”Uusperhe on yksi saamarin sotku” – Merja Tammi avautuu vaietusta ilmiöstä aikuisen poikansa Eemelin kanssa
Elämä kahdessa uusperheessä teki Eemeli Järveläisestä sulkeutuneen ja epäluuloisen. Pysyvät arvet jäivät myös äidille, Merja Tammelle.
Merja Tammi ja Eemeli Järveläinen innostuvat herkästi, mutta kiinnostus saattaa myös lopahtaa yhtäkkiä. ”Muuten olen erilainen, sillä äiti ja isäkin ovat todella iloisia ihmisiä. Se on ehkä uusperheessä kasvamisen seurausta”, pohtii Eemeli.
Lapsena Eemeli Järveläinen, 39, kadehti kummankin vanhempansa kanssa asuvia lapsia. Sellainen elämä tuntui utopialta, käsittämättömän ihanalta.
Eemeli asui isänsä ja äitipuolensa kanssa. Reilun vuoden nuorempi pikkuveli Otto asui äidin luona.
Äidilläkin oli uusi puoliso, jonka kanssa hän sai kaksi lasta. Heidän luokseen muuttivat myös miehen kolme lasta. Eemeli oli siellä aina, kun se oli mahdollista.
Kasvaminen kahdessa uusperheessä jätti Eemeliin pysyvät jäljet. Aikuisena hän on ymmärtänyt, että arpia on myös äidillä.
”Olen yrittänyt hyvittää ratkaisuani pojille koko heidän elämänsä ajan. Nyt tiedän, ettei se ollut missään vaiheessa onnistunut valinta minullekaan”, sanoo Eemelin äiti Merja Tammi, 64.
Elämä muuttuu
Eemeli oli 6-vuotias, kun vanhemmat erosivat. Merja oli rakastunut naapurissa asuneeseen Ari Koveroon, välillä lopettanut suhteen, mutta päätti lopulta erota avioliitostaan Eemelin ja Oton isän, Matti Järveläisen kanssa.
”Siitä ajasta muistan vain synkän tunnelman, tuntui kuin joku olisi kuollut”, sanoo Eemeli.
Merja osti Helsingistä asunnon, johon hän, Otto ja Ari muuttivat syyskuussa 1986. Eemeli jäi asumaan Matin kanssa Espoossa olleeseen kotiin.
Siitä Eemeli on tyytyväinen, ettei hän joutunut valitsemaan vanhempiensa väliltä.
”Se olisi ollut pahin vaihtoehto.”
Veljesten erottaminen oli vaikein päätös, jonka Merja on joutunut elämänsä aikana tekemään.
”Tunsin siitä jopa fyysistä kipua enkä ole koskaan itkenyt niin paljon. Itkin ikävää ja koko tilannetta. Pelkäsin jo silloin, että olin tehnyt väärän ratkaisun”, sanoo Merja.
Hän ei kuitenkaan voinut viedä molempia poikia Matilta, jolle lapset olivat elämässä tärkeintä. Entinen puoliso saa myös kiitosta tavasta, jolla hän suhtautui eroon.
”Ero oli Matille järkytys, mutta pystyimme sopimaan yhdessä kaikki käytännön asiat.”
Tapaamisoikeuksista ei taisteltu eikä raha-asioista riidelty.
”Kummallekin oli tärkeintä, etteivät pojat joutuisi kärsimään. Tarkoitus oli, että veljekset jatkavat samassa hoitopaikassa ja ovat vuorotellen yhdessä kummankin kodissa.”
Ratkaisun piti olla erotilanteessa paras mahdollinen. Totuudesta tuli toisenlainen. Ensin hoitotäti ilmoitti, että enää vain Matin luona asuva Eemeli oli tervetullut hänen luokseen.
Sillä hän ilmaisi paheksuntansa Merjan teolle, mutta tekikin veljeksistä sijaiskärsijät erottaessaan heidät.
Vanhempien ero ja hoitopaikan vaihdos eivät jääneet ainoiksi mullistuksiksi Eemelin elämässä.
Lupaava alku
Aluksi arki alkoi sujua lupaavasti. Eemeli ja Otto asuivat eri kodeissa, mutta olivat yhdessä lähes päivittäin.
”En kokenut äidin hylänneen minua, sillä hän asui lähellä. Sain olla hänen luonaan aina kun halusin”, muistaa Eemeli.
Hän oli jo ehtinyt sopeutua uuteen elämäntapaan, kun lomamatka isän kanssa Kuubaan myllersi sen uudelleen reilun puolen vuoden kuluttua. Matti tapasi siellä itseään 16 vuotta nuoremman suomalaisnaisen, josta nopealla aikataululla tuli hänen uusi vaimonsa ja Eemelin äitipuoli. Koti Espoossa myytiin ja uusperhe muutti Helsinkiin.
Eemeli oli käynyt tutustumassa espoolaiseen kouluun, mutta nyt opintie alkoikin täysin oudossa ympäristössä.
”Vajaassa vuodessa äiti ja veli lähtivät, tuli isä- ja äitipuoli, koti vaihtui ja koulu alkoi.”
Siinä oli paljon ymmärrettävää pienelle pojalle.
Ahdistava ilmapiiri
Eemelillä oli ollut hyvä olla kahdestaan isän kanssa. Äitipuolen kanssa suhteesta ei koskaan tullut läheistä.
”En ymmärtänyt häntä ja olin siksi aina varuillani.”
Eemeli oli kotona ainoa lapsi. Hän kertoo pelänneensä silloin, kun isä ja äitipuoli riitelivät.
Eemeli piileskeli kodin ahdistavaa ilmapiiriä huoneessaan, kavereiden luona ja kirjastoissa.
Isän ja äitipuolen kaksi yhteistä lasta syntyivät vasta, kun hän oli jo muuttamassa pois kotoa.
”Lähdin heti, kun siihen oli mahdollisuus.”
Isä ja äitipuoli erosivat, kun Eemeli oli jo aikuinen.
”Toivoin sitä koko ajan kotona asuessani.”
Joskus hän yritti kertoa Merjalle, minkälaista kotona on. Merja ei ottanut hurjilta kuulostavia juttuja tosissaan.
”Vähättelin ja luulin, etteivät ne ole totta. Olin joutunut itse pahan äitipuolen rooliin, vaikka yritin olla hyvä. Kuvittelin, että Matin uusi puoliso on samassa tilanteessa.”
Pakkomuutto
Merja ei suunnitellut suurperhettä, mutta sellaisen hän sai. 1980-luvun lopulla hänen, Arin ja Oton luokse muuttivat Arin kolme lasta edellisestä liitosta. Vuonna 1990 syntyi Merjan ja Arin esikoinen.
Koti oli muutettu Kulosaareen nelikerroksiseen omakotitaloon. Jokaisella lapsella oli oma huone. Ylin kerros oli Oton ja Eemelin valtakunta. Eemelin muistot sieltä ovat onnellisia.
Vuonna 1991 syntyi Merjan ja Arin toinen yhteinen ja uusperheen seitsemäs lapsi. Silloin kaikki oli taas toisin.
Merja oli sijoittanut asunnostaan saamansa rahat Kulosaaren taloon ja vastentahtoisesti taannut rakennusalalla toimineen Arin lainoja. Kun Arin yritys kaatui 1990-luvun lamaan, pariskunta menetti omaisuutensa ja joutui velkasaneeraukseen.
Merja keksi selviytymiskeinoksi perustaa vanhusten palvelutalon ja ruokapalvelun. Sopiva paikka löytyi Porvoon Hongaksesta, jonne uusperhe muutti.
”Se oli pakkomuutto.”
Eemeli jäi Helsinkiin.
”Aloin reissaamaan äidin luona Porvoossa. Se oli hirveää.”
Paha mieli
Lokakuinen pimeys ja kura. Yksin istuva Eemeli tuijotti ulos linja-auton ikkunasta. Hän oli matkalla kotiin vietettyään viikonlopun äidin luona. Äiti, veli, kaksi sisaruspuolta ja Arin kolme lasta olivat jääneet Porvooseen.
”Kotiin lähteminen oli joka kerta yhtä rankkaa. Oli hirveän paha mieli. Muut jäivät ja vain minun piti lähteä. Koin jääväni ulkopuolelle.”
Siltä ajalta on onnellisiakin muistoja. Eemeli vietti vähintään joka toisen viikonlopun ja pitkät ajat lomilla Merjan uusperheen luona.
”Oli tilaa riehua ja rellestää. Pyörimme metsässä ja ajoimme mönkijällä.”
Merjalla on yhä tallessa Pohjolan lintukirja, jonka ensimmäiselle sivulle Eemeli on kirjoittanut ’Emppu + Meiju v. 89’.
”Yritin aina panostaa paljon Eemelin vierailuihin. Opetin kädentaitoja ja kaikenlaista luonnosta.”
Silti hänestä tuntui, että pojat jäivät varjoon.
Oli asioita, jotka Eemeli olisi kertonut mieluummin äidille kuin isälle. ”Miehet uhoaa ja esittää kovia, mutta äidille olisin voinut olla myös herkkä.” Tunteitaan piilotteli Merjakin. Ensimmäiset runot hän kätki varpusen sisään jo 1980-luvun lopulla. Pekka Nieminen / Otavamedia
Varpusen runot
Kodista toiseen Merjan mukana on kulkenut kuvanveistäjä Pirkko Nukarin pronssiveistos Varpunen. Kun Merja kertoi lapsilleen eroavansa Arista keväällä 2016, hän antoi näiden lukea 1980-luvun lopusta lähtien kirjoittamansa runot, jotka oli kätkenyt veistoksen uumeniin. Ne kertovat uusperheen äidin tunteista.
”Räkättirastaat, meluisat veljekset
eivät tiedä paikkaansa, jäivät ilman emonsa ohjeita.
Joka pesässä pidetään roskalintuna,
on pojat yksinäiset ja siipirikkoiset.
…
On emosta tullut pullea kyyhkynen
väsymys on vallannut sydämen
tuntuu on hyljännyt varpunen
Tuli käenpoikia pesään liian monta
syytteli haukka ja suku emoa onnetonta.”
Puolison lasten rakastaminen ei ole itsestään selvää tai helppoa. Aina ei edes sietäminen.
”Uusperhe on yksi saamarin sotku”, sanoo Merja.
Hän tunsi poikiensa jäävän lapsipuolen asemaan kamppaillessaan uusperheensä ongelmien kanssa.
”Minulla oli koko ajan riittämätön olo. Koin, etten ollut tarpeeksi omien lasteni käytettävissä.”
Merja ei kadu eroa Matista. Se olisi ollut edessä ilman uutta suhdettakin. Virhe oli muuttaa saman tien yhteen uuden kumppanin kanssa.
Merja oli erotessaan 27-vuotias.
”Olin aivan kakara. Alle kolmekymppisellä naisella hyrräsivät himot täysillä enkä siinä vaiheessa ajatellut lainkaan järjellä.”
Merjan kirjoittamat runot koskettivat Eemeliä monin tavoin.
”Kenelläkään ei ole ollut helppoa. Se on niin surullista.”
Säkeitä lukiessaan hän tunsi helpotustakin. Ne kertovat, että Merja oli ymmärtänyt koko ajan, kuinka vaikea Eemelin asema oli.
Paras mahdollinen
Eemeli ei ole ollut julkisuudessa aiemmin, vaikka kauneuskilpailussa menestyneen ja vaikuttavan yrittäjäuran tehneen äidin pojalta sitä on pyydetty. Nyt hän kertoo lapsuudestaan, koska kokee aiheen tärkeäksi.
Eemeli ei arvostele eroja. Se voi olla epäonnistuminen, mutta usein lapsen kannalta parempi vaihtoehto kuin riitaisan suhteen jatkaminen.
Vanhemman solmimaa uutta suhdettakaan hän ei tuomitse.
”Sen sijaan lapsen kannalta olisi parasta, ettei vanhempi muuttaisi uuden tyypin kanssa yhteen ihan heti.”
Oman kokemuksen pohjalta Eemeli ei löydä uusperheistä yhtään myönteistä puolta.
Miten niissä kasvaminen on vaikuttanut häneen?
”Olisin ehkä nykyistä avoimempi ja iloisempi sen sijaan, että minusta tuli sulkeutunut ja epäluuloinen.”
Maailmasta ei ole tuntunut löytyvän omaa paikkaa. Eemeli on valtiotieteiden kandidaatti, tehnyt eri alojen töitä ja aloitti vuoden alussa ohjelmointiopinnot.
”Käsittelemättömät asiat painavat taustalla. Ehkä minua auttaisi, jos kävisin menneisyyden perusteellisesti läpi.”
Entä välit vanhempiin? Ne ovat säilyneet läheisinä.
Eemeli ei ole tuntenut missään vaiheessa katkeruutta Merjaa kohtaan.
”Hän on ollut minulle paras mahdollinen äiti. Turvallinen, hellä, lämmin ja rakastava.”
Kuvausvaatteet: Merjan pusero Crazy, farkut ja rannekorut Maranello 2 Woman. Eemelin paita ja farkut Gant Store, vyö ja rannekoru T’uomo.