Laulaja Katri Helena: ”Heittäytyminen ei ollut helppoa”

Jaa artikkeli
Uransa alussa Katri epäili riittämistään maalta tulleena työläisperheen tyttönä. ”Sitten ymmärsin, ettei lähtökohtaa tarvitse piilotella.” © Pekka Nieminen ja OM-arkisto
Suhde yli 30 vuotta nuorempaan mieheen pakotti Katri Helenan käymään läpi kaiken vanhenemisesta. Vaikka heittäytyminen pelotti, kieltäytymällä hän olisi tehnyt väärin itseään kohtaan.

Katri Helena Kalaoja, 71, ei kulje tähden viitta harteillaan vapaa-aikana. Sen sijaan hänen käsissään ovat usein saha, vasara ja porakone. Äskettäin hän rakensi Askolan kodin varastoon tarvitsemansa hyllyn talonkorjauslaudoista.

Kulottamisenkin Katri hallitsee. Tosin viimeksi hän intoutui antamaan tulelle liikaa tilaa ja poltti vahingossa myös veneen.

Lauluestradien kuningatar ja oman kodin talonmies. Mikä heitä yhdistää?

”Pohjavire, joka pitää kiinni elämässä. Tapa suhtautua elämässä eteen tuleviin kokemuksiin”, Katri miettii.

Lapsuus

Olen ikuisesti kiitollinen vanhemmilleni saamastani itseluottamuspaketista. Äidin ja isän vankkumaton luottamus ja hyväksyminen olivat tärkeimmät peruspilarit elämään.

Asuimme maalla Tohmajärvellä ja elimme köyhää, mutta tervettä tehdasyhdyskunnan elämää. Vanhempani uskoivat työntekoon, omien käsien voimaan ja maalaisjärkeen. Isä muistutti aina, että ”minkä lupaat, sen pidät”.

Kaksi vuotta vanhempi veljeni kuoli puolivuotiaana eli ennen syntymääni aivokalvontulehdukseen. Se oli vanhemmilleni suuri trauma ja heijastui minuunkin. Ainoana minua suojeltiin. Tunsin myös, että minun piti olla äidille tyttö ja isälle poika.

Olin lapsena rohkea ja peloton. Äiti oli kauhuissaan kuultuaan, että laskin talvella poikien kanssa ison kuusen latvasta oksia pitkin maahan. Toisaalta halusin myös pukeutua pönkkähameisiin.

En vieläkään koe olevani yltiö-naisellinen. Työn ulkopuolella, kotioloissa, suosin rentoa pukeutumista, sellaista verkkari- ja kottikärryosastoa.

Äiti innosti laulamaan, ompeli minulle vaatteita ja katsoi, että poskipunani oli kohdallaan. Isä kyseenalaisti laulajan ammatin aluksi, mutta hyväksyi sen nähtyään, että pärjään ja tulen toimeen.

Kun muutin Helsinkiin, epäilin riittämistäni maalta tulleena ja tavallisen työläisperheen tyttönä. Myöhemmin ymmärsin, ettei lähtökohtaa tarvitse piilotella.

Laulaminen

Laulajan ura oli jo lapsena unelmani. Elämän varrella on ollut paljon sen toteutumista edesauttavia tekijöitä. Äidin ja isän silmäteränä totuin huomioon, joten sen kohteena oleminen oli luontaista myös yleisön edessä.

Viidentoista vuoden ajan aviopuolisonani oli muusikko, joka tuki, neuvoi ja auttoi minua kaikessa. Saimme kolme lasta, joiden isovanhemmat antoivat meille kaiken tuen, mitä ikinä tarvitsimme. Heidän avullaan pystyimme jatkamaan työn tekoa.

1979. Euroviisut Jerusalemissa oli monipuolinen elämys.

Kaiken jälkeen uskon, että tehtäväni tässä elämässä on ollut laulaa ja tuottaa hyvää mieltä.

Kuusikymppisenä olin valmis vähitellen hiipumaan urallani. Joku yläkerrassa ajatteli, ettei tehtäväni ollut vielä suoritettu. Hän johdatti tielleni Tommi Liimataisen, joka sanoi, että et todellakaan vielä lopeta laulamista. Innostuin uudelleen.

Tänä kesänä esiinnyn pitkästä aikaa myös tanssilavoilla. Olen koonnut festariohjelman, tuttuja lauluja, joita voi kuunnella kuin konsertissa tai tanssia niiden tahdissa.

Vuosi 2018 on urani 55:s. Jos suunnitelmat toteutuvat, on silloin luvassa jotain yllättävää musiikin saralla.

Jo kuluvana vuonna olin mukana kahdessa uudentyyppisessä hankkeessa. Alkuvuonna sain oman nimikkomalliston, jossa on lahjatavaroita ja saappaatkin. Toukokuussa esiteltiin Tähdet-korusarja, jonka olen itse suunnitellut.

Tällaiset ideat eivät olisi tulleet minulle mieleenkään. Tommi niitä ehdotti ja minä sanoin: no kokeillaan!

Yllätykset

Aviopuolisoni Timo Kalaojan yllättävä kuolema vuonna 1988 oli elämäni ensimmäinen suuri yllätys. Se pysäytti täydellisesti. Sameaa aikaa oli kauan. Oli kuin minusta olisi amputoitu pois puolet. Sen tilalle oli kasvatettava oma minuus, uskallettava yksin, eikä se tapahtunut hetkessä tai kivuitta.

Vuosienkin kuluttua hain ehkä ihan sokeasti samaa tunnetta, yhteyttä ja turvallisuutta, joita koin Timon kanssa. Tein kuitenkin valinnan ihmissuhteessa uskoen hyvään. Minun oli koettava kaikenlaista huomatakseni, millä motiiveilla ja miksi valintani tein. Toinen ei ollut paha tai huono, ainoastaan oma itsensä. Sen myöntäminen oli hyvin vapauttavaa ja riemastuttavaa. Ei ollut tarvetta syyttää ketään, ei edes itseäni.

Jos eroaa riidoissa eikä pysty sopimaan asioita, jää jotain kesken. Silloin suhde ei ole vielä täyttänyt tarkoitustaan.

Jollain tasolla olen aina tiennyt, että pärjään. Kun Timon ruumista työnnettiin kylmiöön, sanoin hänelle: ”Minä selviydyn, hoidan lapset ja kaiken, mikä minulle jää. Mene rauhassa.”

Usko tuon-puoleiseen auttaa surun hetkellä. ”Minulla on vankka tietoisuus, että hän, joka lähtee, pääsee hyvään paikkaan.”

Herääminen

Muutama päivä Timon kuoleman jälkeen aloin saada häneltä viestejä. Jokin voima vei minua, oli otettava kynä käteen. Ajatuksiini alkoi tippua sanoja, joita kirjoitin muistiin. Se oli vähän samanlainen pysähtynyt tila kuin meditaatio.

Tunsin valtavaa toivoa ja iloa. Sitten tunsin, että olen tiennyt tämän. Timo oli vain siirtynyt toiselle tasolle. Se auttoi jatkamaan ja antoi voimani takaisin. Siitä alkoi myös henkinen herääminen.

Minulla on vankka tietoisuus siitä, että tästä elämästä lähtijä pääsee hyvään paikkaan. Minulla on tuonpuoleisessa monia oppaita eikä siihen uskominen ole ristiriidassa kristinuskon tai minkään muun uskon kanssa.

Tuonpuoleisen merkitys korostui, kun poikani Juha kuoli sairauskohtaukseen keväällä 2009. Sain paljon viestejä myös häneltä.

Vuonna 2014 julkaistu kirjani Taivaan tie koostuu muun muassa Timon ja Juhan lähettämistä viesteistä. Samaan aikaan ilmestyi samanniminen, ammattilaisten sanoittama levy.

Tämä elämä ei ole ainoa, mutta se on erittäin tärkeä, koska se antaa eväät tulevalle. Jokainen ajatus ja teko on tienviitta. Olen ollut aina hyvän puolella. Kaikki, mitä lähetän, tulee takaisin. Sen vuoksi lähetän mieluummin hyvää.

Olen laulaja, mutta nykyään voin ehkä antaa myös puhein ajattelemisen aihetta. Viihdyttämisen rinnalle on tullut sitä syvempi pyrkimys.

Perhe

Välillä mietin aikaa, jolloin en enää laula. Tyttäreni sanoi vähän aikaa sitten: ”Kun et enää jaksa asua maalla ja esiinny, vaan saat olla kunnolla vanha, muuta asumaan lähelle meitä.” Se tuntui ihanalta. Äiti ja isä antoivat turvallisuuden tunteen, kun olin lapsi. Nyt saan saman tunteen lapsiltani.

Lapset ovat olleet aina koossa pitävä voimani. He ja lapsenlapset ovat elämäni kivijalka. He ankkuroivat minut elämään. Tässä ammatissa olisi helppo alkaa haihatella ja kehitellä epätodellista elämää. Annan perheelleni suurimmat kiitokset siitä, että jalkani ovat pysyneet aina edes jollain lailla maassa.

Perhe on turva, vaikka muualla tapahtuisi mitä. Pidämme aina yhtä.

Osa perhettä on myös Tommi Liimatainen.

Olen seurustellut Tommin kanssa julkisesti vuodesta 2013. Tunne yllätti, sillä en ole mikään puuma. Kun jotkut haikailivat nuoremman kumppanin perään, ajattelin, että herranjestas, olen kasvattanut lapsia ihan tarpeeksi. En ottanut huomioon, etteivät kaikki nuoremmat ole lapsia.

Suhde 32 vuotta nuorempaan pakotti käymään läpi kaiken siitä, mitä on vanheneminen. Heittäytyminen ei ollut helppoa, koska tietysti pelkäsin, miten tässä käy. Sitten totesin, että miksi en ottaisi vastaan elämän tarjoamaa hyvää tunnetta. Siitä kieltäytymällä olisin ollut pelkuri, tehnyt väärin itseäni ja kenties häntäkin kohtaan.

Suhteen alussa oli irrotettava kahleita, joita tottumus, yhteiskunta ja sosiaaliset säännöt ovat luoneet. Ihan helposti en niistä eroon päässyt, mutta sen jälkeen on ollut hyvä olla.

”Miksi en ottaisi vastaan elämän tarjoamaa hyvää tunnetta”, Katri totesi lopulta hänen ja Tommi Liimataisen suhteesta.

Ihmissuhteet eivät ole koskaan yksipuolisia. Olemme molemmin puolin, vuorotellen, avuksi toistemme elämässä.

Miten ikäero näkyy? Jos Tommi katsoo urheilukisoja 12 tuntia, en hermostu. Olen sen ajan vaikka kontallani kukkapenkissä.

Onko Tommi rinnallani aina? Se on hänen valintansa. Olen elänyt niin monia erilaisia elämänvaiheita, että annan mielessäni saman vapauden hänellekin. Ehkä hänen täytyy kokea vielä muutakin. Olen todella iloinen siitä, että Tommi tuli elämääni, mutta en aseta hänelle mitään vaatimuksia.

Täydellinen käänne voi tulla ylihuomenna, mutta tiedän pärjääväni. Pystyn käsittelemään asioita mielessäni niin, että löydän myönteisen väylän eteenpäin. Elämä kantaa, kun uskon hyvään.

Olen avoin ja utelias tulevaisuudelle, mutta en aseta sille mitään toiveita. Jo nyt kiitoksen aiheita on roppakaupalla.

Kuvausvaatteet: Pellavatunika/Sandwich Kluuvi, toppi/Feminett, farkut/My o My, kengät/Zio Aleksi, nahkatakki/Guess Aleksi, teepaita/Garcia Jeans, korut Tähdet-korusarja/Timanttiset.

Taustakangas Vuokkometsä/ Eurokangas

X