Lapsettomuudesta kärsinyt Satu Taiveaho kertoo Kotiliedessä sijaisvanhemmuuden onnesta: ”On ihanaa kuulla äiti-sana lasten suusta joka päivä”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Satu Taiveaho on kahden sijaislapsen äiti
Satu Taiveahon mielestä äitienpäivässä parasta on lasten päiväkodissa askartelemat kortit. © Paula Kukkonen / Otavamedia
Entinen kansanedustaja oli luopua lapsihaaveista, kun adoptioprosessi kariutui. Tänä äitienpäivänä Satu Taiveaho on kiitollinen kahdesta sijaislapsestaan.

Viime syksynä Satu Taiveaho sai yllättäen keskenmenon. Hän ei tiennyt olleensa raskaana, sillä hänellä oli ollut samanlaisia oireita ennenkin: vatsan pömpötystä, pahoinvointia ja turvotusta.

”Niin moneen kertaan olin luullut olevani raskaana, joten en elätellyt sellaista toivetta täl­läkään kertaa.”

Satu kertoo Kotiliedessä pohtineensa, voisiko oireiden syynä olla kihomadot, sillä niistä oli varoiteltu päiväkodissa.

”Luulin raskautta kihomadoiksi, mutta mahani sisällä olikin ihan muu­ta elämää.”

Keskenmeno nosti pintaan lapsettomuuteen liittyvän surun, jonka Satu ajatteli jo käsitel­leensä. Samaan aikaan Sadun ja Antin tut­tavapiirissä tuli monia yllättäviä vau­va-uutisia.

”Olin onnellinen heidän puolestaan, mutta samalla mietin, että miksi muille tulee ihmeitä mutta meille ei. Kesken­meno repi vanhat haavat auki.”

Myöhemmin Satu on yrittänyt löytää kokemuksistaan positiivisen puolen. Hän on onnellinen, kun sai olla edes hetken raskaana.

Julkisuuden varjopuolet satuttivat

Tällä hetkellä Satu Taiveaho työskentelee Suvanto ry:n toiminnanjohtajana. Järjestö ajaa kaltoin kohdeltujen vanhusten asioita.

Vaikka palkka on pienempi kuin ennen, hän kokee olevansa ensimmäistä kertaa työssä, jossa ei kaipaa muualle.

Julkisuus iski rajusti päin kasvoja, kun Satu pääsi eduskuntaan ensiyrittämällä vuonna 2003.

”En käsittänyt ollenkaan, että joutuisin heti arvostelun kohteeksi. Sain myös tolkuttoman pahoja viestejä, joissa minua ja ulkonäköäni haukuttiin”, Satu kertoo.

Satu Taiveaho jätti kansanedustajan työn 2011, kun hän oli saamassa Antti Kaikkosen kanssa adoptiolapsen Etelä-Afrikasta. Kaikki ei kuitenkaan mennyt niin kuin piti.

Viranomaiset keskeyttivät adoptioprosessin, sillä Antin epäiltiin syyllistyneen rikokseen vaalirahasotkussa.

Satu ajatteli, että adoption kariutuminen estäisi myös sijaisvanhemmuuden. Kävi kuitenkin ilmi, ettei sille ollut esteitä.

Satu ja Antti kävivät vuoden pituisen koulutuksen, jonka jälkeen asiat etenivät nopeasti. Kesken työpäivän Sadulle soitettiin ja kerrottiin pienen pojan tarvitsevan kotia. Pariskunnalla oli vain viikko aikaa tutustua poikaan ja ostaa lastentarvikkeita.

Pojan kotiin vieminen tuntui uskomattomalta. Autossa Satu vilkaisi puolisoaan ja huomasi Antin silmissä kyyneleitä.

”En ollut koskaan aiemmin nähnyt hänen itkevän. Itkimme koko matkan kotiin”, Satu kertoo Kotiliedessä.

Nyt Satu ja Antti ovat kahden sijaislapsen huoltajia.

”On ihanaa kuulla äiti-sana lasten suusta joka päivä. Samoin kuin se, että ’äiti on niin ihana’ tai ’rakastan sinua’.”

 

X