Niina Backman avautuu Annassa esiintymisjännityksestään: ”Kuvittelin, että kuuluisien sukulaisteni takia minulta odotetaan enemmän kuin muilta”

Jaa kaverilleTilaa Seura
© Mirva Kakko / Otavamedia
Huuma-ohjelman kuvauksissa Niina Backman olisi pahimmillaan tahtonut juosta pois ennen suoran lähetyksen alkamista.

Etenkin toimiessaan juontajana MTV3-kanavan ”Huuma”-ohjelmassa Niina Backman poti kovaa esiintymisjännitystä. Se tuntui vuorotellen eri kehon osissa. Jalkojen tärinä pakotti naisen pysymään jatkuvasti pienessä liikkeessä. Kädet saattoivat vapista niin pahasti, että ajatus mikrofonin pitelemisestä tuntui mahdottomalta.

Joskus Backmanin oli pakko käyttää lähetyksessä huivia, sillä hänestä tuntui, että sydän puski paidan läpi.

Toisinaan jännitys muuttui pakokauhuksi. Silloin Backman olisi halunnut juosta suorasta lähetyksestä pois ennen sen alkua.

Mallin työt ja sukutausta loivat paineita

Yksi syy jännitykselle oli mallitausta.

Niina Backman halusi todistaa, että hänessä on muutakin kuin vain kauniit kasvot ja mallivartalo. Lisää painetta synnytti sukutausta. Legendaariset näyttelijät Marja Korhonen ja Helge Herala ovat hänen isovanhempansa, ja Heidi Herala on hänen tätinsä.

”Olen suvustani ylpeä, mutta se on ollut myös taakka. Nuorena ja epävarmana kuvittelin, että kuuluisien sukulaisteni takia minulta odotetaan enemmän kuin muilta. Se loi paineita ja näyttämisenhalua”, Nina Backman kertoo Annassa.

Sittemmin Backman on saanut otteen jännityksestään. Hän on käynyt kahdeksan vuoden ajan erilaisissa terapioissa, joissa on oppinut lisää tunnetaitoja.

Backman on myös sisäistänyt, että jännitys on inhimillistä.

”Oikeasti vapinat ja tärinät tuskin näkyivät ulospäin. Tunteet olivat pääni sisällä. Nykyisellä viisaudella tiedän, että jännitys on inhimillistä ja normaalia. En edes yritä peittää sitä.”

 

X