Näyttelijä Kaija Pakarinen taistelee lapsensa puolesta: ”Entäs ne kehitysvammaiset lapset, joilla ei ole ketään?”

Jaa artikkeliTilaa Seura
”Tytillä on ollut onni syntyä Suomeen ja Helsinkiin, joka kiitettävästi huolehtii kehitysvammaisista, mutta laitosten sisäisessä ajattelussa on usein tuuletuksen varaa.”
”Tytillä on ollut onni syntyä Suomeen ja Helsinkiin, joka kiitettävästi huolehtii kehitysvammaisista, mutta laitosten sisäisessä ajattelussa on usein tuuletuksen varaa.” Kuva: Sampo Korhonen/Otavamedia
Näyttelijä Kaija Pakarinen, 66, on saanut taistella niin tyttärensä kuin ohjaamansa näytelmänkin puolesta. Piileskelyyn taipuvainen Pakarinen rakastaa elämän ihmeitä, mutta ärsyyntyy joskus pakkopositiivisuudesta.

24Näyttelijä Kaija Pakarinen tunnustaa, että hänellä on taipumusta piileskelyyn

”Työni on aika sosiaalista ja freelancerina joudun hyppäämään eri ryhmästä toiseen, jolloin vastassa on usein joukko tuntemattomia ihmisiä. Sosiaalisuuden vastapainoksi tarvitsen yksinoloa ja hiljentymistä. Kyse on positiivisesta yksinäisyydestä, luksuksesta”, Kaija Pakarinen sanoo.

”Inhoan kiirettä”

”Olen oppinut antamaan itselleni anteeksi sen, että en aina jaksa olla ihmisten kanssa tai edes vastata puhelimeen. Piileskelyyn liittyy osaltaan sekin, että inhoan kiirettä. Freelancerina en aina ymmärrä tehdä kalenteria itselleni sopivaksi, tosin olen tullut siinä iän myötä paremmaksi.

Muistan merkata tarvittavat välipäivät, vaikka aina niitä ei vain ole mahdollista pitää. Deadlinesta toiseen liitäminen johtaa siihen, ettei oikein ehdi hengittää. Se on tosi ­kuluttavaa, mutta onneksi siihen auttaa yhdenkin päivän piileskely. Nyt viime ajat olen valmistellut käsikirjoittamaani näytelmää Martan valinta.”

Koronapilvellä kultareunus

”Ilahdun pienistä, päivittäisistä hetkistä, kuten aikaisin aamulla meressä uimisesta. Sekin ilahduttaa, ettei meressä ole vielä levää. Koronan takia kaikki risteilyalukset ovat puuttuneet ja sen myötä hulevedet, ehkä sekin vaikuttaa?

Koronapilvellä on oma kultareunuksensa: ihmiset ovat toivottavasti heränneet siihen, ettei kuluttaminen ole se ainoa hyvän olon tuoja ja onnen mitta. Nykyään painotetaan, että kun syö, nukkuu ja liikkuu tarpeeksi, voi hyvin. Nekin ovat kuitenkin materiaalisia, kehollisia asioita.”

”Koen olevani etuoikeutettu”

”Rakastan elämää ja sen ihmeitä. Koen olevani etuoikeutettu, että minulle on suotu tämä oma aikajanani tässä maailmankaikkeudessa. En tietenkään aina ole iloinen, mutta miksi pitäisi? Ei elämän tarvitse olla aina onnellista eikä aina tarvitse olla hyväntuulinen. Joskus ärsyttää tämä nykyinen pakkopositiivisuus.

Maaseudulla lapsuuteni viettäneenä olen tottunut ulkoilmaan ja rakastan lähteä aamutuimaan ulos haukkaamaan raitista ilmaa. Minulla meni aikoinaan parikymmentä ­vuotta ennen kuin kotiuduin Helsinkiin.

Kotiseudulla Rääkkylässä käydessäni aina masensi ajatus takaisin lähtemisestä. Nyt olen juurtunut Helsinkiin ja arvostan kotikaupunkiani.”

Ilman Business Finlandin esitutkimustukea en olisi voinut maksaa työryhmäni jäsenille vaatimattomia korvauksia

”Olen taistellut unelmani puolesta eli saada näytelmäni esitykseksi. Ei ole ollut helppoa ohjata ja samaan aikaan tuottaa ja hankkia rahoitusta näytelmälle. Olen hakenut kaikkiaan yhtätoista apurahaa projektilleni, ja kaikista on tullut hylkäävä päätös.

Ilman Business Finlandin myöntämää esitutkimustukea en olisi voinut maksaa työryhmäni jäsenille vaatimattomia korvauksia kevään aikana tehdystä työstä. Toivottavasti saamme katsojia elokuun esityksiin, jotta kulut syksyn osalta saadaan katetuksi.”

”Olen taistellut myös lapseni puolesta”

”Olen taistellut myös lapseni puolesta. Tyttäreni on lievästi kehitysvammainen, ja olen huomannut, että siinä maailmassa on aika paljon vanhakantaista ajattelua. Olen miettinyt, että entäs ne kehitysvammaiset lapset, joilla ei ole ketään, joka heidän puolestaan taistelisi?

Tytin olemassaolo on ollut hyvin silmiä avaavaa. Tytillä on ollut onni syntyä Suomeen ja Helsinkiin, joka kiitettävästi huolehtii kehitysvammaisista, mutta laitosten sisäisessä ajattelussa on usein tuuletuksen varaa. Monissa paikoissa on tietynlaista pysähtyneisyyttä ja usein hoidetaan vain välttämätön.

Tytti asuu omillaan ja hänellä on työpaikka. Vähintään kerran kuussa hän käy kotona ilahduttamassa minua. Tällä hetkellä Tytin asiat ovat hyvin. Omasta kokemuksestani arvostan yksinhuoltajia. Taloudellisesti yksinhuoltajuus on usein tiukka paikka. Vastuun kantaminen ja päätösten tekeminen vaatii urheutta, myös silloin, jos tulee tehtyä virheitä.”

Teatterin moniottelija

”Ennustan, että 70-vuotiaana jatkan yhä teatterin moniottelijana. Kirjoitan ehkä silloin suhteessa enemmän, varmaan näyttelen ja ehkä ohjaankin, kun olen pikkuhiljaa alkanut päästä vauhtiin.

Minulla on silloin pieni talo maagisen metsän keskellä, jonka lähellä asuu kivoja tyyppejä. Pelaan heidän kanssaan shakkia tai muita lautapelejä, kävelen pitkiä lenkkejä luonnossa ja uin puhtaissa vesissä. Ihailen Tyttiä, joka kukoistaa ja voi hyvin.”

Lue myös: ”Piikkimatto pistää verenkierron liikkeelle ja rentouttaa koko kropan” – Näyttelijä Elena Leeve koukuttui piikkimaton käyttöön

X