![](https://seura.fi/awpo/img/2023/11/web__dsc2795.jpg?s=400146c8ca943f9d743cd3da31d0214a&fit=crop)
Meri Aalto jakaa arjen yllätyksiä Saara-puolisolleen – ”Meri huomioi aina niin ihanasti”
Espanjassa asuntoautolla reissanneet laulaja Saara Aalto ja manageripuoliso Meri Aalto yrittävät jälleen totutella Suomen kylmyyteen.
Laulaja Saara Aalto kehui puolisonsa manageri Meri Aallon ajotaitoja Espanjassa. ”Meri on niin hyvä kuski! Hänhän on ajanut Lontoon keskustassakin. Merillä ei ole mitään ongelmia.”
”Eniten kaipaan nytkin sitä, kun Espanjassa tuli oltua kaikki päivät ulkona. Nyt koiran kanssa käy tunnin kävelyllä ja on muuten sisällä”, Meri Aalto sanoi Nälkäpeli: Balladi laululinnuista ja käärmeistä -elokuvan kutsuvierasensi-illassa Helsingin Tennispalatsissa.
Pari vietti Espanjassa reilun kuukauden. Reissun aikana Saara teki myös töitä Enkelit-joulukiertueensa eteen, joten mukana kulki pieni piano, joka mahtui auton takatilaan.
”Meri yllätti viimeksi eilen”
Saaran joulukiertueella on jokaisella keikkapaikalla myös paikallinen lapsikuoro. Joka ilta on uudet harjoitukset.
”Se on työlästä mutta palkitsevampaa. Lapset ovat niin onnellisia, iloisia ja innoissaan, että siitä tulee itsellekin uutuuden viehätystä.”
Joulukiertue loppuu Ouluun, josta Saara ja Meri vetäytyvät joulunviettoon Saaran perheen luo. Lahjoja pari ei toisilleen keksimällä keksi, vaan heillä on tapana yllättää toinen vaikka keskellä arkea.
”Meri yllätti viimeksi eilen. Hän soitti tulevansa pian kotiin, että laita kynttilät ja pidetään treffit. Meri toi sushit ja söimme ne kotona kahdestaan. Meri huomioi aina niin ihanasti”, Saara paljasti.
Millä mielin muut näin loppuvuodesta?
![Oopperalaulaja Waltteri Torikka konsertoi Nokia Arenalla Jarkko Aholan kanssa. Ensi vuodesta on tulossa Torikalle merkittävä. ”Keväällä tulee ensimmäinen oma klassinen albumini. Se on henkilökohtaisesti itselleni tosi iso juttu. Sen kanssa myös kierrämme, kun minulla on tulossa juhlavuosi.”](https://seura.fi/awpo/img/2023/11/dsc2923.jpg?s=d84e7734a6c50710d9eaa2bb67043c66&fit=crop-50-50-1&w=630&h=630)
![Vaatesuunnittelija Teemu Muurimäki saapui elokuviin Loja-veljentyttärensä kanssa, jolle Teemu suunnitteli puvun nelosten tansseihin. ”Olenhan minä tehnyt sinulle prinsessapukuja vaikka kuinka paljon ja kastepuvun myös”, Muurimäki muistutti hymyillen.](https://seura.fi/awpo/img/2023/11/dsc2772.jpg?s=b2fa332c02aa7ffab5bb8abefeb0c007&fit=crop-50-50-1&w=630&h=630)
![Näyttelijä-juontaja Christoffer Strandberg on saanut kokea vauhdin hurmaa tehdessään Top Gear -ohjelmaa Teemu Selänteen ja Ismo Leikolan kanssa. ”Jos muistan nimen oikein, niin hienoin auto, jota pääsin ajamaan, oli McLaren Artura. Se oli tullut Suomeen edeltävänä päivänä. Vähän kuumotti, kun näin sen hintalapun, joka oli lähes 400 000 euroa!”](https://seura.fi/awpo/img/2023/11/dsc2959.jpg?s=5a02e17e15e82f65b2272ff6e484cee6&fit=crop-50-50-1&w=630&h=630)
![Tubettaja-vaikuttaja Pinja Sanaksenaho eli Pinkku Pinsku oli jo nähnyt ensi-iltaelokuvan edellispäivänä Tanskassa. ”Toivotan nyt vain muut tervetulleiksi, ja lisäksi salissa on pieni yllätys luvassa. Näytteleminen kiinnostaa kyllä minuakin”, Sanaksenaho tuumi.](https://seura.fi/awpo/img/2023/11/web__dsc2844.jpg?s=5a164cee6ab0a05b4f7c7b8acb33a874&fit=crop-50-50-1&w=630&h=630)
![Laulaja Viivi esiintyi HelsinkiMission Joulun tähdet -hyväntekeväisyyskonsertissa, joka nähdään televisiossa joulun aikaan.](https://seura.fi/awpo/img/2023/11/dsc2940.jpg?s=6ee5fff56ef42aab0fda1a246c447027&fit=crop-50-50-1&w=630&h=630)
![”Kiertue meni loistavasti! Salit olivat täynnä monella paikkakunnalla. Oli ihana nähdä perheitä, jotka halusivat tulla nauramaan yhdessä. Keikat jatkuvat keväällä Itä-Suomen suunnalla”, kertoi vatsastapuhuja Sari Aalto Jokeri Pokeri Box -kiertueesta.](https://seura.fi/awpo/img/2023/11/web__dsc2826.jpg?s=a243643f8c6778896c63fa3c95ef4077&fit=crop-50-50-1&w=630&h=630)
![Kansanedustaja, terapeutti Ville Merinen käy ahkerasti elokuvissa Helmi-tyttärensä kanssa. Kaksikkoa kiinnostavat etenkin fantasiaelokuvat. 39-vuotissyntymäpäiviään samalla juhlinut Merinen sai Helmin ollessaan parikymppinen. ”Helmi on ollut puolet elämästäni. Aika hienoa”, Merinen totesi.](https://seura.fi/awpo/img/2023/11/dsc2833.jpg?s=0d981f0efdc56bc5539e5c4799f4cbad&fit=crop-50-50-1&w=630&h=630)
![Tubettaja Jaakko Parkkali oli käynyt treenaamassa ulkosalilla ennen elokuvailtaa. ”Tulin tänne ihan urheilujuoma kädessä. Hyvä fiilis!”](https://seura.fi/awpo/img/2023/11/dsc2898.jpg?s=727c90a708264857b4a9fbea65dbbe9b&fit=crop-50-50-1&w=630&h=630)
![Rap-artistina tunnetuksi tullut, nykyään nu metal -musiikin pariin tiensä löytänyt laulaja Arttu Lindeman on käynyt läpi melkoisia muutoksia viime vuosina. ”Julkaisin nu metal -albumi Egosysteemin kuukausi sitten. Musiikin ohella työskentelen Markus Selinin yhtiössä.”](https://seura.fi/awpo/img/2023/11/dsc2875.jpg?s=718001d39607afd08d72e872f2dfa463&fit=crop-50-50-1&w=630&h=630)
![Somevaikuttaja, entinen Miss Suomi Sara Chafak erosi kesällä mediapersoona Jeffrey Lawmanista, mutta kaksikon ystävyys on säilynyt. ”Tulimme nyt leffaan yhdessä, ei sen kummempaa”, Chafak totesi.](https://seura.fi/awpo/img/2023/11/dsc2858.jpg?s=a6fc2fdaddd4627fd51282a2a738883f&fit=crop-50-50-1&w=630&h=630)