätä. Hän keksi, että aloitetaan se menemällä naimisiin.”

Maaliskuussa 2018 parin vihki pappi, yhteinen ystävä suhteen alkutaipaleelta.

”Rakkaudellekin on nyt enemmän aikaa kuin koskaan aikaisemmin. Tämä on uusi, ihana elämänvaihe.”

Hellyys hivelee

Eeva-Leenalla on edelleen oma asunto taiteilijakoti Lallukassa, mutta paljon aikaa tulee vietettyä Nallen talossa luonnon keskellä.

”Olemme sopeutuneet ilmeisen hyvin kahden kodin välillä suhaamiseen.”

Vetoa puutarhanhoitoon hän ei ole toistaiseksi tuntenut. Muuten tärkeimmät mielenkiinnon kohteet ovat yhteiset.

”Olemme molemmat veneilijöitä. Käymme muutaman kerran vuodessa purjehtimassa lämpimillä vesillä hyvien ystävien kanssa.”

Nallelle elämä taiteilijayhteisössä on tuore tuttavuus.

”Hän viihtyy ilmeisen hyvin muusikko- ja taiteilijaystävieni parissa ja on tuntenut tulleensa hyväksytyksi. Minulle aivan uutta on hänen tapansa huolehtia niin minusta kuin lapsistanikin – ihan kaikista!”

Rakkauden tunne on sama kuin nuorena, mutta sitä arvostaa enemmän.

”Ihmeellisintä on, että sitä on. Tässä elämänvaiheessa rakkaus on tilan antamista.

Nuorena mukautuu ja yrittää mukauttaa. Nyt mennään rehellisillä paukuilla. Toinen saa olla sellainen kuin on, enkä minä yritä esittää mitään.”

Yhteisen historian puute ei haittaa. Päinvastoin. Kumpikin haluaa kuulla, minkälaista toisen elämä on ollut. Ne kokemukset ja ihmissuhteet ovat muokanneet hänestä sen, mikä hän on nyt.

Tässä elämänvaiheessa rakkautta osaa myös ilmaista.

”Nalle on minulle sanoinkuvaamattoman tärkeä. En ole ollut koskaan näin onnellisessa parisuhteessa. Helliä sanoja ja rakkautta ei voi koskaan viljellä liikaa.”

Kuvausvaatteet: Mekko Marita Huurinainen, korvikset Viaminnet ja tennarit My o My.

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 2/19.

X