![](https://seura.fi/awpo/img/2024/04/dsc9491_0001.jpg?s=8d9d7270cc010423599c12913a419999&fit=crop)
Näyttelijä Ilmari ”Immu” Saarelainen ylistää Leena-vaimoaan – ”Ihan hämmästyn tuota urheutta”
Syksyllä 80 vuotta täyttävä näyttelijä Ilmari ”Immu” Saarelainen jatkaa yhä suositun monologinsa parissa, jota on esitetty jo 13 vuotta. Luvassa onkin juhlanäytös syksyllä.
Näyttelijä Ilmari Saarelainen tähditti 80-luvulla Tuija Ernamon kanssa Sisko ja sen veli -sarjaa. Leena-puolisonsa kanssa ensi-illassa edustanut Saarelainen muistetaan myös muun muassa Tankki täyteen -sarjasta.
”Tyttäreni kuiskaa minulle, koska en enää yksin osaa mennä näyttämölle, mutta semmoista monologia minä hoen. Ja rouva kampaa minut. Tänäkin aamuna laitettiin paljon hiuslakkaa”, Ilmari Saarelainen kertoi saavuttuaan Kyllä isä osaa -elokuvan kutsuvierasensi-iltaan Leena-vaimonsa kanssa.
Naimisissa pariskunta on ollut jo 47 vuotta.
”Sitä ennen olimme Työväen Teatterissa yhdessä töissä, ja siellä me tapasimmekin vuonna 1973”, maskeeraajana työskennellyt Leena kertoi.
Yli 50 yhteiseen vuoteen on mahtunut paljon
”Hän on sietänyt minua 50 vuotta. Ihan hämmästyn tuota urheutta, ihan tosi. Siunatkoon! Olet ollut kuin pelastusrengas, jos merihätään joutuisin. Totta se on. Tällainen ammatti, kun mennään ympäriinsä kuin mikäkin pyryharakka, niin silti olet seurannut minua vaikka kuinka kauan”, Saarelainen sanoi puolisolleen.
Vapaa-ajallaan pari on lyönyt jarrua matkusteluun. He viihtyvät lastenlastensa, 12-vuotiaan Alvarin ja 8-vuotiaan Aunen kanssa.
”He ovat ihania”, Leena hihkaisi.
Millä mielin muut kevään tullen?
![Elokuvassa isän rooliin palannut Tom Lindholm muisteli ensimmäisten tv-sarjan jaksojen keränneen hurjat katsojaluvut. ”Mielestäni meillä on sama henki kuin silloinkin.”](https://seura.fi/awpo/img/2024/04/dsc9402.jpg?s=c797ae7e95ea658508b5dd879f58610d&fit=crop-50-50-1&w=630&h=630)
![Tuija Ernamo ja Maiju Jokinen ovat oikeassakin elämässä äiti ja tytär. Jokinen tunnistetaan yhä perheen tyttärenä. ”Siitä tulee tosi hyvä mieli.”](https://seura.fi/awpo/img/2024/04/dsc9399.jpg?s=547a9b8e1de9d9be592ac30c5b570a09&fit=crop-50-50-1&w=630&h=630)
![Perheen poikaa näyttelevä Jarno Jokinen edusti ensi-iltahumussa hieman hämmentyneenä. ”Olen varmaan ihminen, joka vähiten kokee kuuluvansa tänne. Olen ihan eri alalla enkä ole ikinä ollut kutsuvierasensi-illassa”, toimistotöitä tekevä Jokinen kertoi.](https://seura.fi/awpo/img/2024/04/dsc9413.jpg?s=8926d50cee76343a21b48dc7b1c1a431&fit=crop-50-50-1&w=630&h=630)
![Ensimmäinen tasavalta -näytelmässä mukana ollut Jukka Puotila jäi eläkkeelle Kansallisteatterista vuonna 2018, mutta freelancerina teatterityöt jatkuvat. ”Olen oppinut, että jokaisesta päivästä kannattaa ottaa aika paljon irti. Ei mennä i tätä päivää vaan tätä minuuttia.”](https://seura.fi/awpo/img/2024/04/dsc9505.jpg?s=30153ed02a3b787886dc4723a82bb5f0&fit=crop-50-50-1&w=630&h=630)
![Elokuvan ohjasi Tampereen Komediateatterin johtaja Panu Raipia, jonka isä Esko Raipia näytteli tv-sarjassa. ”Isä ja äiti kuolivat molemmat 2022. Isä ehti saada tietää, että tämä tullaan tekemään. Jos isä olisi hengissä, hän varmasti näkyisi valkokankaalla.”](https://seura.fi/awpo/img/2024/04/dsc9443.jpg?s=5362700debcffddf1512e81365835e92&fit=crop-50-50-1&w=630&h=630)