Sarjakuvapiirtäjä Juba Tuomola kärsi paniikkioireista: ”Kirjoittamisen avulla sain tilan katkeamaan”

Sarjakuvataiteilija Jussi ”Juba” Tuomola on Suomen suosituimpia sarjakuvapiirtäjiä: ”Olen kirjoittanut vuosien aikana käsin yli 15 000 sivua tekstiä, ja minulla on ne kaikki tallessa vaatehuoneessa pahvilaatikoissa.”

Jaa artikkeliLähetä vinkki

”Merkkien tekeminen tuottaa minulle samanlaista mielihyvää kuin piirtäminen”, Juba Tuomola sanoo.

Sarjakuvataiteilija Jussi ”Juba” Tuomola on Suomen suosituimpia sarjakuvapiirtäjiä: "Olen kirjoittanut vuosien aikana käsin yli 15 000 sivua tekstiä, ja minulla on ne kaikki tallessa vaatehuoneessa pahvilaatikoissa."
(Päivitetty: )
Teksti: Katriina Lundelin

Sarjakuvapiirtäjä Juba Tuomola sanoo, että paperilla voi oikeasti ajatella.

”Kun kynän pitää kiinni paperissa, sieltä saattaa tulla ulos sellaisia asioita, joita en edes tiennyt”, Juba Tuomola toteaa.

”Totuin käsin kirjoittamiseen, ja siitä tuli tapa”

”Käsin kirjoittaminen auttaa ajattelemista. Se on myös työni. En ole koskaan tehnyt oikeita töitä: Olen aina piirtänyt sarjakuvia, jotka tekstaan yhä käsin.

Kirjoitan joka aamu käsin kolme liuskaa tekstiä, ja saan sen aikana usein ahaa-elämyksiä. Aamulla nousen sängystä, keitän kupin teetä ja alan kirjoittaa.

Talvet vietän usein Espanjassa Välimeren rannalla. Minulla ei ole siellä työhuonetta, vaan menen kahvilaan, kirjastoon tai ulos istumaan. Voin kirjoittaa myös vaikka bussissa tai lentokoneessa.

Olen kirjoittanut vuosien aikana käsin yli 15 000 sivua tekstiä, ja minulla on ne kaikki tallessa vaatehuoneessa pahvilaatikoissa.

Sain idean käsin kirjoittamiseen hyvinvointiguru Julia Cameronilta. Aluksi se tuntui vaikealta, koska en ollut lukion jälkeen kirjoittanut kaunokirjoitusta. Totuin käsin kirjoittamiseen, ja siitä tuli tapa. ­Ostin oikean täytekynän, jolla on mukava kirjoittaa.

Merkkien tekeminen tuottaa minulle samanlaista mielihyvää kuin piirtäminen. Aina siihen ei liity ajattelua. Silloin koros­tuu visuaalinen mielihyvä, kun katselen, miten kynänkärjestä piirtyy merkkejä ­paperille.

Aamusivuja kirjoitan kaunokirjoituksella, mutta jos luonnostelen sarjakuvastrippejä, kirjoitan myös tekstaten.”

Juba Tuomola luonnostelee käsin Viivin ja Wagnerin sarjakuvastrippejä

”Kun minulla on menossa työvaihe, jossa tuotan paljon ideoita Viiviin ja Wagneriin, luonnostelen käsin paperille. Etsin aktiivisesti ideoita ja muokkaan. Sille valkoiselle fyysiselle paperille voi piirtää ja kirjoittaa mihin kohtaan haluaa, korjata ja sutata. Jos sarjakuvastrippejä pitäisi ideoida koneella, se ei onnistuisi.

Aikoinaan kärsin paniikkioireista, jotka olivat pahimmillaan yöllä. Se saattoi olla aika pelottavaa. Silloin otin kynän ja paperin ja aloin kirjoittaa. Paniikkioireisiin liittyy se, että ajatukset alkavat kiertää kehää ja paniikki pahenee. Kirjoittamisen avulla sain tilan katkeamaan.

Siihen aikaan saatoin kirjoittaa muulloinkin kuin aamulla – illalla, yöllä, päivällä.”

Juttu on julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 4/21.

Lue myös: Juba Tuomola pääsi eroon sokerista ruokaremontin avulla: ”Kroppani huusi dieetin ensimmäiset päivät karkkia, jäätelöä, pullaa ja keksejä”

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

X