Näyttelijä Maria Ylipää: ”Alastomuuden pitää olla perusteltua”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Maria Ylipään ylävartalo maalattiin Seuran kansijuttuun. © TOMMI TUOMI/OTAVAMEDIA
Näyttelijä Maria Ylipäälle vartalomaalauksen kohteena oleminen oli luontevaa. Keho on hänelle työväline. Hän voisi riisua roolissakin, jos siihen olisi hyvä syy.

Näyttelijä Maria Ylipää riisui itsensä alasti paikassa kuin paikassa neljävuotiaaksi asti.

”Juhliin mentiin juhlavaatteet päällä, mutta hetken päästä saatoin olla siellä nakuna”, hän muistelee nauraen.

Tapa jäi varhaisvuosiin. Alastomuudessa on silti viehätyksensä.

”Minusta on ihanaa käydä uimahalleissa. Ilman vaatteita ihmisiltä puuttuvat kaikki statukset. Ei ole arvoa tai varallisuutta, jolla kommunikoida.”

Maria Ylipää on ollut Eevan asussa teatterin lavalla vain kerran esittäessään itsensä riisuvaa mustalaisnaista opiskellessaan Teatterikorkeakoulussa. Alastomuus sinänsä ei aiheuta ongelmia, mutta sen täytyy olla hyvin perusteltua.

”Voin suostua, jos rooli vaatii riisumista, mutta en lähde mukaan, jos esitykselle halutaan vain saada lisäarvoa tissien näyttämisellä”, Maria Ylipää toteaa.

Useimmiten tarinan kertomiseen ei tarvita paljasta pintaa.

”Herkullisinta on se, mitä tapahtuu esimerkiksi ennen rakastelukohtausta. Oleellisinta on se lataus. Jokainen pystyy kuvittelemaan, mitä tapahtuu sen jälkeen.”

Lyhyet hiukset antavat tilaa roolileikkeihin

Oma vartalo on työväline, jota Maria muokkaa roolien mukaan.

”Leikittelen mielelläni maskuliinisuudella ja feminiinisyydellä, sillä meistä jokaisesta löytyvät kaikki puolet.”

Marialla oli lyhyet hiukset nuorena, mutta hän antoi niiden kasvaa lukiossa.

”Se oli kahlitsevaa. En kokenut olevani lainkaan sellainen kuin minun luultiin olevan, stereotyyppinen, pitkähiuksinen, kaunis tyttö.”

Hän odotti roolia, jossa pystyi leikkauttamaan hiuksensa lyhyiksi, eikä enää suunnittele niiden kasvattamista.

”Tunnen itseni kotoiseksi näin. Lyhyiden hiusten kanssa voin leikitellä, olla äärimmäisen naisellinen tai tosi maskuliininen.”

 

”Kosketus iholla on tuntuu aina mukavalta,” Maria Ylipää kuvaili vartalomaalauskokemustaan. © TOMMI TUOMI/OTAVAMEDIA

Maria Ylipää heittäytyi maalattavaksi

Rooli- ja pukuleikit ovat olleet Marialle mieleisiä pienestä pitäen. Nyt ne ovat osa työtä, kuten maskeerauskin.

Maria Ylipään keho maalattiin vihreäksi, kun hän esiintyi musikaalissa Wicked Helsingin Kaupunginteatterissa vuosina 2010 ja 2011.

”Vartalon maalaus – kuten meikki ja puvustus – luovat tunnelmaa ja tarinaa. Ne antavat impulsseja siitä, miten olla ja toimia kulloisessakin roolissa.”

Tuoreen Seuran juttuun Mariaa haastateltiin samalla kun hänen vartaloa maalattiin. Maalauksen teki Riina Laine, body paintingin maailmanmestari vuodelata 2014​.  Maria ei voinut haastattelun vuoksi keskittyä yksinomaan maalauskokemukseen ja siitä nauttimiseen. Tapahtumasta jäi silti mukava muisto:

”Kosketus iholla on tuntuu aina mukavalta.”

Maalaus kesti noin kolme tuntia alkuvalmistelujen jälkeen. Marialla oli jalassa mustat legginsit ja villasukat. Ylävartalo oli paljas.

”Olo ei ollut yhtään alaston”, hän toteaa.

Katso video Marian maalauksesta:

 

Lue Seurasta 47/2017, miten Maria luonnehtii seksuaalisuuttaan ja miksei hän viihdy Facebookissa. Voit myös hankkia digilehden lukuoikeuden.

 

 

X