Palkittu sarjakuvantekijä Sami Makkonen toi kansalliseepoksemme 2000-luvulle: ”Kalevalassa on paljon kauhu- ja fantasiaelementtejä, joille piti saada kuvallinen muoto”
Sami Makkonen on luonut Yhdysvalloissa näyttävän uran sarjakuvapiirtäjänä. Seuraavaksi hän aikoo valloittaa Suomen Kalevalan sarjakuvasovituksella.
Sami Makkonen haluaisi häivyttää rajan ”korkean” taiteen ja sarjakuvan välillä.
Pieni poika löytää ruokakaupasta vihreän, bodarinnäköisen supersankarin – eikä mikään ole enää entisellään.
Jos Sami Makkosen elämästä tehtäisiin sarjakuva, tässä olisi ehdokas avauskohtaukseksi.
Makkonen oli alle kouluikäinen vieraillessaan äitinsä työpaikalla Savonlinnan Matkahuollon kupeessa. Ruokakaupassa kassojen takana oli lehtihylly.
Sami iski silmänsä Marvelin supersankareihin, Ihmenelosiin ja vihreään Hulkiin.
Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Eikä se jäänyt vanhemmilta huomaamatta.
”He lupasivat, että saisin valita yhden lehden ostettavaksi aina niiden ilmestyttyä”, Sami Makkonen muistelee.
Edes sillä ei ollut väliä, ettei poika osannut vielä lukea. Kotona äiti luki ääneen supersankareiden seikkailuja. Ensimmäisiin Samin piirtämiin omiin sarjakuviin vanhemmat kirjoittivat puhekuplat sanelusta.
”Kolmannella luokalla ajattelin, että englannin opiskelu kannattaa ottaa tosissaan. Halusin joku päivä päästä piirtämään Hulkia.”
Piirtämisharrastus vakavoitui, kun Makkonen hyväksyttiin Savonlinnan taidelukioon.
Uudessa koulussa hän huomasi olevansa samankaltaisesti ajattelevien ihmisten ympäröimä.
”Taidelukiossa suhtauduttiin sarjakuvaan todella avoimesti. Se aika muutti ajattelumaailmani täysin”, Makkonen kehuu.
Sami Makkonen ei tyydy pelkästään kuvittamaan tuttua tarinaa. Kalevalan kuvissa on alkuvoimaa, joka pyrkii herättämään kansalliseepoksen uuteen eloon. Pekka Nieminen / Otavamedia
Kalevala – Kauhufantasia
Akkuporakone laulaa helsinkiläisessä Tiketti Galleriassa.
Mustiin pukeutunut Sami Makkonen, 43, pyyhkäisee otsaansa. Vielä olisi paljon tehtävää ennen huomisia näyttelyn avajaisia.
Päivä ei ole alkanut hyvin. Hyvissä ajoin etukäteen tilattu taksi olikin liian pieni, samoin seuraava. Hätäpäissään Makkonen joutui vuokraamaan pakettiauton ja kuskaamaan suurikokoiset taulut perille itse.
Viimeiset kymmenen vuotta Sami Makkonen on niittänyt kansainvälistä mainetta kuvittamalla amerikkalaisia kauhu- ja fantasiasarjakuvia. Menestyksen mittarina voisi pitää monia alan palkintoja.
Kotimaassaan Makkonen on kuitenkin vielä melko tuntematon suuruus. Mutta seuraavaksi edessä on Suomen valloitus. Vasta julkaistu Kalevala (Otava) on kansalliseepoksen sarjakuvasovitus ja taiteellisesti kunnianhimoinen suurteos, jonka tekemisestä Makkonen on unelmoinut lukiosta lähtien.
Samilla on maailmalla erikoisia faneja: jopa elokuvatähti Whoopi Goldberg on julkisesti kehunut hänen kuviaan. Pekka Nieminen / Otavamedia
”Kalevalassa on paljon kauhu- ja fantasiaelementtejä, joille piti saada kuvallinen muoto.”
Makkosen Kalevalassa on seksiä ja väkivaltaa. Suoraviivainen käsikirjoitus riisuu mytologian ja karskit mieskuvat paljaiksi. Tarinoiden runollisuus on siirtynyt unenhoureisiin kuviin.
Kalevala sai taiteilijan kiinnostumaan suomalaisesta muinaisuskonnosta. Kehitteillä on jo seuraava teos, joka nojaa kansanperinteeseen.
”Siellä on paljon tarinoita, jotka toimisivat sarjakuvassa. Eihän niistä ole vielä ammennettu oikeastaan millään tavalla!” Makkonen intoilee.
Elävänä tai kuolleena
Lukion jälkeen Sami Makkonen lähti silloisen tyttöystävänsä perässä Tartoon, opiskelemaan kuvataidetta. Virossa opetettiin realismia, mikä ei ole suomalaisissa kuvataidekouluissa enää kovin yleistä.
Osa piirustusmalleista oli eläviä, osa kuolleita.
”Meidän anatomian opettaja oli kiinnostunut Leonardo Da Vincin vanhoista harjoittelutekniikoista”, Makkonen kertoo.
Taideopiskelijat vietiin siis ruumishuoneelle, missä tulevat lääkärit perehtyivät ihmisen anatomiaan preparoimalla ruumiita.
”Me piirsimme samalla kun he tekivät työtään, poistivat ruumiista nahan ja rasvan, kunnes lihakset tulivat näkyviin.”
Ruumiita oli kerrallaan näkyvillä 5–6.
”Hurjimpia olivat ne, joille ei vielä ollut tehty mitään.”
Ensimmäisen tunnin jälkeen Makkonen oli eksyä koulun käytäviin.
”Sen verran ajatus harhaili.”
Tarton formaliinin haju on syöpynyt Makkosen muistiin. Mutta niin on myös anatomia.
Ja siitä on ollut paljon hyötyä. Sarjakuvassa fantasian ja realismin välinen raja on häilyvä.
Kalevalassa on Makkosen mielestä runsaasti aiheita, jota kuvataiteilijat eivät ole vielä hyödyntäneet. Pekka Nieminen / Otavamedia
Kaksi huonetta
Tiketti Galleriassa on kaksi huonetta.
Etummaisen seinillä on esillä Sami Makkosen abstraktia nykytaidetta.
”Kaipaan välillä abstraktien asioiden hahmottelua. Sarjakuva on siihen liian suora ja kertova muoto”, taiteilija sanoo.
Takahuoneessa esitellään Kalevalan kuvitusta. Jokaisen valmiin, tietokoneella väritetyn kuvan vieressä on ”raaka”, tussilla piirretty ruutu.
Tussin hiomaton viiva on Makkoselle kaikki kaikessa: alkuvoimainen, rosoinen, ja siksi kiinnostava.
Jotkut amerikkalaiset ovat ylistäneet Makkosen virtuoosimaista tyyliä sanomalla, ettei hän tyydy kuvittamaan tarinoita. Makkonen luo maailmoja ja tunnelmia, johon lukija voi uppoutua kokonaan.
”Olen nimenomaan halunnut viedä sarjakuvaa teknisesti taiteellisempaan suuntaan”, Makkonen itse sanoo.
Ajatus on kunnianhimoinen. Sarjakuvalla on kuitenkin oma painolastinsa taidemuotona.
”Mielestäni suomalaiset taidepiirit eivät hyväksy sarjakuvaa taiteeksi. Siinä on selvä jako korkeaan ja matalaan kulttuuriin”, Makkonen sanoo.
”Haluaisin sitä rajaa poistaa.”
Taiteilijana Sami Makkonen kokee olevansa rajalla. Siitä tulee näyttelyn nimikin, Kinahmi. Se tarkoittaa jättiläismäistä meren pyörrettä, joka johtaa alas Tuonelaan.
Mestarillinen viivan käsittely on Sami Makkosen tyylin perusta. Hän piirtää kuvat ensin tussilla ja värittää ne sitten tietokoneella. Viivaa ei hiota jälkikäteen. Pekka Nieminen / Otavamedia
Mitä on kauhu
Viime vuosina Makkosen näkyvimmät työt ovat olleet Hollywood-uraa tehneen Frank Beddorin käsikirjoituksiin perustuvat Hatter M -sarjakuvat.
Toinen iso virstanpylväs oli Gary Reedin zombie-sarjakuva Deadworldin kuvittaminen.
Deadworld kiehtoo Makkosta maailmansa vuoksi.
”Yhteiskuntakriittisyys ja ihmisen taipumus pahuuteen ovat siinä vahvasti läsnä. Ihminen on se todellinen paha, ei niinkään zombit”, Makkonen sanoo.
Hänelle kauhu ei ole itsetarkoitus, vaan tehokeino, joka voi parhaimmillaan tuoda hyvään tarinaan uuden tason.
Makkoselle ihmisyyden pohdinta liittyy usein ajatukseen kuoleman jälkeisestä elämästä.
”Olin suunnilleen 15-vuotias, kun yhden vuoden aikana moni läheinen lähti suvusta.
Ukki ja isomummi kuolivat ’vanhuuteen’, kummi ja isän veli vakavaan sairauteen nelikymppisinä. Uskon, että se on vaikuttanut minuun.”
Töissään Makkonen on kuvannut pahuutta ja painajaismaisia visioita. Silti tekijä ei itse heräile yöllä painajaisiin.
”Ehkä pääsen töitteni kautta purkamaan alitajuntaani. Nukun yöni rauhassa.”
Otava ja Seuran kustantaja Otavamedia kuuluvat samaan konserniin.