Näyttelijä Terhi Panulan sydämeen juurtui jo lapsena äitinsä oppi – ”Olemme täällä toisiamme varten”
Näyttelijä Terhi Panula luki nuorena Hermann Hessen Siddharthaa ja kulki Make love, not war -paidassa. Rauhan aate sai pontta myös isoäidin kertomuksista sodasta ja isoisän kuolemasta.
”Olen omaksunut rauhan aatteen, laajan rakkauden ilmapiirin ja sen, ettei toista voi sitoa”, Terhi Panula sanoo. © Jouni Harala
Kohtaaminen kouraisi syvältä. Matkalla haastatteluun näyttelijä Terhi Panula, 70, huomasi harmaapäisen miehen tähyilevän epävarmana ympärilleen. Kysyttäessä vanhus kertoi olevansa matkalla sairaalan silmäklinikalle, mutta ei ollut varma, löytäisikö perille julkisilla kulkuvälineillä.
”Sydämeni pakahtuu nähdessäni vanhuksia, jotka ovat vähän avuttomia tässä maailmassa”, Terhi Panula sanoo.
Hän opasti miehen määränpäähän.
Terhiin juurtui jo lapsena äidin toistama lause: ”Olemme täällä toisiamme varten”. Se on oppi, jonka hän on halunnut välittää pojalleenkin.
”Olen aina ollut rauhaa rakastava ja toisista välittävä”, hän sanoo.
Sen sijaan ehdottomuutta Terhi kaihtaa. Paitsi parissa asiassa.
Elämän tutkija
Lapsuus ei ollut perinteisin. Näyttelijä Helena Haaviston ja kapellimestari Jorma Panulan tyttärenä Terhi kasvoi musiikin ja kulttuurin maailmassa. Hän sai viettää aikaa esiintymisareenoiden takahuoneissa, ja kotia kansoittivat vanhempien kollegat, näyttelijät, ohjaajat ja muusikot. Ovet olivat yhtä lailla avoinna Terhin ja hänen kolmen nuoremman sisaruksensa kavereille.
”Kotimme oli kaikkien käytettävissä. Meillä oli iso, iso perhe.”
Isä luki tuohon aikaan intialaista filosofia Krishnamurtia ja muita vapaan kasvatuksen oppaita, mutta osasi tarvittaessa pitää kuriakin.
”Hän ei ollut minkään ismin ihminen, vaan tutki ja kokeili etsiessään lapsilleen hyvää kasvatusta.”
Elämän ilmiöiden tutkija tuli Terhistäkin.
Vuonna 1969 Terhi sai 16-vuotiaana pääosan elokuvasta Takiaispallo vastanäyttelijänään Kirka Babitzin. Samana vuonna hän kohtasi tulevan elämänkumppaninsa, kahdeksan vuotta vanhemman Erik Uddströmin.
Seurustelun kymmenen ensimmäistä vuotta Terhi ja Erik majailivat vuoroin kummankin vanhempien luona.
”Se oli hyvää aikaa. Tutustuimme toisiimme rauhassa, eikä tarvinnut heti vakiintua. Saimme tutkailla, mitä maailmassa on tarjolla.”
Terhi ja Erik lukivat yhdessä Hermann Hessen Siddharthaa, viehättyivät idän buddhismista ja zenismistä, kävivät joogaleireillä sekä kokeilivat makrobioottista ja kasvisruokavaliota. Elettiin vapaamielistä hippiaikaa ja sen hengen mukaisesti hekin kulkivat make love, not war -paidoissa.
”En ole leimannut itseäni koskaan hipiksi. Olen vain omaksunut rauhan aatteen, laajan rakkauden ilmapiirin ja sen, ettei toista voi sitoa.”
Terhi muistaa nuoruutensa ihanana aikana.
”Olimme sitä sukupolvea, joka rupesi rakentamaan uutta tulevaisuutta. Maailmassa oli vielä naiiviutta, uskoa hyvään ja siihen, että rauha ratkaisee.”
Terhi pääsi Teatterikouluun toisella yrittämällä 23-vuotiaana. Omaan, yhteiseen kotiin hän muutti Erikin kanssa seuraavana vuonna. Poika Timjam syntyi vuonna 1985.
80-luvun puolivälissä päätään nosti taloudelliseen menestykseen ja muodikkuuteen tähtäävä juppikulttuuri. Siihen Terhi ei tuntenut vetoa.
”Jotenkin kapinoin sitä öykkärimäistä meininkiä vastaan.”
Valmistuttuaan Terhi sai kiinnityksen Kansallisteatteriin, josta jäi 68-vuotiaana eläkkeelle vuonna 2021.
Se ei tarkoittanut työn teon lopettamista.
”Näyttelijän työ on elämäntapa. Mielessäni pyörii aina jotain, johon haluan puuttua tai vaikuttaa. Maailma on täynnä tärkeitä aiheita. En ole sellainen ihminen, että vain lilluisin kotona tai oikoisin mattoja.”
Energialataus vuonna 1983. Jutun mustavalkokuvat ovat valokuvaaja Erik Uddströmin kuvia avovaimostaan Terhistä. © Erik Uddström
Femme fatale vuonna 1973. © Erik Uddström
Helmillä leikittelijä vuonna 1972. © Erik Uddström
Kynä taskussa
Terhin taskussa on aina vihko ja kynä. Ajatukset kiertyvät jatkuvasti työn alla olevaan esitykseen ja mieleen tulevat ideat on kirjattava heti talteen.
Tällä hetkellä ajatuksia hallitsee Camille Claudel, ranskalainen kuvanveistäjä, yli kaksikymmentä vuotta vanhemman taiteilijakollegansa Auguste Rodinin oppilas ja innoittaja. Camillen veli ja äiti eivät sulattaneet hänen elämäntapaansa, vaan sulkivat hänet aikanaan mielisairaalaan, jossa hän eli 30 vuotta ja kuoli lopulta nälkään.
Terhille on tärkeää, ettei Camillea unohdeta. Hänen ja unkarilaisen taiteilijan Timea Jankovicsin teos kuvanveistäjästä nähdään 18. elokuuta Hangossa.
”Sytyn taiteesta, johon sisältyy oikeudenmukaisuuden periaate.”
Näyttämötaiteen yksi tehtävä on kertoa tarinoita ihmiskohtaloista. Terhille luontaisinta on tuoda esille heikommassa asemassa olevien tai syrjittyjen kertomukset.
”Oli onni saada osallistua Toinen koti -produktioon Kansallisteatterin Omapohjassa, joka kertoi pakolaistaustaisten, Syyriasta, Irakista ja Iranista selviytyneiden nuorten tarinan.”
Käänteentekevä oli vuosi 2008, jolloin Terhi näytteli Janne Reinikaisen ohjaamassa Poltto-näytelmässä libanonilaisäitiä sodan runtelemassa maassa. Hän luki samoihin aikoihin afganistanilaisen elokuvaajan Atiq Rahimin juuri julkaistun romaanin Kärsimysten musta kivi.
”Silmäni avautuivat Lähi-idän naisten kärsimyksille ja pakolaisille.”
Terhin esikoisohjaus Hiljaisuuden kivi vuonna 2017 perustui Rahimin teokseen.
”Haluan tuoda tarinoiden kautta esille sen, mitä tässä maailmassa tapahtuu.”
Kun talibanit palasivat valtaan Afganistanissa elokuussa 2021, tyttöjen ja naisten asemaan vuosikymmenten aikana tehdyt parannukset pyyhittiin pois.
”On käsittämätöntä, kurkkua kuristavaa, että sellainen on mahdollista tänä päivänä.”
Nyt afganistanilaisten naisten kohtalot tuntuvat jääneen osin Ukrainan sodan jalkoihin. Sodan alettua Terhi on joutunut pohtimaan myös suhdettaan venäläisiin.
Luontoihminen vuonna 1971. © Erik Uddström
Pelon valta
Terhin sodan kokeneet vanhemmat ja isovanhemmat tunsivat pelkoa Neuvostoliittoa kohtaan. Mutta Terhille itänaapurista tuli kulttuurin kehto ja lähde.
Opintomatkoilla Leningradiin hän koki sikäläiset taiteilijayhteisöt elämää täynnä olevina, taidetta jakavina ja kaltaisinaan: rauhaa rakastavina.
Näyttelijäurallaan hän tuli tekemään töitä monen venäläisen teatterinohjaajan kanssa ja tutkimaan rooleissaan Neuvostoliiton historiaa ja yhteiskuntaa. Se avasi hänelle menneisyyden merkitystä.
”On kauheaa, miten syvästi vallassa oleviin on iskostunut valloittajameininki. Niitä perinteitä ei muuteta hetkessä. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on silti niin röyhkeä ja hirveä teko, ettei sitä voi ymmärtää.”
Jokaista venäläistä hän ei kuitenkaan tuomitse.
”Heiltä pimitetään niin paljon tietoa. Nuoret tietävät, että heille valehdellaan, mutta he pelkäävät joutuvansa vankilaan, kidutetuiksi tai miehet sotaan asettuessaan vastarintaan. Se, että pelko on niin määräävä, on surullista.”
Ovatko Lähi-idän kriisi ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa muuttaneet Terhin maailmankatsomusta?
”En tiedä, miten suhtaudun tulevaisuuteen, mutta en suostu pelkäämään. Sanotaan, että historia toistaa itseään, mutta sen ei tarvitse olla niin.”
Heikkojen puolella
Nuoruuden naiivius on ehkä karissut, mutta Terhi liputtaa edelleen rauhan aatteen puolesta.
”Se on luonteessani. Siihen varmasti vaikuttavat myös isoäitini kertomukset sodasta ja siitä, kuinka hänen miehensä, äitini isä, kuoli jouluaattona talvisodan rintamalla Taipaleenjoella. Kun synnyin, elettiin rauhan aikaa, mutta sodan jäljet olivat olemassa.”
Hän sanoo ymmärtävänsä kuitenkin ihmisen monimuotoisuutta enemmän kuin nuorena.
”Olen yhä pasifisti, enkä voi kuvitella itseäni ase kourassa. Uskon silti, että hädässä ihminen voi tehdä mitä tahansa. Jos läheisen tai omaa henkeäni uhataan, puolustaudun vaistojeni varassa.”
Terhi peräänkuuluttaa yhä toisista välittämistä.
”On väärin, jos elinvoimaisimmat hamuavat itselleen eniten tilaa. Suomea rakentaneita vanhuksia ei saa jättää ilman riittävää hoivaa.”
Hänellä on huoli myös nuorista. Opiskelupaikka, työpaikka tai eläke eivät ole enää itsestäänselvyyksiä.
”Ikä ei ole laimentanut tulisieluisuuttani asioissa, joihin uskon. Sanon hanakasti mielipiteeni. En jää myötäeläjäksi asioissa, joita en hyväksy. Puolustan epäoikeudenmukaisuuden kohteeksi joutunutta.”
Terhi sanoo olleensa ensimmäisten joukossa puolustamassa henkensä kaupalla maastaan paenneita pakolaisia.
”Olen jo poistanut rasistisia mielipiteitä laukovat niin sanotut ystävät lähipiiristäni. Toki väärin perustein apua kerjääjiäkin riittää. On vain opittava tunnistamaan heidät. On myös hyvä vetää raja omalle jaksamiselle.”
Mitkä ovat asioita, joissa Terhi on ehdoton? Ainakin oikeudenmukaisuuden vaatimuksessaan.
Se näkyi hänessä jo pienenä. Kun lastenhoitaja tukisti pienempiä sisaruksia, Terhi asettui väliin puolustamaan heitä nyrkit ojossa.
”Olen aina pitänyt huolta katraastani, katsonut, että kaikki ovat turvassa.”
Nyt etusijalla ovat lasten ja vanhusten oikeuksien puolustaminen.
”Miten paljon onkaan heitä, joilla ei ole omaisia ajamassa etuja? Heidän pitäisi olla ykkössijalla meidän niin sanotussa hyvinvointivaltiossamme.”
”Olen aina pitänyt huolta katraastani, katsonut, että kaikki ovat turvassa.” © Jouni Harala
Läsnä tarvitseville
Järkähtämätön Terhi on myös puolustaessaan viattomuutta. Viattomimpia ovat lapset, mutta Terhistä joukkoon kuuluvat myös eläimet ja luonto.
Perheen kesämökillä Porkkalassa luonto on erityisen lähellä. Surullista on ollut nähdä, kuinka merenpohjan saastuneisuus on karkottanut kalat ravinnon puutteessa.
”Ennen pärjättiin kesät itseongituilla ahvenilla ruisleivän päällä.”
Tietoisuus on onneksi kasvanut ja jätteitä osataan lajitella. Hetekat ja peltipurkit eivät enää välttämättä päädy mereen heitettäviksi kuten entisaikaan.
Pienilläkin valinnoilla on suuri vaikutus.
”Ennen matot pestiin laitureilla ja kallioilla. Nykyään pesen pienimmät puuvillamatot pesukoneessa. Suuret räsymatot pesen puupöydän päällä isolla nurmikolla. Olen tarkka myös pesuainevalinnoissa.”
Ehdoton Terhi on myös siinä, että ihminen on olemassa toisia varten.
”Jokaisella on hyvä olla se, minkä takana seisoo. Minulle se on toisten ihmisten kunnioittaminen ja huomioiminen.” © Jouni Harala
Terhin pojan Timjamin synnyttyä hän sai lastenhoitoapua isänsä serkulta, Toini-tädiltä. Tämä hoiti aluksi pienokaista vanhempien ollessa töissä, opetti pojan lukemaan ja kutoi hänelle villapaitoja. Aikanaan osat vaihtuivat. Tädin ikääntyessä Terhistä tuli auttaja ja hoivakodissa viihdyttäjä.
”Jokaisella on hyvä olla se, minkä takana seisoo. Minulle se on toisten ihmisten kunnioittaminen ja huomioiminen ja se, että olen läsnä, kun minua tarvitaan.”
Terhi kulki nuorena make love, not war -paidassa. Nykyään hän somistautuu usein huiveilla, jotka hän on ostanut Intiassa nuorten tyttöjen koulua pitävältä tuttavaltaan.
”Kotona käytän afganistanilaisten naisten tekemiä patalappuja. Annan niitä lahjoiksikin. Ne ovat käyttökelpoisia ja kauniita.”
Terhi Panula rakastui jo teininä Erik Uddströmiin. © Tommi Tuomi/Otavamedia
Lue myös: Terhi Panula ja Erik Uddström: ”Inspiroimme yhä toisiamme”
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti