”Meillä seksi ei noudata mitään kaavaa” – Jutta ja Juha Larm pitävät huolta parisuhteestaan eivätkä he ole antaneet hekuman hiipua alkuhuuman jälkeen

Rakkaus omaa itseään ja elämää kohtaan. Sitä Jutta, 49, ja Juha Larm, 44 pitävät onnellisen liiton tärkeimpänä lähtökohtana.
”Tavatessamme olimme molemmat mahtavissa paikoissa omissa elämissämme. Viihdyimme hyvin yksin eikä kummallakaan ollut tarvetta löytää rinnalleen ihmistä, jonka varassa onni riippuisi”, Jutta Larm muistelee seitsemän vuoden takaista aikaa, jolloin suhde alkoi.
Hyvinvointialan yrittäjinä työskentelevä pari viettää elokuussa viisivuotishääpäiväänsä. Juhalla on tosin tapana sanoa, että he ovat olleet yhdessä maailmojen alusta lähtien ja jo entisissäkin elämissään.
Alussa pelokas Juha ei kuitenkaan ollut valmis parisuhteeseen – toisin kuin Jutta.
”Onneksi Jutta on maailman kovin muija ja toiminnan nainen, jonka kanssa lopulta uskaltauduin elämäni suurimpaan seikkailuun”, Juha Larm toteaa.
Tilaa Seura ja jatka lukemista
Tämä artikkeli on tilaajille varattua maksullista sisältöä.