Merja Larivaara ja Kari-Pekka Toivonen kestävästä rakkaudestaan: ”Meidän on helppo pitää kipinää yllä”

Jaa artikkeli
Merja Larivaara ja Kari-Pekka Toivonen
Merja Larivaaran ja Kari-Pekka Toivosen kuopus Aatos, 10, nousee Oulun kaupungin-teatterin lavalle 26. tammikuuta ensi-iltansa saavan Kaiken kirja -näytelmän päätähtenä. © Sakari Majantie
Merja Larivaaran ja Kari-Pekka Toivosen pitkän liiton salaisuus on rohkeus.

Oulun kaupunginteatterin porraskaiteet houkuttavat 10-vuotiasta Aatos Toivosta. Mutta sen sijaan, että hän loikkaisi suoraan kaiteelle laskemaan alas, hyvätapainen Aatos kysyy ensin äidiltään näyttelijä Merja Larivaaralta temppuiluun luvan.

”Ihan tosi varovaisesti sitten”, ehtii Aatoksen isä, Oulun kaupunginteatterin taiteellinen johtaja Kari-Pekka ”K-P” Toivonen huikata väliin.

Teatterin sokkeloiset käytävät ovat tulleet viime viikkoina Aatokselle tutuiksi. Hän näyttelee pääroolia Kaiken kirja -näytelmässä, joka saa ensi-iltansa Oulussa Lasten ja nuorten teatterifestivaalilla 26. tammikuuta.

Aatos esittää vuoden 1951 Amsterdamiin sijoittuvassa näytelmässä 9-vuotiasta Thomasta, joka kirjoittaa elämästään päiväkirjaansa. Merja näyttelee rouva van Amersfoortia, joka opastaa pientä poikaa kirjallisuuden pariin. K-P ohjaa näytelmän, jossa Merjalla ja Aatoksella on monta yhteistä kohtausta.

Mutta kenen idea oli palkata Aatos näytelmän päärooliin? Aatos osoittaa sormella isäänsä ja väläyttää leveän hymyn.

”Sain tekstin käsiini, innostuin siitä ja suomensin sen. Uskalsin pyytää Aatosta rooliin, koska tiesin, että hän olisi isosta tehtävästä huolimatta turvallisissa käsissä.”

Aatoksen ei tarvinnut pohtia vas-taustaan pitkään.

”Ajattelin, että totta kai lähden. Aina on hyvä kokeilla uusia asioita.”

Jännitystä ilmassa

Merja korostaa, että Aatoksen mukaantuloa pohdittiin pitkään. Vanhemmat kävivät poikansa kanssa tarkasti läpi, mitä näytelmään sitoutuminen merkitsee. Pienen nuhan takia ei lavalta livistettäisi.

”Emme ole aiemmin päästäneet lapsiamme mukaan isoihin produktioihin, vaikka heillä olisi ollut poltetta siihen. Olemme katsoneet hyvin tarkasti, missä omissa jutuissamme he ovat saaneet olla mukana”, Merja kertoo.

Produktio on 10-vuotiaalle pojalle aikamoinen puserrus. Harjoituksia on ollut kolmesta kuuteen kertaan viikossa, mutta ensi-illan lähestyessä tahti kiristyy entisestään. Repliikkien ulkoa opettelu vie aikaa myös kotona, ja koko perhe on osallistunut harjoitteluun.

Koulun oppitunnit jäävät välillä väliin, mutta opettajat ovat olleet ymmärtäväisiä. Sitä paitsi Aatos pärjää koulussa niin hyvin, ettei näytelmän harjoittelu vaikuta opintomenestykseen.

Aatos on ollut innoissaan alusta lähtien. Poika ei malttaisi pitää lainkaan pausseja harjoituksissa.

”Tuntuu tosi kivalta”, hän kertoo.

Aatos tunnustaa, että ensi-illan lähestyminen jännittää jo ”vähän”. Vaikeinta harjoittelussa on ollut vuorosanojen muistaminen.

Pojan mielestä isä pärjää ohjaajana loistavasti.

”Se on tosi hyvä. Jos se sanoo, että tehdään jotain, niin ihmiset tekevät niin.”

Totteletteko häntä yhtä hyvin kotonakin?

”No joo, joskus.”

Myös Merja-äiti saa pojaltaan kiitosta kollegana.

”Se on tosi mukava. Jos en muista jotain kohtaa, niin se kertoo ja auttaa.”

Merja ja K-P kuvailevat Aatosta innostavaksi persoonaksi: avoimeksi ja pelottomaksi pojaksi, joka ei lannistu missään tilanteessa.

”Aatos on mitä mainioin työryhmän jäsen, hän suhtautuu työtilanteeseen ja muihin ihmisiin mahtavasti. Isän ja äidin läsnäolo tuo varmasti tiettyä turvaa, mutta työtilanteessa olemme työkavereita siinä missä muutkin.”

Oulun Kärpissä jääkiekkoa harrastava Aatos ei ole aina haaveillut näyttelijän urasta.

”Ihan pikkupoikana halusin jääkiekkoilijaksi. Kouluiässä näytteleminen alkoi jo kiinnostaa.”

Mutta voisiko Aatos nähdä itsensä näyttelijänä myös aikuisena?

”Ehkä. En vielä tiiä.”

Rohkea ratkaisu

K-P aloitti Oulun kaupunginteatterin taiteellisena johtajana kaksi vuotta sitten. Merja ja pojat, Aatos ja Akusti, 12, muuttivat perässä toissa syksynä, kun Merja sai kolmen vuoden virkavapaan Helsingin kaupunginteatterista.

Parin vanhimmat lapset, Meeri, 21, ja Aarne, 20, jäivät asumaan perheen Porvoon kotiin. Ratkaisu oli monen mielestä rohkea.

”Mieluummin tehdään kuin ollaan tekemättä. Näimme tämän seikkailuna ja kaikki kuusi olimme valmiina”, K-P sanoo.

Merja on syntyjään oululainen, ja hän muutti Helsinkiin 18-vuotiaana. Paluumuutto synnyinseuduille tuntui hyvältä myös siksi, että Merjan hoitokodissa asuva isä asuu Oulussa.

Perhe on sopeutunut uuteen kotikaupunkiin mainiosti, mutta Helsingissäkin käydään usein.

Merja myöntää, että suurperheen äidille on joskus haikeaa, kun vanhimmat lapset elävät erillään. Tosin Sibelius-lukiosta viime keväänä ylioppilaaksi kirjoittanut Aarne tekee nykyään muusikon töitä ja soittaa rumpuja myös Oulun teatterin produktioissa. Meeri puolestaan vietti taannoin vaihto-oppilasvuoden Italiassa.

”Tietynlainen luopuminen on pitänyt aloittaa jo jonkin aikaa sitten. Meerin vaihto-oppilasvuosi oli nykäisy, jolloin ymmärsin, että lapset eivät olekaan minun luonani ikuisesti.”

Toiseen ei saa tottua

Merjan ja K-P:n työ ja arki nivoutuvat tiiviisti yhteen, sillä Merja on aktiivisesti mukana teatterin toiminnassa.

”Se on ihan parasta! Olemme aina tehneet töitä mielellämme yhdessä, se on vaivatonta ja toimii”, Merja sanoo.

Yhteisestä työprojektista starttasi myös Merjan ja K-P:n rakkaustarina 23 vuotta sitten. Jo ensimmäisessä kättelyssä oli taikaa.

”Se oli aika nopeasti siinä. Jouduin vähän tekemään töitä, mutta sitten natsasi”, K-P virnistää.

”Ainakin viikon!” Merja nauraa.

Kumpikaan ei osaa tarkemmin kertoa, mikä toisessa sytytti.

”Merjassa oli sitä jotakin.”

Ja sitä jotakin on yhä tallella heidän suhteessaan.

”On täysin mahdollista, että kipinä säilyy vuosienkin jälkeen”, Merja pohtii.

”Meidän on helppo pitää kipinää yllä”, K-P sanoo.

Molempien mielestä on tärkeää, ettei yhteiselo arkistu. Toiseen ei saa tottua liikaa.

”Vaikka luulin tuntevani vaimoni, niin näenkin hänet aina välillä uudessa valossa. Hän osaa aina yllättää.”

”Karikin osaa yllättää. Hän on miehenä äärimmäisen romanttinen.”

Samaa verenkiertoa

Merjan ja K-P:n perheessä on aina vallinnut selkeä työjako naisten ja miesten töiden välillä. Merja ei hoida renkaiden vaihtoa tai raskaita hommia kuten puiden hakkaamista. Hänen vastuullaan ovat lasten käytännön asiat kuten neuvolat ja vanhempainillat.

”Se sopii meille, eikä vähennä tasa-arvoa millään lailla. En koe olevani poljettu, vaikka olinkin lasten kanssa pitkään kotona, kun he olivat pieniä.”

Onnistunut roolijako tekee heidän parisuhteestaan toimivan.

”Minulle on tärkeää, että saan olla myös selkeästi vaimo ja nainen. Haluan tulla nähdyksi puolisona mieheni silmissä. Huomioimme sen mistä kaikki lähti, ja palaamme siihen aina yhä uudelleen.”

Kommunikaatio on yksi tärkeä osa Merjan ja K-P:n liittoa.

”Puhumme toisillemme kauniisti. Joskus pitkään yhdessä olleet parit puhuvat läheisimmälleen todella rumasti.”

Miten muuten pariskunta huomioi toisiaan?

”Monin tavoin. Kaikki ei ole painokelpoista”, Merja hymyilee.

Aktiivisuus ja uteliaisuus yhdistävät Merjaa ja K-P:tä.

”Tuntuu että meillä on samaa verenkiertoa ja henkisyyttä. Se helpottaa yhteistä elämää”, K-P tietää.

Molempien mielestä on tärkeää tulla hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on. Kotona saa tuntea väsymystä, murhetta ja riittämättömyyttäkin toisen kanssa.

”Inhimilliset tunteet eivät ole kiellettyjä eikä niitä tarvitse varoa. Minun ei tarvitse olla tietynlainen toiselle, jotta kelpaisin”, K-P kiittelee.

Löperöitä ja tiukkiksia

Neljän lapsen vanhempina Merja ja K-P vaalivat kasvatuksessaan rajoja ja hyviä käytöstapoja.

”Välillä lapset sanovat, että olemme löperöitä. Mutta osaamme olla tiukkojakin” ,Merja sanoo.

Ihan perinteisiä vanhempia he eivät ole. Kun Meeri ja Aarne olivat 4- ja 3-vuotiaita, koko perhe vietti kolme kuukautta Intiassa. Myöhemmin koko remmi lähti Balille kahdeksi ja puoleksi kuukaudeksi. Aatos oli tuolloin 3, Akusti 4, Aarne 12 ja Meeri 13 vuotta.

”Ne matkat hitsasivat meidät ja sisarukset keskenään yhteen. Reissut olivat hienoja”, K-P muistelee.

Pariskunta ei tuijota orjallisesti lukuvuoden koulukalentereita. Joskus he nappaavat lyhyellä varotusajalla lapset pois koulusta ja lähtevät reissuun.

”Olemme aika villejä vanhempia. Menemme perhe edellä ja otamme yhteistä aikaa kun siltä tuntuu”, Merja summaa.

Hän muistuttaa, että unelmiaan kannattaa aina tavoitella. Silti pari ei haihattele kauas tulevaan. Merja ja K-P haluavat elää hetkessä. Kun K-P otti Oulun pestinsä vastaan, sen sovittiin kestävän kolmesta viiteen vuotta.

”Emme tiedä missä olemme viiden vuoden päästä ja mitä silloin teemme. Meillä ei ole sitku ja mutku -elämää. Elämä on tässä ja nyt”, Merja sanoo.

X