Pekka Seppänen purki Kekkos-muistonsa Nyman-romaaniksi – onko presidentinvaaleissa mikään muuttunut UKK:n päivistä?

Jaa artikkeliTilaa Seura
Kekkosen ajan konsensuksen henki elää yhä vahvana Suomessa. ”Yhteen hiileen puhalletaan. Mutta kenen se hiili on ja ketä se lämmittää? Se jää usein kysymättä”, Pekka Seppänen sanoo. © Tommi Tuomi/Otavamedia
Romaanikirjailijaksi ryhtynyt Pekka Seppänen peilaa Kekkosen 1970-lukua nykyaikaan ja lähestyviin presidentinvaaleihin. Onko mikään muuttunut?

Pekka Seppänen, 57, istahtaa olohuoneessaan Alvar Aallon suunnittelemaan Paimio-tuoliin. Huonekalu on valkoinen ja vanerista taivuteltu, täsmälleen samanlainen kuin Seppäsen vastajulkaistussa veijariromaanissa Nyman.

”Ryhdikkäät ihmiset valitsevat sen mielellään”, kirjassa kuvaillaan.

Romaanissa Paimio-tuolin valtaa Nyman eli Urho Kekkonen, joka on lavastanut oman kuolemansa. UKK solmii omissa hautajaisissaan pitkäaikaisen, oudon ystävyyssuhteen mieheen, jonka nimi on Pekka ja jonka elämänvaiheet muistuttavat hämmästyttävän paljon kirjailija Pekka Seppäsen omaa elämää. Seppänen todella lauloi Kekkosen hautajaisissa, kuten kirjassa kerrotaan.

Pekka Seppänen

”Vuonna 1975 koulukaverini sanoi, että mun pitäisi kirjoittaa romaani. Jotenkin se jäi mieleen. Että kai mun sitten täytyy.” ©TOMMI TUOMI/OTAVAMEDIA

Kirjailija on halunnut erityisesti peilata 1970-lukua ja sen suhdetta nykyaikaan.

”Ne ajat, jotka vietin 10–20-vuotiaana, liimaantuivat päähäni ihan toisella tavalla kuin kaikki muut ajat. Suhtaudun niihin tunteikkaammin ja väkevämmin”, Seppänen sanoo.

Omaelämäkerta Nyman ei kuitenkaan ole.

Tietokirjailijana, Talouselämän päätoimittajana ja kolumnistina työskennellyt Pekka Seppänen sekoittaa omia nuoruudenkokemuksiaan fiktioon ja tiedonmurusiin Urho Kekkosen myöhemmästä elämästä.

”Olen tietoisesti tuonut kirjaan niin paljon faktaa, että se vähäinen fiktiokin vaikuttaisi uskottavalta.”

Erityisesti kirjailijaa ovat innoittaneet Juhani Suomen toimittamat UKK:n päiväkirjat vuosilta 1958– 1981. Niitä lukiessaan Seppänen sanoo hämmästelleensä monia asioita, esimerkiksi seitsemänkymppisen presidentin hyppelyä naisasioissa.

”Mutta mä olenkin tällainen konservatiivi.”

Viime vuodet tämä espoolainen konservatiivi on siis käynyt päänsä sisällä vilkkaita keskusteluja Kekkosen kanssa. Presidentillinen kyyti tarjoaa herkullisen asetelman pohtia vuoden 2018 presidentinvaaleja: onko mikään muuttunut Kekkosen ajoista?

Kekkonen ja kakkonen

Isäntä kaataa kuppeihin sokeroimatonta karpalomehua: yksi osa mehua, kuusi osaa vettä. Se on samaa tavaraa, jota Nyman ja Pekka siemailevat kaurapuuron ja keitettyjen luomumunien kera.

Kirjassa Pekka syyttää Nymania itsevaltaisuudesta. Nyman puolustautuu: ”Jos joku muu olisi ollut presidenttinä vaikka vuodesta -74 eteenpäin, mikä olisi muuttunut?”

Siihen Pekka ei osaa vastata. Eikä osaa Pekka Seppänenkään.

”Vaikea mennä väittämään, että mikään olisi toisin. Jälkikäteen ajateltuna Kekkosen jälkeinen vapautumisen tunne oli vähän huvittava. Mitä muutoksia Mauno Koiviston valinta presidentiksi toi ihmisten elämään?” Seppänen kysyy.

Ajatus, että maailma pysyy ennallaan vaalien jälkeen, kuulostaa kyyniseltä, jopa demokratian vastaiselta.

”Onko demokratia vain kasvojen vaihtamista?” Seppänen miettii.

”Ainakin se on mahdollisuus vaihtaa kasvoja.”

Vuonna 2018 kasvojen vaihtaminen tuntuu yhtä epätodennäköiseltä kuin vuonna 1978, jolloin Kekkoselle ei ilmaantunut yhtään varteenotettavaa vastustajaa. UKK kahmi 82 prosenttia äänistä.

Helsingin Sanomien eläkkeelle jäänyt politiikantoimittaja Unto Hämäläinen on analysoinut vuoden 2018 presidenttiehdokkaiden kannat suhteessa seitsemään isoon kysymykseen, joita ovat esimerkiksi Suomen suhde Venäjään ja Yhdysvaltoihin, yhteistyö Ruotsin kanssa ja EU:n puolustusyhteistyö.

Hämäläisen mukaan Sauli Niinistö, Pekka Haavisto, Matti Vanhanen ja Tuula Haatainen ovat samaa mieltä kaikista ydinkysymyksistä. Gallupien mukaan 90 prosenttia suomalaisista seisoo tämän linjan takana.

”Nyman sanoo, että Suomessa on oppositio, mutta ei toisinajattelijoita”, Seppänen sanoo.

Suomen etu

Vuoden 2015 Putous-kaudella oli sketsi, jossa Joonas Nordman parodioi Juha Sipilää.

Pääministeri otti taskustaan hiilenpalan ja asetti pöydälle: ”Meillä on tässä hiili, ja nyt me kaikki puhallamme yhteen hiileen. Suomen tilanne on vakava.”

Pääministeri yllytti paikallaolijoita puhaltamaan yhteiseen hiileen. Sen jälkeen hän ilmoitti, että hänen taskussaan on toinenkin hiili.

”Siihen minä puhallan Jyri Häkämiehen kanssa. Tuo on köyhien hiili”, Sipilä osoitti pöydällä olevaa hiiltä.

”Hyvä kiteytys”, Pekka Seppänen kehuu sketsistä kuullessaan.

Hän sanoo oppineensa huomaamaan, että Suomen etu kelpaa aina perusteluksi, vaikka se ei olisi perustelu ollenkaan.

”Kun joku puhuu Suomen edusta, todennäköisesti kyseessä on puhujan oma etu. Mun on vaikea kuvitella, että jossain joku vetoaisi samalla juhlallisella tavalla, että jokin asia on Belgian etu tai Ruotsin etu.”

Kuvanpalvontaa

Mistä isänmaallinen yhtä köyttä -yhdistys sai alkunsa? Ehkä taustalla vaikuttaa sama Venäjän pelko, joka synnytti suomalaisen konsensuksen. Sen kantava ajatus ”olkaa erimielisiä mistä muusta hyvänsä, mutta ei ulkopolitiikasta” on yhä voimissaan 35 vuotta Kekkosen aikakauden jälkeen.

Minä pelkäsin Neuvostoliittoa. Pelkäsin liikaa. Helppohan se nyt on huomata”, Nyman tunnustaa kirjassa. Hän muistaa sanonnan: kenraalit valmistautuvat aina edelliseen sotaan.

Itänaapuri on ollut ennenkin uhka. Miksei se olisi sitä nyt?

Ulkopoliittinen yksituumaisuus johtaa näennäiskeskusteluun, jonka osallistujat ovat jo valmiiksi oikeaa mieltä asioista.

”Kaipaan näihin presidentinvaaleihin irtiottoja!” Seppänen voihkaisee.

”Moni ehdokkaista haluaa näyttää, että osaa mukautua viralliseen muottiin ja puhua oikeaoppisesti. Mutta joukosta ei erotu sillä, että vastaa opettajan kysymyksiin aina samalla tavalla kuin muut.”

Vanha kunnon Paavo Väyrynen uskaltaa haastaa. Haastattelua edeltävänä iltana hän nosti Ylen vaalitentissä esiin ajatuksen: Sauli Niinistön huikea kansansuosio perustuu mielikuviin eikä poliittisiin asiakysymyksiin.

Seppänen ottaa siitä kopin.

”Kuinka Pekka Haavisto on voinut huonontua ihmisenä noin paljon kuudessa vuodessa?”

Vuonna 2012 Haavisto sai 37 prosenttia äänistä, mutta tätä kirjoitettaessa ehdokkaan kannatus jumittaa yhdentoista prosentin tuntumassa. Näin totaalista romahdusta on vaikea selittää muulla kuin mielikuvalla.

Kaksi Veetä

Yhdessä suhteessa ajat ovat muuttuneet Kekkosen päivistä.

”Ennen ulkopolitiikka meni kaiken edelle. Nykyään talous menee kaiken edelle.”

Venäjän rinnalle on noussut toinen iso V.

”Velka ja Venäjä tuntuvat jatkuvasti olevan arkihuolena riippumatta siitä, kuinka paljon huoleen on aihetta”, Seppänen huokaa.

Velkakeskustelu on erityisesti suomalaisen talouseliitin suosiossa. Seppänen suhtautuu aiheeseen kriittisesti.

”Kun katsotaan julkista velkaa, Suomen nettovelka on suunnilleen maailman vähäisintä.”

Samaan aikaan velkapuhe vauhdittaa julkisen talouden leikkauksia ja yhä uusia yksityistämisiä. Kehitys noudattaa talouseliitin ideologista toivomuslistaa.

”Yritykset ovat Suomessa saaneet aika kivasti tahtonsa läpi.”

Tähän presidentti ei ole pyrkinyt puuttumaan.

”Sauli Niinistö toistelee vanhoja kliseitä, joiden totuusarvo on kyseenalainen. Uudenvuodenpuheessa hän taas sanoi, että Suomi olisi jotenkin erityisen riippuvainen viennistä. Sehän ei pidä paikkaansa.”

Toden totta! Maailmanpankin tilaston mukaan (Viennin osuus bruttokansantuotteesta 2016) Eurooppa on täynnä maita, jotka ovat Suomea riippuvaisempia viennistä. Meidän ohitsemme menevät Luxemburg, Malta, Irlanti, Slovakia, Unkari, Belgia, Tšekki, Hollanti, Viro, Slovenia, Liettua, Sveitsi, Bulgaria, Latvia, Tanska, Puola, Itävalta, Serbia, Kroatia, Makedonia, Islanti, Saksa, Ruotsi, Romania, Portugali, Montenegro sekä Bosnia & Hertsegovina.

”Kun viennin merkitystä korostetaan, samalla vähätellään toistemme välistä taloudellista toimeliaisuutta Suomessa.”

Ennen uskottiin paremmin

Pekka Seppäselle romaanin kirjoittaminen oli matka 70-luvulle, jolloin suomalainen poliittinen yhdenmukaisuus oli musertavaa.

”Kirjaa tehdessäni mulla oli lähtökohtana, että 70-luku oli kaameaa aikaa, Neuvostoliiton mielistelyn ja Kekkosen yksinvallan aikaa. Nyt vaihtaisin adjektiivin. Se oli absurdia aikaa.”

Päänsisäiset keskustelut Nymanin kanssa ovat avanneet joitain kipupisteitä. Asiat ovat alkaneet saada uusia merkityksiä. Nyt Seppänen sanoo näkevänsä 70-luvun monivivahteisempana ja positiivisempana kuin ennen.

”En väitä, että silloin oli paremmin. Mutta silloin uskottiin, että ollaan menossa kohti parempaa. Toisille se merkitsi taloudellista vaurastumista, toisille ympäristötietoisuutta tai länsisuuntautumista. Nyt sellaista tulevaisuudenuskoa ei näy.”

Kekkosen päiväkirjoista näkyy, kuinka vuosien edetessä päämiehen kiinnostus alkaa liukua yhä enemmän kohti hiihto- ja kalareissuja.

Uudella valtionpäämiehellä on vähemmän valtaa kuin Kekkosella.

Enemmän aikaa hiihdellä.

Lue myös:

Presidentti Urho Kekkosen juuret olivat syvällä Savossa – mutta miksi hänen isäänsä kutsuttiin Saarnaaja-Kekkoseksi?

Presidentti Urho Kekkosen juuret olivat syvällä Savossa – mutta miksi hänen isäänsä kutsuttiin Saarnaaja-Kekkoseksi?

X