Satu Taiveaho ja Antti Kaikkonen: Onnelliset lapsiperheen ruuhkavuosista

Jaa artikkeliLähetä vinkki
”Yhteinen, vahva sitoutuminen lapsiin ja vanhemmuuteen lähensi meitä entisestään”, Satu toteaa. © Vesa Tyni / Otavamedia
Satu Taiveaho ja Antti Kaikkonen elävät kauan odottamiaan lapsiperheen ruuhkavuosia. Haave vanhemmuudesta toteutui, mutta onnellinen elämä ei ole aina helppoa.

Antti Kaikkonen, 43, nieleskeli ajaessaan. Oli 2. tammikuuta ja kyydissä istuivat poika, 3, ja tyttö, 5. Hän oli viemässä heitä ensimmäistä kertaa päiväkotiin.

”Se oli yllättävän kova paikka. Minunkaan silmäni eivät pysyneet kuivina”, Antti myöntää.

Matkalla kolmevuotias yritti todistaa, että olisi järkevintä peruuttaa koko hanke. Hän jäisi mieluummin äidin ja isin kanssa kotiin.

”En ole niin itsenäinen vielä”, poika perusteli.

Kyyneleittä päivästä ei selvinnyt Satu Taiveahokaan, 41. Hänen oli pakko palata työhön hoitovapaan päättyessä, vaikka mieluiten olisi jatkanut sijaislasten kotiäitiyttä vielä tovin.

”Pitkään itkin aamuisin koko ajomatkan töihin.”

Töihin ja päiväkotiin lähdettiin vielä keskeneräisestä kodista. Elokuussa ostetun talon remontti oli pahasti kesken, mutta lapsille haluttiin antaa aikaa sopeutua uuteen kotiin ennen päivähoidon alkamista.

Kuluneen vuoden aikana Satu ja Antti ovat kokeneet, minkälaisia lapsiperheen ruuhkavuodet todella ovat. He ovat myös oppineet, miten niiden pyörteissä selviää.

Sittenkin sopiva

Lauantai 5. elokuuta oli täynnä onnea, iloa ja rakkautta.

Sadun, Antin ja lapsien uuden kodin, Tuusulassa sijaitsevan Leppärannan huvilan siunaamishetkessä kiitettiin asumuksesta, pyydettiin siunausta sen asukkaille ja rukoiltiin, että siellä vallitsisi aina rakkaus. Sitten maalattiin Antin vanhemmilta saadun soutuveneen kylkeen tytön sille keksimä nimi, Minttu. Ilta huipentui ystäville järjestetyissä tupaantuliaisissa.

Vuosi sitten, elokuussa 2016 Sadun oli vaikea uskoa, että tällaista juhlapäivää koskaan järjestettäisiin.

Hän ei kaunistellut mielipidettään nähdessään vuonna 1930 rakennetun talon ensimmäisen kerran:

”Tänne en lasten kanssa muuta”, hän ilmoitti.

Rusutjärven rannalla oleva kiinteistö oli juuri päätynyt heidän omistukseensa. Antti oli tehnyt siitä tarjouksen, joka hyväksyttiin, ennen kuin Satu ehti tutustua paikkaan.

Muistoille voi nyt jo nauraa:

”Naisilla on nykyään kovat vaatimukset. Sadun mielestä taloon olisi pitänyt tulla juomakelpoinen vesi”, Antti vitsailee.

Hän oli ihastunut järvenrantamiljööseen.

”Ehkä en miettinyt ihan kaikkea lapsiperheen tarpeiden kannalta. Toisaalta luonteeni mukaista on ajatella asioiden olevan järjestelykysymyksiä”, hän perustelee.

Muutamassa päivässä Antti onnistui vakuuttamaan Sadun paikan mahdollisuuksista ja siitä, että kaikki tarvittava on toteutettavissa. Seuraavina kuukausina tontti liitettiin kunnalliseen vesi- ja viemäriverkostoon, taloon asennetiin ilmalämpöpumppu, lisättiin eristeitä ja pintoja uusittiin. Pienelle kodinhoitohuoneellekin raivattiin tila keittiön viereen.

Joulukuun puolivälissä perhe muutti.

Aleksi Berninpaimenkoira Amigo kotiutui uuteen kotiin heti, mutta kissat näyttivät mieltään. ”Vei puoli vuotta, ennen kuin niistä toinen suvaitsi mennä Antin lähelle.”

Kissan kosto

Sadulla on hevonen ja poni, joita tontin koon vuoksi ei voitu tuoda uuteen paikkaan. Sen sijaan berninpaimenkoira Amigo ja maatiaiskissat Nella ja Bello asettuivat uuteen kotiin.

”Kissoille muutos oli vaikein”, Satu mainitsee.

Bello piileskeli vanhassa kodissa. Antti sai sen kiinni ja kuljetettua uuteen kotiin vasta useita päiviä muuton jälkeen.

Kissa näytti mieltään lymyämällä sohvan alla päiviä. Se ei syönyt eikä käynyt hiekkalaatikolla. Eräänä iltana, Antin viipyessä työssä, se päätti kostaa. Kun Satu kävi nukkumaan, haju paljasti kissan pissanneen sänkyyn Antin paikalle. Seuraavana aamuna se kakkasi Antin työtakin päälle.

”Kissa varmaan tiesi, kuka talosta teki tarjouksen”, Satu nauraa.

Remontoitavaa kiinteistössä riittää tulevaisuudessakin. Satu, Antti ja lapset sekä Amigo, Nella ja Bello ovat kuitenkin jo kotiutuneet.

Kaikkea ei voi korjata

”Tämä on kesän odotetuimpia ja tärkeimpiä päiviä. Putin ja Trump tapaavat. Minä pääsen Puuhamaahan”, päivitti Antti Facebook-aikajanallaan 7. heinäkuuta.

Ilmaus on kuvaava. Sadun ja Antin elämässä kaikki nivoutuu lapsiin.

Matka vanhemmiksi oli tuskainen. Hedelmällisyyshoitojen epäonnistuttua ja adoptioprosessin kariuduttua he harkitsivat lapsetontakin elämää. Satu oli kuitenkin unelmoinut äitiydestä jo parikymmentä vuotta. Hoivavietti oli liian vahva tukahdutettavaksi.

Satu ja Antti kävivät reilun vuoden kestäneen, sijaisvanhemmuuteen valmentavan pride-koulutuksen. Lokakuussa 2014 heistä tuli alle vuoden ikäisen pojan ja reilun vuoden kuluttua kolmevuotiaan tytön sijaisvanhemmat.

”Vanhemmuus toi valtavan elämänmuutoksen. Kaikki on nyt toisin. Ennen tulimme ja menimme omien tarpeiden mukaan, nyt lapset säätelevät kaikkea”, Antti kuvaa.

Hän ei haikaile paluuta entiseen.

”En ikinä unohda, kuinka onnellinen olin lasten tullessa meille”, Satu lisää.

Onnellinen elämä ei ole aina helppoa.

Satu ja Antti kannustavat sijaisvanhemmuuteen kaikkia, jotka siihen tuntevat kutsumusta. Ruusuista kuvaa he eivät siitä halua antaa.

Lapsi otetaan huostaan ja sijoitetaan vain, kun kasvu ja kehitys vaarantuvat vakavasti. Siten jokainen sijoitettu lapsi on omalla tavallaan erityislapsi.

”Sijoitetuilla lapsilla on usein rankkoja, traumatisoivia kokemuksia, joista aiheutuu erilaisia käytöshäiriöitä. Se voi olla vanhemmille todella raskasta”, Satu toteaa.

Satu toimii Uudenmaan sijaisperheet ry:n puheenjohtajana. Yhdistys pyrkii tukemaan vanhempia jaksamaan arjessaan entistä paremmin. Tehtävä on avannut hänelle sijaisvanhemmuutta omaa kokemusta laajemmin.

”Tuskallisinta on hyväksyä, ettei kaikkea voi korjata, vaikka kuinka haluaisi.”

Kalenterimerkintöjä

Sijaisvanhempien kalenteria kuormittavat erilaiset lapsiin liittyvät palaverit ja viranomaistapaamiset. Aikaa on oltava myös lasten ja heidän biologisten vanhempiensa tapaamisille. Satu tekee toistaiseksi nelipäiväistä työviikkoa ja käyttää perjantaivapaan lasten asioihin liittyviin viranomaispalavereihin.

”Kesken työpäivän niihin olisi erittäin vaikea lähteä.”

Satu siirtyi Suomen lähi- ja perushoitajaliiton Superin järjestöpäällikön työstä Turvallisen vanhuuden puolesta Suvanto ry:n toiminnanjohtajaksi toukokuun alussa. Yhdistys ajaa kaltoin kohdeltujen ikäihmisten asioita ja tekee työtä turvallisen vanhuuden puolesta.

”Halusin aiempaa lähemmäs varsinaista auttamistyötä.”

Työpaikan vaihdokseen vaikuttivat myös lapset, sillä nykyisessä tehtävässä hänen ei tarvitse matkustaa yhtä paljon kuin edellisessä.

Ongelmatonta aikataulujen sovittaminen ei vieläkään ole. Antin päivät kansanedustajana venyvät usein pitkiksi. Sadulla ja Antilla on useita luottamustoimia, kumpikin toimii esimerkiksi kunnanvaltuutettuna.

Mitä paletin koossa pitäminen vaatii?

”Tarkkaa ja jatkuvaa suunnittelua”, Antti vastaa.

Korvaamaton apu ovat kummankin eläkkeellä olevat, lähistöllä asuvat vanhemmat.

Kalentereita päivitetään jatkuvasti. Niihin merkitään myös perheelle varattu aika, jotta sitä varmasti jää riittävästi.

”Kahdenkeskistä aikaa Sadun kanssa voisi olla hieman enemmän. Lasten hyvinvointi menee kaiken muun edelle, mutta parisuhdettakaan ei saisi pitää itsestäänselvyytenä”, pohtii Antti.

Sadulle tärkeintä tällä hetkellä on yhteinen aika lasten kanssa.

”Ehkä lasten kasvaessa tarvitsemme kahdenkeskistä aikaa nykyistä enemmän. Tottahan se on, että parisuhde vaatii huoltoa.”

Tiivistä yhdessäoloa

Puuhamaa, Tykkimäen huvipuisto, Herra Hakkaraisen talo, Alma-peikon seikkailupuisto ja Ahvenanmaa. Lehmiä, traktoreita, höyryvetureita ja luontoretkiä. Kesällä on tapahtunut paljon.

”Odotimme lapsia niin kauan, että nyt haluan elää täysillä lapsiperheen elämää. On ihanaa, että voimme vierailla lapsiperhekohteissa”, Satu hymyilee.

Vierailukohteet valitaan lasten iän perusteella. Aina ei ole kyse kauas menemisestä.

”Elämykseksi riittää läheisen kyläkoulun leikkipuistokin”, Antti mainitsee.

”Sorsien ruokintaa lapset muistelivat yhtä paljon kuin huvipuistossa käyntiä”, Satu lisää.

Lasten lempipaikkoja ovat myös Sadun ja Antin vanhempien kesämökit Kokemäellä ja Padasjoella.

”Siellä yhdessäolo on tiivistä. Kotona ovat läsnä aina arjen työt, vähintään pyykkikoneen jatkuva pyöriminen”, kuvaa Satu.

Antin työn epäsäännöllisyyden vuoksi perhearjen pyörittäminen on pitkälti Sadun harteilla. Voimaa hän saa luonnosta, kuntosalilta ja lenkkeilemällä.

Välillä voimat ovat vähissä.

”Sitten kuuluu ’äiti, rakastan sinua’. Sen voimin jaksaa taas paljon”, Satu hymyilee.

Lisää lapsia?

Kesäloman jälkeen on siirrytty arkeen. Satu katsoo lapsiaan hieman surumielisenäkin.

”Päivähoidon alkaessa surin menettäväni sylimussukkani. Onneksi he yhä haluavat äidin syliin. Jonkinlainen haikeus on kuitenkin siitä, että taaperovaihe jää vähitellen taakse.”

Voiko perheeseen tulla vielä kolmas lapsi?

Satu jättää portin avoimeksi.

”Eniten harmittaa se, etten ole saanut olla mukana lasten elämässä syntymästä asti. On ehtinyt tapahtua paljon ennen kuin tulin heidän elämäänsä.”

Antti etsii tahdikasta vastausta.

”Ainakin se olisi yllätys”, hän muotoilee.

 

Antti Kaikkonen ja Satu Taiveaho ovat mukana MTV3:lla 28.8. alkavassa Meidän tarina -ohjelmassa, jossa julkkisparit vanhenevat jopa yli 90-vuotiaiksi.

Sadun mekko CaSaC, kengät Feminett, korvikset Zillakoru. Antin paita ja housut T’uomo Mens Wear, vyö Guess.

 

Lue myös:

Kahden sijaislapsen äiti Satu Taiveaho: ”Jäisin kotiin, jos se olisi mahdollista”

Onnelliset sijaisvanhemmat Satu Taiveaho ja Antti Kaikkonen: ”Perheeseen tulee toinen lapsi”

 

X