Seuran Tähti-laulukisan voitto 1979 teki Ilkasta laulajan – nyt hän esittää Oopperan Kummituksen nimiroolia täysille saleille Kansallisoopperassa

Jaa artikkeliTilaa Seura
Heavy-taustasta on ollut hyötyä Oopperan Kummituksen nimiroolissa. Deep Purplen ja Rainbown klassikkobiisit irtoavat tenorin palkeista edelleen. © Miikka Järvinen
Voitto Seura-lehden laulukilpailussa 1979 varmisti Ilkka Hämäläisen ammatin.

Päähän tulee täytetty kumikalju, irtokorvat, tekonenä, leuan jatkopala ja päälle valkoista pakkelia.

Tenorilaulaja Ilkka Hämäläinen, 54, muuttuu Monostatokseksi, joka on Taikahuilu-oopperan paholaismainen kalpeanaama.

Vielä hurjempi ilmestys on Andrew Lloyd Webberin Oopperan Kummituksen nimirooli, jota hän on esittänyt Suomen kansallisoopperassa viime syyskuusta lähtien, loppuunmyydyille saleille.

Tie oopperaan on ollut kuoppainen. Kellastuneessa Seura-lehden artikkelissa vuodelta 1979 julistetaan: Ilkka on Tähti 79. Kuvassa on hento, 17-vuotias pitkätukkainen poika, Seuran Tähti-laulukilpailun voittaja.

”Se oli sokki. Olin kellarissa kiskonut progea ja heavya. Deep Purple lähti kevyesti – ja lähtee vieläkin – mutta nyt piti lähteä tanssilavoille.”

Ilkan palkintona oli 60 keikkaa Seuran Aurinkotyttö-kiertueella. Ei nuorta rokkaria sentään pakotettu Metsäkukkia tulkitsemaan, vaan hänelle räätälöitiin oma rytmimusiikkipainotteinen setti. Kiertueen toisena laulusolistina toimi tanssikansalle tuttu Kai Hyttinen.

Keikkailusta tuli elämäntapa, vaikka Ilkka oli vasta koululainen. Rehtori soitteli perään ja tiedusteli kiinnostusta lukioon.

”Sanoin, etten keikkahommilta ehdi. Pidin pääni, pöljä. Koulu jäi.”

Seuraavana keväänä tuli puhelu Kotkan kaupunginteatterista. Se oli tarjous, josta ei voinut kieltäytyä.

Jeesukselle syyte jumalanpilkasta

Kotkan teatteri haki pääosan esittäjää Jesus Christ Superstar -musikaaliin.

”Ohjaaja sanoi, että olisin sopiva Jeesuksen osaan. Minulla oli tarpeeksi pitkä vaalea tukka ja laulukin sujui sadan keikan kokemuksella.”

Koelaulutilaisuuteen Ilkka meni valmistautumatta. Kapellimestarin kanssa ei löytynyt yhteistä kappaletta, joten pojan käteen paiskattiin kotiläksyksi musikaalin LP-versio ja sanat.

Viikon kuluttua itsevarma rokki-kukko palasi Kotkaan ja ilmoitti rehvakkaasti kapellimestarille:

”Anna mennä!”

Kapellimestari kysyi, minkä kappaleen poika oli opetellut.

”No tämän Superstarin. Olin viikossa opetellut koko roskan ulkoa suomeksi ja englanniksi. Lauloin pätkiä sieltä ja täältä. Hän sanoi, että ’paikka on teidän’”.

Musikaali poiki kasamäärin rikosilmoituksia jumalanpilkasta. Pahimmillaan teatterilla oli poliisivartio.

Minullahan on ääni!

Ilkka halusi keskittyä lauluhommiin tosissaan ja ilmoittautui syksyllä 1980 Kotkan musiikkiopistoon. Sen hän teki tyylistään tinkimättä.

”Laulunopettaja muistutti, että pääsykokeet menivät jo. Kysyin, että etkö sä tiedä kuka mä olen? Olen se Jeesus!”

Ilkka sai poikkeusluvan aloittaa lauluopinnot saman tien. Musikaali ja jumalanpilkkasyytteet olivat tehneet hänestä paikallisen julkkiksen.

Teatterissa Ilkka teki musikaalirooleja ja lauloi oopperan kuorossa.

”Minuun kolahti, kun pääsin esiintymään istuvalle yleisölle oikean orkesterin kanssa. Tanssikeikoilla olin kyllästynyt siihen, että ihmiset olivat kännissä ja kiinnostuneempia tanssipartneristaan kuin bändistä.”

Laulutunneilla Ilkka oppi hengittämään oikeaoppisesti. Opettaja sanoi, että kevyempi musiikki pitäisi jättää nyt kokonaan pois.

”Muistan vieläkin, miltä tuntui saada laulettua jonkin kappaleen korkeimmat sävelet sellaisella voimalla, että oh-hoh – tältäkö se tuntuukin? Tämä ääni, volyymi ja kaikki. Tämä riittää mihin vaan. Oli mieletön tunne, että tämä kaikki tulee minusta.”

Mutta se, mikä menee ylös, tulee ennemmin tai myöhemmin alas.

Tällaista laulajaa ei kaipaa kukaan

Pääkaupunkiin Ilkka muutti 1985. Hän opiskeli illat laulua Helsingin konservatoriossa ja opetti päivisin musiikkia Espoon Kivenlahden yläasteella. Hän vihki puberteetti-ikäisiä klassisen musiikin saloihin heavy-rokin avulla.

”Soitin kasiluokkalaisille Rainbown tuplaliveä. Kitaristi Ritchie Blackmore aloittaa A-puolen ykkösraidan Bachin C-duurin preludilla. Kysyin pennuilta, pidättekö tästä. Joo, ne sanoivat.”

Heavy-pedagogin viesti upposi vaihtelevasti, mutta Ilkka ei viihtynyt.

”Sanoin rehtorille, että mua kenkuttaa, kun kakarat ei usko, että Bach on kova jätkä. Otin loparit ja menin ammattikouluun opiskelemaan pianonvirittäjäksi.”

Ilkka pääsi Fazer Musiikkiin töihin. Päivät hän viritti pianoja ja illat hän opiskeli Konservatoriolla.

”Sain päähäni, että lopetan kokonaan. Laulu ei maistunut. Ei laulattanut. Ei onnistunut. Tuntui että en ole tarpeeksi kyvykäs näihin hommiin, eikä tämän tasoista laulajaa kaipaa kukaan.”

Konservatoriossa Ilkka koki jäävänsä 80-luvun tutkintouudistuksen jalkoihin. Uudistuksen myötä lukujärjestykseen ilmestyi uusia yleissivistäviä aineita. Laulun opiskelu jäi lapsipuolen asemaan.

”Laulunopettajan papereistani puuttuivat didaktiikat, terveystiedot ja muut. Sitten teorianopettajani sanoi maagiset sanat – ’sinä et noilla kyykkyhyppelyillä ja pippelinpesuohjeilla tee yhtään mitään’. Hän oli vanha tanssimuusikko, joka luki mua kuin avointa kirjaa ja näki, että tässä oli kapakan kautta tullut rock-mies.”

Ilkka ei jäänyt poteroonsa rypemään vaan keskeytti opinnot Konservatoriossa.

”Oli äärimmäisen vapauttava tunne panna ovi kiinni ja todeta, että nyt mä en ole enää edes lupaava opiskelija.”

Sitten tapahtui ihme.

Bolšoi-teatterista löytyi se oikea

”Puolisoni sanoi, että nyt on löytynyt sellainen äijä, joka pystyy sinua opettamaan. Hän oli tutustunut venäläiseen bassolaulajaan nimeltä Juri Stadnik, joka oli Bolšoi-teatterista eläkkeellä ja opetti Helsingissä.”

Ilkalla oli nyt sekä aikaa että rahaa ottaa laulutunteja. Hänellä oli pianonvirittäjän työ Fazerilla. Laulu sujui, ja laulukeikkojakin tuli tarjolle.

Suomessa oli 80–90-lukujen vaihteessa virkeitä oopperayhdistyksiä maakunnissa. Venäläisen maestron opeilla ryhdistäytynyt tenori teki keikkaa ja hankki kokemusta. Perhe kasvoi. Lapsia oli siunaantunut kolme.

”Ensimmäisen kerran Suomen kansallisoopperassa lauloin 1992, kun uusi oopperatalo oli valmistumassa Mannerheimintielle. Olin Aulis Sallisen Kullervon kuorossa. Ooppera valmistui ajallaan mutta talo ei.”

Rokkimiehen elkeet

”Taikahuilun esitys alkaa kymmenen minuutin kuluttua”, rahisee lämpiön kaiutin. Ilkka vetää niskaansa pitkän mustan takin.

”En ole mikään tähti, eikä tämä Monostatos ole toiverooli kenellekään, mutta jonkun se pitää tehdä. Tunti maskeerausta ja vain kuusi minuuttia laulua.”

Taas hän vähättelee itseään. Ilkan puheisiin ei ole luottamista, mitä tähteyteen tulee. Mieluiten hän viljelee mottoaan:

”Ei ole pieniä rooleja, vain pieniä näyttelijöitä.”

Oopperan Kummituksen nimiroolissa Ilkka saa olla sankari, jonka karisman saattamiseksi näyttämölle pitää avata lämpiön isoimmat pariovet levälleen.

”Rokkimeiningissä on Kummituksen roolissa hyötyä. Meidän versio on myyty Göteborgin oopperaan kokonaisuudessaan – ohjaus, lavasteet, valosuunnittelu ja puvut saappaita myöten. Orkesteri ja laulajat ovat paikallisia.”

Miehen päätyminen nimirooliin oli melkoista teatteria sekin.

Suuren maailman houkutus

”Meille Kansallisoopperan kuoron vakituisille laulajille sanottiin, ettemme saa hakea Oopperan Kummitukseen, koska meitä tarvitaan kuorossa.”

Ilkka ei totellut. Hän kirjoitti roolihakemuksen, joka mystisesti katosi matkalla. Hän oli kuitenkin säästänyt sähköpostissaan kaiken viestiliikenteen. Alkuperäinen hakemus löytyi, ja Ilkka junaili itsensä koelauluun puoliväkisin.

Musikaalin ehtoihin kuuluu, että neljä isointa roolia päätetään Lontoossa. Koelauluissa oli mukana ohjaaja Tiina Puumalainen, Lloyd Webberin oikeuksien valvoja, teoksen brittiläinen kapellimestari Nick Davies ja talon taiteellinen johto tuotantoryhmineen.

”Kun aloin laulaa, niiden naamasta näki että nyt tulee jotain kuunneltavaa.”

Ilkan usko Kansallisoopperan roolivalintoihin, taidemaailman valtataisteluihin ja omaan itseensä on ollut tämän tästä koetuksella.

Henkilökohtaiset asiat ovat kuitenkin mallillaan. Hänellä on suositus Nick Daviesilta, joka valitsi Helsingin Oopperan Kummituksen neljän pääosan esittäjää ja suositteli heitä Lontoon raadille.

”Nick sanoi kahden kesken, ja että minun voisi olla helpompi hakea töitä Lontoosta, sinne tarvitaan koko ajan väkeä. Hänen suosituksensa on hyvä käyntikortti maailmalla.”

X