Markku Pölönen köyhtyi itse elokuvillaan – Arjen todellista niukkuutta hän ei salailisi läheisiltä: ”Kulissien laskeminen helpottaisi monen elämää”

Elokuvia tekemällä köyhtynyt Markku Pölönen toivoo, että köyhyys ei olisi enää tabu Suomessa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Markku Pölönen on huomannut, että ulosotossa oleminen eristää. Suojaosuudella, 696 eurolla, ei ollut varaa ostaa mitään ylimääräistä ruoan ja perustarvikkeiden lisäksi.

Elokuvia tekemällä köyhtynyt Markku Pölönen toivoo, että köyhyys ei olisi enää tabu Suomessa.
Teksti: Juha Pippuri 

Köyhyys ei saisi olla asia, joka määrittää ihmisen arvon. Näin ajattelee ohjaaja-käsikirjoittaja Markku Pölönen.

Yleisradion tapa esittää joulu vauraiden ihmisten juhlana saa hänet raivon partaalle.

”Ylen koko kansalle tekemän jouluohjelman kuvissa ei ole yhtään köyhää ihmistä. Niissä ei ole yhtään edes lähiössä asuvaa ihmistä. Ohjelmaan lähetetyt kuvat ovat kuin Ikean kuvastosta. Siellä on aina lapsia upouusissa kuteissa valtavien lahjavuorien kanssa tai jossakin huippulomalla Lapissa poroja halailemassa.”

Yltäkylläistä elämää Markku Pölönen tosin vietti itsekin ennen kuin velkaantui epäonnisessa elokuvakyläinvestoinnissa.

Kuuluisuuteen Pölönen ponnahti Onnen maa -elokuvan käsikirjoittajana ja ohjaajana vuonna 1993. Siihen asti hän oli omistanut vain sen, mitä pariin matkalaukkuun mahtui.

Menestyksen myötä rahaa oli yllin kyllin, ja se nousi päähän.

”Kerran lähdin ostamaan maitoa, mutta eksyin kaupan vieressä olleeseen huutokauppaan. Palasin kotiin flyygelin kanssa.”

Työtä hänellä oli tuolloin paljon. Rahaa tuli ja meni saman tien hallitsemattomasti.

”Köyhä kutistuisi vieressä, jos olisi ollut näkemässä sitä rikkaan ihmisen olemusta, mitä esitetään viskimaistajaisissa.”

Raha tuli ja meni

Markku Pölösen mukaan hänen taloudellinen turmionsa aiheutui täydellisestä numerosokeudesta.

Ennen epäonnista elokuvakyläprojektia Pölönen teki elokuvat Badding ja Emmauksen tiellä. Niistä ei tullut lainkaan voittoa.

Koirankynnen leikkaajan menestyksen jälkeen perhe muutti Pölösen kotiseudulle Pohjois-Karjalaan.

Seuraavaa projektiaan varten hän rakennutti studiokylän Kontiolahdelle. Siellä vuosina 2007–2011 kuvatusta Karjalan kunnailla -televisiosarjasta ei tullut Pölösen toivomaa ikuisesti kestävää Emmerdalea.

Sarjan kuvausten loputtua rahat eivät enää riittäneet uuden talon rakentamiseen otetun suuren lainan maksamiseen. Avioeron jälkeen Markku Pölönen muutti asumaan työhuoneen lattialle.

Nyt hän asuu tavallisessa kerrostalokaksiossa ja ostaa viikon ruoat summalla, joka aiemmin kului muutaman senttilitran viskimaistajaisiin.

Tosiystävä ei tarjoa lainaa

Yhden käden sormilla ovat laskettavissa ne kaverit, jotka suoraan ovat kysyneet, tarvitseeko Markku Pölönen rahaa. Eikä niin, että tarvitseeko hän lainaa.

Lainan tarjoaminen ylivelkaantuneelle onkin Pölösen mielestä suorastaan hölmöä.

”Millä sitä maksaa, kun ei ole rahaa kahvikuppiinkaan. Se, että kysyy, tarvitsetko rahaa, että mikä sinulla on tilanne, on yhtä kuin sanoisi: ’Minä välitän sinusta ja olet tärkeä.’”

Ulosotto on nyt taakse jäänyttä elämää. Markku Pölönen on saanut luottotietonsa takaisin, mutta velaton hän ei ole. Varakkaalta tuttavalta ottamaansa lainaa hän maksaa takaisin 71-vuotiaaksi asti.

50 000 euron velkataakka pitää miehen ohjaustöissä.

Elokuvien ohjaaminen liian pienillä budjeteilla, aikataulu edellä, ei enää Pölöstä kiinnosta. Niiden tekemistä hän kuitenkin jatkaa, kunhan aikataulu joustaa eikä tarina.

Oopperan tekemisessä laadun ei anneta kärsiä. Pölösen ohjaamaa Elinan surma -oopperaa esitettiin maaliskuussa Mikkelissä ja Savonlinnassa.

Köyhyyttä ei kannata salailla

Yksin elävänä Markku Pölönen pärjää nykyään hyvin. Kun lapset olivat pieniä, tulevaisuus kuitenkin pelotti.

Raskainta ylivelkaantuneen elämässä oli vaihe, jolloin hän ei pystynyt lainkaan osallistumaan lastensa elatukseen. Kokemus oli kuitenkin perheen yhteinen, vaikka Pölönen oli eronnut vaimostaan.

”Kun on keskusteltu jälkeenpäin, on selvinnyt, että lapsille on muodostunut kokemuksen myötä aika selkeä kuva, mitä raha on ja mitä se aiheuttaa.”

Isänä hän on ylpeä lapsistaan, jotka eivät kierrä shoppailemassa tai yritä levennellä rahoillaan.

Hänen mielestään köyhyyttä ei pitäisi salailla ystäviltä tai sukulaisilta.

”Kulissien laskeminen helpottaisi monen elämää.”

Markku Pölönen ei myöskään täysin allekirjoita, miksi köyhyyden pitäisi olla täysin surullinen asia. Jos kerran elämä on sellaisen tilanteen eteen tuonut.

”Ei kannata pyristellä väärällä tavalla vastaan vaan antaa asialle periksi. Kun on pakko. Kertoa, että nyt mennään tällä tavalla elämässä eteenpäin.”

Muuttaessaan Joensuuhun Pölönen totesi, että jos hän ei siellä muuten menesty, hän menee torille myymään piirustuksiaan. Ja jos loppuvat rahat tyystin, menee perhe talvipakkasella makaamaan torin keskelle eikä lähde minnekään, ennen kuin heidät viedään siitä jonnekin lämpimään ja annetaan ruokaa.

”Ja semmoiseen luottamukseen minä haluaisin lapsia kasvattaa, että ei tässä maassa vielä ainakaan ole mitään hätää.” 

X