Juontaja-toimittaja Laura Ruohola on edelleen sinkku: ”Otan kivan miehen enemmän kuin ilolla vastaan”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Laura tunnustaa olevansa hyvin turvallisuushakuinen. ”Toivon asioiden säilyvän sellaisena kuin ne ovat olleet aina ennenkin.” © Pekka Nieminen/Otavamedia
Laura Ruoholan on vaikea ystävystyä, muta hän repäisi itsensä irti tutuista kuvioista ja muutti Kalajoelle. Nyt hän odottaa, mikä on elämän seuraava käänne.

Se oli vaihe, jolloin otettiin naisesta mittaa. Toimittaja ja juontaja Laura Ruohola, 45, oli päättänyt pitää loppuvuoden vapaata palattuaan kahden vuoden pestin jälkeen Kalajoelta Helsinkiin syyskuun lopussa 2014.

Jo ensimmäisen viikon puolivälissä iski paniikki.

Siihen saakka hän oli aina luottanut, että uusi työ odotti oven takana edellisen päättyessä. Mutta entä, jos nyt ei kävisikään niin? Mitä sitten, jos puhelin ei enää soi?

”Olen luonteeltani puoliteatraalinen. Rakennan sentin pulmasta välittömästi sadan tuhannen euron ongelman”, Laura kuvaa.

Muutto Kalajoelle oli hyppy tuntemattomaan, joka opetti paljon. Yhdenlainen elämänkoulu oli sieltä paluukin. Laura näki mielessään pahimmat vaihtoehdot ja odotti niiden toteutumista. Mutta sitten soikin puhelin, ja vuoden alussa alkoi juontajapesti television raviohjelmassa.

”Sen jälkeen olen luottanut, että selviän kaikesta.”

Nykyinen työ Turun kuninkuusravien viestintä- ja markkinointipäällikkönä päättyy elokuun puolivälissä. Tällä kerralla Laura ei murehdi, mitä tapahtuu sen jälkeen.

Hänellä on parikin ajatusta siitä, minkälainen seuraava käänne voi olla.

Irtiottoja entisestä

On yksi asia, jota Laura harmittelee ehkä loppuelämänsä ajan.

”En ole koskaan asunut ulkomailla, vaikka eri maiden kulttuurit ja uskonnot ovat aina kiehtoneet minua. Kuinka olen voinut olla niin tyhmä, etten lähtenyt edes opiskelijavaihtoon? Se on iso miinus elämänkaaressa.”

Muita irtiottoja hän on tehnyt keskimääräistä enemmän.

Laura on esiintynyt televisiossa yli kaksikymmentä vuotta. Moni muistaa hänet yhä Urheiluruudusta, vaikka hän irtisanoutui Yleisradion urheilutoimituksesta jo vuonna 2005. Laura oli silloin 34-vuotias ja janosi uusia kokemuksia.

”Minua ahdisti ajatus siitä, etten tee elämässäni koskaan mitään muuta.”

Helppo ratkaisu ei ollut, mutta se kannatti. Lauralle avautui väylä sisustamisen maailmaan. Hän juonsi T.i.l.a– ja Suomen kaunein mökki -ohjelmia sekä kouluttautui sisustussuunnittelijaksi.

Sisustusohjelmien päätyttyä Laura oli jälleen uuden edessä. Se selvisi hänelle Helsinki-Vantaan lentokentällä syksyllä 2012. Lomalentoa odotellessa hän luki sanomalehteä, mistä silmiin osui työpaikkailmoitus. Kalajoen Loma-asuntomessuille 2014 etsittiin projektipäällikköä.

Laura tiesi heti haluavansa paikan.

”Kalajoen hiekkasärkät on yksi Suomen hienoimmista paikoista. Asuntomessuja toteutetaan monessakin paikassa, mutta ehkä vain kerran hiekkasärkkien kaltaisessa miljöössä. Halusin olla mukana tekemässä jotain ainutlaatuista.”

Laura sai paikan, pakkasi tavaransa ja muutti Kalajoelle lokakuussa 2012.

Hän on yhä hieman yllättynyt tekemistään ratkaisuista.

”En ole lainkaan seikkailija, vaan hyvin turvallisuushakuinen. Toivon asioiden säilyvän sellaisina kuin ne ovat olleet aina ennenkin.”

Katsoessaan elämäänsä taaksepäin hän toteaa toimineensa juuri päinvastoin.

”Ehkä en olekaan ihan niin tylsä kuin kuvittelen olevani”, hän nauraa.

Muurien murtamista

Alku Kalajoella ei ollut helppo. Lauraa ei ahdistanut reilun 12 000 asukkaan kaupungin pienuus, vaan se, ettei hän tuntenut siellä ketään.

”Jossain vaiheessa meinasi paniikkikin nousta. Olin kaukana, yksin ja ilman suojaverkkoa. Selviänkö tästä?”

Uusien ystävyyssuhteiden solmiminen on hänelle vaikeaa.

”En päästä ihmisiä lähelleni helposti. Minulla on tarkka ja jämerä suojamuuri, jonka toiselle puolelle pääsevät hyvin harvat. Olen sosiaalinen, minulla on paljon kavereita ja tuttavia, mutta läheisten määrä on todella pieni.”

Edessä häämötti kahden vuoden täydellinen yksinäisyys työ ainoana ajanvietteenä.

”Minun oli pakko muuttaa itseäni ja antaa edes joillekin ihmisille mahdollisuus.”

Laura raotti linnoitustaan ja löysi muutaman ystävän, joiden uskoo olevan elämässään tulevaisuudessakin. Kokemuksensa perusteella hän suosittelee irtiottoa totutusta muillekin.

”Joskus kannattaa tehdä hassultakin kuulostava hyppy täydelliseen tuntemattomaan. Se saattaa tuoda elämään uusia ihmisiä ja asioita.”

Kalajoella asuminen teki myös todeksi sanonnan, jonka mukaan kauas lähtemällä näkee paremmin lähelle. Laura on asunut Helsingissä kaksikymmentä vuotta, mutta ei vieläkään pidä itseään helsinkiläisenä. Poissaolo sai hänet arvostamaan aiempaa enemmän pääkaupungin tarjoamia mahdollisuuksia.

”Kun ensimmäistä kertaa Helsingissä käydessäni istuin Stockmannilla sushi-ravintolassa, katselin ihmisiä kuin Liisa Ihmemaassa. Nautin ruuhkasta ja siitä, että jonossa oli lisäkseni joku muukin.”

Lauran sydän on silti länsirannikolla, synnyinkunnassa Pyhärannassa ja sen naapurikaupungissa Raumalla.

”Tiedän tarkalleen, mihin kuulun. Siitä tulee äärimmäisen hyvä olo.”

Kotiseuturakkaus oli yksi syy, miksi hän haki paikkaa Kuninkuusraveissa. Turusta hän ehtii vajaassa tunnissa tapaamaan Rauman seudulla asuvia vanhempiaan ja muita sukulaisia. Vanhempien luona hoidettavana on myös Lauran iäkäs, argentiinalaisen jalkapalloilija Gabriel Batistutan mukaan nimetty kissa.

”Vähän aikaa sitten ajoin Helsingistä Raumalle vain ollakseni sen mukana eläinlääkärikäynnillä.”

Liikkuva elämä

Laura on intohimoinen kirjojen lukija. Kotona opuksia on seinällinen ja määrä kasvaa koko ajan. Ostamansa kirjat hän nimikoi. Kansilehdellä on ostopäivämäärä ja nimikirjoitus sekä yleensä maininta elämän sen hetkisestä vaiheesta.

”Haluan, että kirjoilla on tarina, joka liittyy myös minuun.”

Syksyisin Laura pakkaa matkalaukun täyteen kirjoja ja suuntaa Kreikkaan lomalle. Lempilukemista ovat ruotsalaiset dekkarit, mutta usein mukana on myös Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogia. Lukulomaa hän suunnittelee ensi syksyksikin.

Työ Kuninkuusraveissa alkoi lokakuussa 2015 ja päättyy tulevan elokuun puolivälissä. Laura ei huolehdi, mitä tapahtuu sen jälkeen.

”Enää en istu sohvalla pyörittelemässä sormia ja miettimässä, soiko puhelin. Tiedän, että voin hakeutua töihin itsekin.”

Sen hän tietää, että tulevissakin töissä hän puhuu ja esiintyy.

”Joku viisas on sanonut, että puheenlahjalla elämässä pärjää aina. Luotan siihen.”

Työ voi olla Helsingissä, mutta yhtä hyvin Kuopiossa.

Lauran auton matkamittarissa tuhatluvut vaihtuvat tiuhaan tahtiin. Hän on aina ajatellut, että koti on siellä, missä laukkukin. Vähitellen mieleen on hiipinyt kuitenkin kysymys siitä, kuinka kauan hän jaksaa liikkuvaa elämää. Taannoin Laura sanoi äidilleen haluavansa vakituisen työpaikan ja säännöllisen työajan.

”Sen sanottuani tunsin pakokauhua. En pysty sellaiseen. Mielenlaadulleni sopivat projektit, jotka alkavat ja päättyvät.”

Siinä perheettömyys on etu.

”Minun on helppo tehdä äkäisiä lähtöjä, koska ei tarvitse miettiä, voinko repäistä lapsia irti tutusta ympäristöstä.”

Trilogian päätös?

Kännykkään taltioidussa kuvassa poseeraa Lauran veljen 2,5-vuotias tytär Noora lasketteluvarusteissaan. Laura haaveilee jo nyt yhteisistä reissuista Keski-Euroopan rinteille. Hän touhuaisi tytön kanssa mielellään vaikka päivittäin, jos se olisi mahdollista.

Lapsettomuus ei ole hänelle ongelma.

”Keskitän kaiken energian ja ilon siihen, että perheessä on ihana, terve lapsi. Noora on veljeni tytär, eikö hän silloin ole melkein kuin omani!”

Lauralla on ollut elämässään kaksi pitkää parisuhdetta. Tällä hetkellä hän on sinkku, mutta rakkaus on tervetullut elämään milloin tahansa.

”Eivätkö kaikki sinkut odota prinssiä? Tietysti minustakin olisi mukavampi olla jonkun kanssa kuin yksin.”

Hölynpölyä ovat puheet, joiden mukaan kiireisellä ihmisellä ei ole aikaa parisuhteelle.

”Jos oikea ihminen tulee kohdalle, löydän aikaa aivan varmasti.”

Rakkauskin voisi olla elämän seuraava käänne.

”Kalajoki oli iso irtiotto. Turun pesti päättyy. Jospa trilogian viimeinen osa on se, kun löydän elämäni miehen. Otan kivan miehen enemmän kuin ilolla vastaan.”

X